Syksyllä 2008 elettiin taloudessa synkkää aikaa. Olimme keskellä kriisiä, joka lehdistön mukaan ”täristeli eurojärjestelmän kivijalkoja” ja osoitti, että ”vaurauden aikakausi oli loppumassa”. Maamme valtalehden kokoama raati katsoi koko järjestelmän olevan rikki ja oli valmis ”hylkäämään kapitalismin nykymuodossaan”.
Kyse ei ollut vain mediavouhotuksesta, vakavan vaaran tuntua oli finanssialan sisälläkin. Sijoituspalveluja tarjoavien yritysten johtoa, allekirjoittanut mukana, kutsuttiin hätäkokoukseen miettimään skenaarioita pankkien välisen maksuliikenteen pysähtymisen varalle.
Mutta kuinkas sitten kävikään? Yhdysvallat toipui nopeasti ja jatkoi vaurastumistaan ja Eurooppakin pääsi mukaan, vaikka hitaammin. Suomi vältti pahimman kriisin, mutta kasvu jäi valitettavasti junnaamaan paikalleen. Reilu vuosikymmen myöhemmin koko maailmantalous tosin törmäsi koronapandemiaan kuin seinään, mutta vain hetkeksi, ja lähti porskuttamaan kohti uusia korkeuksia.
Huolia riittää taas. Keskeisimmät pelot liittyvät nyt sotiin Iranissa ja Ukrainassa ja fossiilisten polttoaineiden toimitusten sujumiseen. Samalla mietitään, onko datakeskuksissa kaikkien aikojen pörssikupla ja viekö tekoäly kohta bisnekset konsulteilta, juristeilta, softafirmoilta ja ehkä robotiikan kautta pikkuhiljaa kaikilta muiltakin.
Kaiken keskellä on hyvä pitää mielessä amerikkalaisen Herb Steinin yksinkertaisen nerokas toteamus: If something cannot go on forever, it will stop – vapaasti suomennettuna siis trendi, joka ei voi jatkua, pysähtyy. Emme yleensä tiedä milloin stoppi tulee, mutta sen tiedämme, että joskus se tulee.
Tätä kutsutaan joskus myös Steinin laiksi. Jos sen unohtaa, voi nykytilanne viedä yritystoiminnassa apatiaan, jossa ei uskalleta tehdä päätöksiä, investoida tai panostaa innovaatioihin ja uusin markkinoihin. Tämä jos mikä vie mahdollisuudet menestyä muuttuvassa maailmassa.
Steinin laki ja finanssikriisi
Finanssialan liiketoiminnan ydin on paketoida varallisuuseristä saatavia rahavirtoja sijoittajien tarpeisiin sopiviksi tuotteiksi. Kuka lainaisi rahojaan toisille vuosikymmeniksi? Varmaan aika harva ja siksi pankkien peruspalveluja on ottaa vastaan talletuksia, jotka voi nostaa milloin vain, ja myöntää lainata pitkäksi aikaa, esimerkiksi asunnonostajille. Tästä lainojen pituuden muuntopalvelusta pankki saa maksun otto- ja antolainauksen korkoeron kautta.
Vuoden 2008 finanssikriisiin johti kaksi kehityskulkua, jotka liittyivät asuntoihin, rahoitustuotteisiin ja Steinin lain unohtamiseen. USA:ssa säädettiin vuosituhannen vaihteessa joukko lakeja, jotka tekivät pankeille mahdolliseksi paketoida isoja määriä asuntolainoja sijoitustuotteiksi. Siis niin, että lainoja ei annettukaan pankin omasta taseesta, sen talletuskantaan peilaten, vaan lainat myytin erilaisina nippuina eteenpäin sijoittajille ympäri maailmaa.
Samaan aikaan liikkeellä oli ennätyksellisen todella paljon enemmän tai vähemmän turvallista tuottoa etsivää rahaa, puhuttiin jopa ”säästöähkystä”. Kysyntä loi tarjontaa, ja tehtiin tuotteita, joissa iso joukko lainoja siivutettiin erilaisiksi osapaketeiksi. Varminta tuottoa tavoittelevat saisivat siivun, jossa oli pienin korko, mutta vastineeksi lainaajien mahdollinen maksukyvyttömyys iskisi heihin viimeiseksi. Korkeampaa tuottoa oli tarjolla niille, jotka olivat valmiita ottamaan ensimmäisenä tappiot, jos osan lainoista takaisinmaksu alkaisi takkuilla.
Alkoihan se. Vaikeuksiin joutuivat monet näihin rakenteisiin sijoittaneet kuten norjalaiset pikkukunnat, saksalaiset maaseutupankit tai ja lopulta suurin piirtein koko Irlanti. Kaatumisvaarassa oli hetken jopa koko pankkijärjestelmä, koska kaikkien riskisimmät osat lainapaketeista eivät olleet menneet hyvin kaupaksi ja niitä oli jäänyt pankkien omiin taseisiin. Tämä oli kamelin selän katkaissut korsi myös finanssikriisin keskeisessä virstanpylväässä, suuren investointipankki Lehmann Brothersin konkurssissa.
