Ostaja/ostopäällikkö

Tampere / Kanta-Häme / Pirkanmaa / Suomi

Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Headhunter Tapio Joki puh 0400 626 146

Jet-Tekno on tamperelainen lentokoneiden tankkauslaitteita ja maatukeutumisjärjestelmiä valmistava yritys. Toimitamme tuotteitamme siviili-ilmailuun sekä puolustus- ja viranomaissektorille useaan maahan. Vastaamme tuotteiden myynnistä, suunnittelusta, kokoonpanosta ja huoltotoiminnasta. Toimintamme on vahvassa kasvussa, jonka johdota kehitämme myös omaa toimintatapaamme.

Ostomme ovat n. 10 M€ vuodessa. Toimittajamme sijaitsevat pääosin Euroopassa. Suomen lisäksi esimerkiksi Saksa, Ruotsi ja Espanja ovat merkittäviä toimittajamaita. Tule mukaan ammattitaitoiseen tiimiimme toteuttamaan vahvaa kasvua.

Etsimme

OSTAJAA / OSTOPÄÄLLIKKÖÄ

vakituiseen työsuhteeseen Sarankulmaan Tampereelle.

Tehtävässä menestymiseen tarvitaan vähintään viiden vuoden kokemusta operatiivisesta ostotoiminnasta, erityisesti työkoneita valmistavasta teollisuudesta tai vastaavalta alalta. Hakijan tulisi ymmärtää tuotannon ja projektirakentamisen vaatimukset ostotoiminnalle sekä olla tottunut toimittajien kilpailutukseen ja sopimusneuvotteluihin. Ostotoiminnan haasteiden ratkominen on myös keskeinen osa työtä.

Odotamme hakijalta vastuunkantajan ja tiimityöskentelijän ominaisuuksia. Hyvät taidot ERP-järjestelmien ja Excelin käytössä ovat tarpeen, ja kyky sopeutua dynaamiseen ja tavoitehakuiseen ympäristöön on tärkeä. Lisäksi hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito on välttämätön, ja ruotsin ja saksan kielen taito katsotaan eduksi. Koulutusvaatimuksena on insinööri tai diplomi-insinöörin tutkinto.

Ostajamme vastuualueisiin kuuluvat operatiivinen osto, tuotteiden määräaikainen saapuminen, tuotetiedon rikastaminen ERP-järjestelmässä, hintatietojen ylläpito, toimittajien kilpailutus ja valinta, puitesopimusten neuvottelu, toimittajien edullisempien ratkaisujen vieminen suunnitteluun sekä rahtien järjestäminen.

Tarjoamme nopeassa kasvussa olevan yhtiön haasteet ja mahdollisuudet mukavassa työyhteisössä. Toivottavasti koet tehtävän omaksesi. Jätä hakemuksesi alla olevalla sähköisellä lomakkeella. Liitä mukaan CV, hakemuksesi ja palkkatoiveesi. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Headhunter Tapio Joki puh 0400 626 146.

Toimi pian, sillä haastattelut aloitamme jo ennen hakuajan umpeutumista 7.8.2023.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Rehtori / Toimitusjohtaja
Kaavoituspäällikkö
Toimitusjohtaja
Konsernipalveluiden johtaja
Seurakuntayhtymän johtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Pidä huolta markkina-arvostasi-blogi-1200x630
Pidä huolta markkina-arvostasi
Oma osaaminen on investointi. Se on tuotannontekijä, jonka myymme työnantajalle. Osaamisemme tulisi elättää meidät koko työuramme ajan. Maailman muuttuessa myös...
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta-blogi-1200x630
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta?
Headhunting näyttäytyy usein yrityksen työkaluna, mutta ehdokkaan näkökulmasta se on paljon enemmän. Se on prosessi, joka pysäyttää pohtimaan omaa uraa, motivaatiota...
5 faktaa-miten suorahaku toimii myös yrityksesi markkinointina-blogi-1200x630
5 faktaa: miten suorahaku toimii myös yrityksesi markkinointina
Suorahaku nähdään usein keinona löytää oikea osaaja nopeasti. Harvemmin pysähdytään miettimään, että samalla rakennetaan myös yrityksen mainetta. Jokainen kontaktointi,...
Miksi oikea headhunter löytää osaajat, joita muut eivät edes näe_-blogi-1200x630
Miksi oikea headhunter löytää osaajat, joita muut eivät edes näe?
Suorahaku on yksi organisaation strategisimmista investoinneista. Oikea kumppani ei vain etsi ehdokkaita – hän kartoittaa markkinan, tunnistaa potentiaalin ja...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.