Kuusi konkreettista oppia hallitustyötä tekeville tai siitä kiinnostuneille johtajille 

Jaa somessa:

InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa marraskuussa kuultiin arvokkaita kokemuksia ja näkemyksiä hallitustyöstä ja sen merkityksestä. Yritysvastuuosaamisen kärkitoimija ja uniikin kansainvälisen uramatkan tehnyt Kati Ihamäki jakoi konkreettiset oppinsa hallitustyössä etenemisestä kiinnostuneille johtajille.  

Katin puheenvuoro herätti valtavasti kiitosta ja innostuneita kysymyksiä, eikä ihme. Katin tapa puhua asioista on paitsi konkreettinen, myös energisoiva. Hän puhutteli yleisöä ammentaen aidosti omista kokemuksistaan.  

Kati Ihamäki on nähnyt, miten hallituspaikkaehdotukset imartelevat ihmisiä, ja miten se lisää riskiä päätyä väärään yritykseen.  

On todella tärkeää miettiä, mitä hyötyä omasta osaamisesta olisi ko. hallitukseen ja myös kääntäen sitä, mitä hyötyä hallituspaikasta on muuhun omaan tekemiseen.  

”Ilmaise kiinnostuksesi avoimesti, mutta mieti huolella, mitkä ovat omat arvosi ja kiinnostuksen kohteesi ja mihin haluat aikaasi käyttää. Pysähdy myös miettimään, mikä kuva sinulle muodostuu siitä, miksi sinut halutaan. ’Ei kiitos’ on myös aidosti ihan ok vastaus”, Kati korostaa.  

Hallitus on tiimi – kokonaisuus syntyy erilaisista vahvuuksista

Hallitukseen et voi mennä ’yhdellä hatulla’, kannattaa aidosti miettiä mitkä ovat omia vahvuuksia verrattuna hallituksen muihin jäseniin”, Kati ohjeistaa.  

Tärkeä peilauspinta on luonnollisesti myös yrityksen strategia, tulevaisuuden tavoitteet ja tämänhetkinen tilanne. On hyvä myös miettiä, mitä vielä kenties puuttuu, jos minä tulen täydentämään jäsenistöä. 

On tärkeää aika ajoin pohtia omien kyvykkyyksien relevanttiutta. Kati muistuttaa, että hallitukseen ei kannata jäädä roikkumaan. Muutoksia kannattaa ehdottaa rohkeasti ja olla myös itse valmis lähtemään.  

Hallitustyö on työtä: kuusi käytännön vinkkiä

Katin laaja-alainen urakokemus, intensiivinen työskentelyote ja yhtäaikainen päivätyö ja hallitustyö ovat yhdistelmä, jolla hän on kehittynyt vuosien saatossa kaikessa tekemisessään tasolle, joka puhuttelee yleisöä. Erilaisissa tilanteissa saadut opit tiivistyivät kuuteen pointtiin hallitustyötä tekeville johtajille:  

  1. Älä ole aikaoptimisti hallitustyöskentelyn suhteen, varaa aidosti kunnolla aikaa materiaalien läpikäymiseen. 
  2. Päivitä osaamistasi myös kokousten ulkopuolella, ole kiinnostunut toimialasta ja sen näkymistä. Tietoa on saatavilla! 
  3. Hallituksessa olisi tärkeää kuulla myös firman asiantuntijoita, yhteydenpidolle on oltava kuitenkin selkeät säännöt.  
  4. Tutustu yrityksen käytännön toimintaan – esimerkiksi vierailut tehtaisiin ja toimipaikoille ovat antoisia. 
  5. Muista roolisi ja erityisosaamisalueesi – hallituksessa usein kaikki ovat mm. viestintäosaajia…Kysy ja kommentoi, mutta luota myös yrityksen osaamiseen. 
  6. Muista hallituksen lentokorkeus, helikopteriperspektiivi vs. operatiivinen johto. 

Katin puheenvuoro ja konkreettiset vinkit saivat aikaan paljon keskustelua yleisön joukossa. Tämä on juuri sellaista osaamisen jakamista, mitä tarvitsemme nyt saadaksemme Suomessa yritykset kasvuun ja kukoistukseen.  

 

Kiitos Kati Ihamäki upeasta ja puhuttelevasta puheenvuorostasi!  

 

Lue lisää InHunt Groupin Hallitushakujen valmennuksesta.

Tarja Ilvonen InHunt groupin henkilöstöä
Tarja Ilvonen
Senior Headhunter
Johtaja Board Competencies

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Strategia- ja talousjohtaja, Seure Henkilöstöpalvelut Oy
Rehtori / Toimitusjohtaja
Kaavoituspäällikkö
Toimitusjohtaja
Konsernipalveluiden johtaja
Uusimmat

Blogista

Oikeassa roolissa olemme onnellisia
Oikeassa roolissa olemme onnellisia. Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on strateginen valinta?
Moni strategia kaatuu arjessa, ei siksi että suunta olisi väärä, vaan siksi että ihmiset tekevät työtä rooleissa, joissa heidän vahvuutensa eivät pääse käyttöön....
LinkedIn ja suorahaku rekrytoinnissa – miten tavoitat oikeat osaajat nykymarkkinassa-blogi-1200x630
LinkedIn ja suorahaku rekrytoinnissa – miten tavoitat oikeat osaajat nykymarkkinassa
LinkedIn on noussut keskeiseksi kanavaksi osaajien tavoittamiseen ja rekrytointiin – mutta moni yritys hyödyntää sitä edelleen liian kapeasti. Tässä artikkelissa...
Pidä huolta markkina-arvostasi-blogi-1200x630
Pidä huolta markkina-arvostasi
Oma osaaminen on investointi. Se on tuotannontekijä, jonka myymme työnantajalle. Osaamisemme tulisi elättää meidät koko työuramme ajan. Maailman muuttuessa myös...
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta-blogi-1200x630
Mitä headhunting-prosessiin kuuluu ehdokkaan näkökulmasta?
Headhunting näyttäytyy usein yrityksen työkaluna, mutta ehdokkaan näkökulmasta se on paljon enemmän. Se on prosessi, joka pysäyttää pohtimaan omaa uraa, motivaatiota...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.