Taustalla oli ollut trendi, joka ei voinut jatkua loputtomiin. Kun paketoitujen asuntolainojen kysyntä kasvoi kasvamistaan, piti saada koko ajan uutta raaka-ainetta, siis uusia lainoja siivutettavaksi sijoituspaketteihin. Kun lainoja myytiin yhä heikomman takaisinmaksuennusteen asiakkaille, niin jossain vaiheessa raja tulisi vastaan ja maksuvaikeudet alkaisivat.
Kun trendi pysähtyi, puhkesi finanssikriisi. Muutos luo aina mahdollisuuksia ja jotkut harvat asuntolainojen paketointia tarkasti tutkineet olivat sen tämän etukäteen ja vaurastuivat satumaisesti shorttaamalla pankkien osakkeita. Kriisistä seurannut synkistely loi puolestaan tilaisuuden satsata kriisin halpuuttamiin osakkeisiin ilman ylenmääräistä riskinottoa. ”Hanaa, mutta maltilla”, kirjoitti kollegani Anders Oldenburg sijoittajille taas jo alkuvuodesta 2009.
Miinuskorkojen aika
Muutama vuosi finanssikriisin jälkeen nähtiin rahamarkkinoilla uusi kummallisuus, negatiiviset korot. Korot olivat olleet laskusuunnassa jo pitkään, mutta nollaa oli pidetty ehdottomana alarajana. Miinusmerkkinen korkohan tarkoittaisi, että joutuisi maksamaan siitä, että antoi rahojaan muiden käyttöön.
Absoluuttisena pidetyn nollarajan puhkaisi Tanskan keskuspankki. Se pudotti heinäkuussa 2012 ohjauskorkonsa -0,2 %:iin pysäyttääkseen kruunun vahvistumisen euroon nähden. Euroopan keskuspankki seurasi pari vuotta myöhemmin perässä ja pohjat nähtiin Sveitsissä, jossa ohjauskorko oli alimmillaan -0,75 %.
Nolla- ja miinuskorot saivat perinteiset kannattavuuslaskelmat sekaisin. Yritysten investointeja oli totuttu analysoimaan vertaamalla oletettua tuottoa riskittömään korkoon. Sen muuttuessa miinusmerkkisiksi, alkoi melkein mikä tahansa hanke näyttää upealta excelissä.
Sijoitusmarkkinoilla yksi merkillinen seuraus liittyi lääketeollisuusyritysten osakkeisiin. Niiden kurssit olivat polkeneet koko lailla paikallaan vuodesta 2000 aina vuoteen 2012 asti, mutta sitten tuli yhtäkkiä nopea nousu, vaikka itse alalla ei tapahtunut mitään suurta uutta. Näin siksi, että lääketeollisuudesta löytyi tasaisen varmaa osinkotuottoa, jota sijoittajat alkoivat arvostaa uusille tasoille, kun rahoja vedettiin pois miinukselle menneistä lainapapereista. Isojen lääkeyritysten osakekurssit yli kaksinkertaistuivat kolmessa vuodessa.
Kun raha on halpaa, kaikki muu kallistuu. Uusiin arvostuslukemiin nousi kaikenlainen kiinteä omaisuus, esimerkiksi metsä, toimitilat ja etenkin asunnot. Suomessa erityisesti pääkaupunkiseudun asuntojen hintakehitys hyppäsi vuodesta 2012 alkaen kymmenen vuoden nousuputkeen.
Asuntojen kallistuminen ei johtunut varsinaisesta pulasta, vaikka alueelle muuttajiakin oli paljon. Nollakorkojen vuoksi rakennushankkeita käynnistettiin tiuhaan tahtiin ja niitä ryntäsi halvan tuntuisilla lainoilla rahoittamaan suuri määrä yksityishenkilöitä, joista monella ei ollut sijoituskokemusta. Hirmuhinnat eivät karkottaneet asuntojen ostajia, koska matalat korot saivat suurtenkin lainojen hoitokulut näyttämään kohtuullisilta.
Asuntojen tuottamaa kassavirtaa paketoitiin tietenkin myös rahastoiksi. Niitä myytiin sijoittajille hyvänä tapana päästä mukaan kiinteistöbuumiin ilman vuokraisäntänä toimisen vaivaa tai omalle kontolle otettua sijoituslainaa. Huumassa unohtui, että pörssiosakkeilla ja asunnoilla on laskukausina merkittävä ero. Osakkeiden kurssit laskevat, mutta kauppa yleensä käy. Asunnoissa taas likviditeetti loppuu eli kauppa pysähtyy.
