
Norrhydro on suomalainen liikkeenhallinnan edelläkävijä ja yksi Pohjoismaiden johtavista hydrauliratkaisujen toimittajista. Suunnittelemme, valmistamme ja toimitamme korkealaatuisia, asiakasräätälöityjä hydraulisylintereitä sekä edistyneitä lineaarisia liikkeenohjausjärjestelmiä johtaville raskaan kaluston ja liikkuvien työkoneiden valmistajille ympäri maailmaa.
Kasvustrategiamme mukaisesti vahvistamme nyt kansainvälistä myyntiämme ja haemme joukkoomme
MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ
Haluatko olla rakentamassa Norrhydron seuraavaa kansainvälistä kasvuvaihetta? Tässä tehtävässä pääset avaamaan uusia markkinoita, hankkimaan uusia kansainvälisiä asiakkaita ja rakentamaan pitkäaikaisia kumppanuuksia. Saat tueksesi vahvan teknologisen osaamisemme ja kokeneet asiantuntijamme sekä vapautta ja vastuuta kehittää myyntiämme.
Tehtäväsi
Myyntipäällikkönä vastaat myyntimme kasvattamisesta erityisesti uusasiakashankinnan ja uusien markkinoiden avaamisen kautta. Pääasiallisia markkina-alueitasi ovat Skandinavia sekä Pohjois- ja Keski-Eurooppa. Tehtävään voi kuulua myös nimettyjä kotimaisia asiakkuuksia.
Myyntityömme lähtökohtana on syvällinen asiakasymmärrys. Perehdyt asiakasyritysten liiketoimintaan, tunnistat niiden tarpeita ja kehittämismahdollisuuksia sekä rakennat yhdessä teknisten asiantuntijoidemme kanssa ratkaisuja, jotka parantavat asiakkaidemme kilpailukykyä ja luovat perustan pitkäaikaisille kumppanuuksille.
Vastaat henkilökohtaisesta myyntityöstä ja viet myyntiprosessia eteenpäin potentiaalisten asiakkaiden tunnistamisesta ja kontaktoinnista tarjouksiin, kaupallisiin neuvotteluihin ja kaupan päättämiseen. Osallistut myös myynnin kehittämiseen ja tuot markkinoilta arvokasta asiakasymmärrystä liiketoimintamme ja tuotteidemme kehittämiseen.
Edustat Norrhydroa asiakastapaamisissa, verkostoissa ja kansainvälisissä tapahtumissa. Työhön sisältyy matkustamista pääsääntöisesti muutamia päiviä kuukaudessa. Raportoit myynti- ja markkinointijohtajalle.
Tehtävässäsi menestymisessä sinua auttavat
Sinulla on kokemusta B2B-myynnistä ja uusasiakashankinnasta sekä kiinnostusta kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen. Kokemus kansainvälisestä myynnistä ja teknisestä ratkaisumyynnistä antaa tehtävään hyvät valmiudet. Arvostamme myös näyttöjä uusien asiakkaiden hankinnasta ja liiketoiminnan kasvattamisesta.
Meille olennaista on hyvä tekninen ymmärrys ja kyky omaksua nopeasti Norrhydron tuotteet ja ratkaisut. Ymmärrät asiakasyritysten liiketoimintaa ja osaat tunnistaa, miten Norrhydron teknologia ja osaaminen voivat vastata niiden tarpeisiin. Kokemus hydrauliikasta tai konepajateollisuudesta on eduksi, mutta emme edellytä juuri saman toimialan kokemusta.
Olet oma-aloitteinen ja tavoitteellinen myynnin ammattilainen, joka nauttii uusien mahdollisuuksien löytämisestä, asiakassuhteiden rakentamisesta ja kauppojen tekemisestä. Osaat työskennellä itsenäisesti ja viedä myös pitkiä myyntiprosesseja määrätietoisesti eteenpäin. Sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot sekä kyky tehdä yhteistyötä teknisten asiantuntijoiden kanssa.
Tehtävässä tarvitset sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa sekä hyviä tietoteknisiä valmiuksia. Muu kielitaito, erityisesti saksa ja ruotsi, katsotaan eduksi. Soveltuva tekninen tai kaupallinen koulutus tukee tehtävässä onnistumista, mutta arvostamme myös käytännön työssä hankittua osaamista.
Mitä tarjoamme sinulle
Vahva perusta. Suuret mahdollisuudet. Tilaa onnistua.
Tarjoamme sinulle merkittävän roolin suomalaisen teknologiayhtiön kasvun rakentamisessa. Pääset avaamaan uusia markkinoita, hankkimaan uusia asiakkaita ja vaikuttamaan siihen, miten kehitämme liiketoimintaamme.