Ja niin kävi nytkin. Kun korot alkoivat loppuvuodesta 2022 nopeasti nousta, lähtivät asuntojen hinnat laskuun ja asuntokauppa hiljeni nopeasti. Moni sijoittaja havahtui tilanteeseen vasta kun oli jo myöhäistä. Varoja ei enää voinutkaan lunastaa rahastoista, joiden omistamille asunnoille ei löytynyt ostajia järkevään hintaan.
Kiinni olevista kiinteistörahastoista on kirjoitettu jo paljon, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt, että moni suoraan asuntoihin lainalla sijoittanut kamppailee nyt negatiivisten kassavirtojen kanssa. Sijoituslainan hoito vie enemmän kuin vuokratuotot tuovat, eikä asuntoa oikein voi myydäkään, koska myyntihinta ei kattaisi jäljellä olevan lainan määrää.
Olisiko tähän voinut varautua? Eiköhän. Negatiivisiin korkoihin johtaneen kehityksen voi muotoilla näinkin: rahaa oli liikkeellä niin paljon, että joutui maksamaan, jotta joku luotettava taho ottaisi sen säilytettäväkseen. Tämän ajatusmallin kautta on selvää, että korkojen alaraja tulee vastaan. Jossain vaiheessa on edullisempaa pitää rahansa käteisenä ja maksaa sen varastoinnista ja vartioinnista kuin maksaa yhä syvemmin negatiivisia korkoja.
On myös selvää, että negatiiviset korot poistavat rahaa markkinoilta. Sitä satsataan investointeihin ja muihin omaisuuseriin aina siihen asti, että lainarahasta alkaa taas olla pulaa ja siitä ollaan valmiita maksamaan korkoa. Makrotalouden tasolla halvan rahan seuraus on inflaatio: lähes kaikki käy kaupaksi, työvoimaa tarvitaan ja hinnat nousevat. Jossain vaiheessa keskuspankki nostaa korkoja hillitäkseen inflaatiota. Trendi, joka ei voi jatkua, pysähtyy.
Suuriin lääkeyrityksiin sijoittavan rahaston arvonkehitys vuodesta 2000 alkaen. Pitkän tasaisen jakson jälkeen tuli nopea kurssinousu, kun lääketeollisuuden osakkeita alettiin miinuskorkojen aikana käyttää joukkolainojen korvaajina, koska niistä sai hyvän ja vakaan osinkotuoton.
Trendi, jota ei voi pysäyttää
Yritysmaailman tämän hetken ykköstrendi vaikuttaisi olevan odottelu. Maailma muuttuu taas nopeasti ja se pelottaa monia. Siksi rekrytointeja lykätään, hankkeiden aloitusta pantataan ja eikä tulevan strategian kirkastamista haluta ajatella.
Pelko pois! maailma ja talous eivät nimittäin ole pysähtymässä. Tekoäly muuttaa kyllä työelämää, mutta tarve ihmisille sen ohjaajina ei tule poistumaan. Juristeja ei ehkä tarvita enää jokaiseen peruspulmaan, mutta monimutkaisempi liikejuridiikka tai lainvalmistelu ei häviä mihinkään. Claude voi tehdä komeaa koodia, mutta jonkun tulee kertoa sille mihin tarkoitukseen ja millä reunaehdoilla.
Robotiikka saattaa korvata taksinkuljettajia, hoivatyöläisiä ja pikaruokalan burgerinpaistajia, mutta uutta syntyy tilalle. Tämä on nähty ennenkin. Traktorit ja autot korvasivat hevoset kauhistelun kautta, sentraalisantroja oli vielä muutama vuosikymmen joka pitäjässä ja isommassa yrityksessä, eikä reikäkortin lukutaitoa tarvitse enää kukaan. Työt eivät silti ole loppuneet ja vaurastuminen on jatkunut.
Muutos luo aina mahdollisuuksia. Joskus niitä tulee yllättäen eteen, kuten lääketeollisuuden osakkeille 2012 tai kasvomaskivalmistajille covidin kautta. Useimmiten hyötyjät ovat kuitenkin niitä, jotka systemaattisesti miettivät mitä heillä on maailmalle tarjota, mitä voivat tehdä asiakkaita hyödyttävällä tavalla paremmin, tehokkaammin ja edullisemmin kuin muut.
Ja jotkut keksivät jopa tehdä jotain ihan uutta. Mieleen tulee vaikka erittäin menestyvä suomalainen Bluefors, joka viilentää kvanttitietokoneita tehokkaammin kuin muuta ja on hankkimassa tarvitsemaansa harvinaista raaka-ainetta kuusta.
Muutosta ei pidä pelätä. Se on trendi, jonka jatkumista ei voi pysäyttää.
Kirjoittaja on toiminut yrittäjänä ja johtotehtävissä finanssialalla, viestinnässä ja konsultoinnissa sekä media-alalla. Noin neljänkymmenen vuoden aikana kokemusta on kertynyt sekä kotimaassa että kansainvälisesti ja oman yritystoiminnan lisäksi myös hallitus- ja edunvalvontatyöstä.