Saat vastuuta, vapautta ja tilaa omille näkemyksillesi. Tehtävässä yhdistyvät itsenäinen myyntityö, uusien liiketoimintamahdollisuuksien rakentaminen ja mahdollisuus vaikuttaa myyntimme kehittämiseen. Näet työsi tulokset uusina asiakkuuksina ja liiketoimintamme kasvuna.
Et aloita tyhjästä. Tukenasi ovat yli 40 vuoden aikana rakentunut tekninen osaaminen, oma tuotanto, jatkuva tuotekehitys ja kokeneet asiantuntijamme. Pääset tarjoamaan kansainvälisille konevalmistajille edistyneitä ratkaisuja, jotka tukevat niiden kilpailukykyä ja energiatehokkuutta.
Saat tueksesi osaavan ja sitoutuneen työyhteisön, jossa arvostetaan yhteistyötä, oma-aloitteisuutta ja halua onnistua yhdessä.
Hakuohjeet
Kiinnostuitko tehtävästä? Lähetä hakemuksesi ja CV:si 16.10.2026 mennessä alla olevan Hae paikkaa -linkin kautta.
Lisätietoja tehtävästä antaa InHunt Groupin aluejohtaja, Senior Headhunter Stig Hedberg, puh. 044 330 3132.
Norrhydro – Partner in Success
Norrhydrolla on yli 40 vuoden kokemus vaativiin käyttöolosuhteisiin suunnitelluista hydraulisylintereistä ja liikkeenohjausratkaisuista. Yhtiön tavoitteena on olla asiakkailleen pitkäaikainen strateginen kumppani, joka kehittää ratkaisuja yhdessä asiakkaidensa kanssa. Yhtiö tarjoaa palvelua läpi tuotteiden elinkaaren: suunnittelusta valmistukseen, huoltoon ja kunnossapitoon.
Tuoteportfoliomme koostuu asiakasräätälöidyistä hydraulisylintereistä sekä uusista energiatehokkaista NorrDigi-brändin digitaalisista tuotteista, NorrDigi® MCC -monikammiosylinteristä ja NorrDigi® EMA -sähkösylinteristä. Nämä luovat asiakkaillemme kilpailuetua toimialoilla, joilla päästöjen vähentämiselle on mittavaa potentiaalia.
Meitä norrhydrolaisia yhdistää halu luoda ratkaisuja, jotka parantavat asiakkaidemme kilpailukykyä ja tukevat kestävää kehitystä. Tavoitteemme on uudistaa liikkuvien koneiden ja laitteiden toimialaa omilla innovaatioillamme.
Tarjoamme työarkea, joka ei ole pelkkää suorittamista, vaan myös yhdessä tekemistä. Huolehdimme arjen ja hyvinvoinnin perusedellytyksistä muun muassa kattavan työterveyshuollon, vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, lounasedun sekä yhteisöllisten henkilöstöetujen ja tapahtumien kautta.
Meidän arvomme näkyvät arjessa
Sisu: Tartumme työhön rohkeasti ja määrätietoisesti, myös silloin kun tulee vastaan haasteita. Johdamme kokonaisuuksia pitkäjänteisesti organisaation parhaaksi.
Rehellisyys: Toimimme avoimesti ja läpinäkyvästi niin sisäisesti kuin kumppaniverkostossa. Päätökset perustuvat faktoihin, eettisiin periaatteisiin ja yhteisiin pelisääntöihin. Rehellisyys on perusta, joka vahvistaa luottamusta koko organisaatiossa.
Intohimo & empatia: Teemme työtämme sydämellä ja välitämme ihmisistä. Pidämme huolta toisistamme ja asiakkaistamme. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät, kun jokainen saa olla oma itsensä.
Luovuus: Kehitämme jatkuvasti prosessejamme ja etsimme uusia tapoja tehdä asiat entistä paremmin. Uusia ratkaisuja etsitään ennakkoluulottomasti ja mahdollisuuksia tunnistetaan aktiivisesti muuttuvassa toimintaympäristössä.
Erinomaisuus: Tavoittelemme korkeaa laatua kaikessa, mitä teemme. Arvostamme työyhteisöämme ja jokaisen paikkaa tässä yrityksessä. Toimintamme perusta on yhteistyö ja yhdessä onnistuminen.
Norrhydro on sitoutunut tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Arvostamme monimuotoisuutta ja toivotamme hakijoiksi ihmisiä eri sukupuolista, kulttuureista, ikäryhmistä ja taustoista. Meillä tärkeintä on halu oppia ja kehittyä – ei se, mistä tulet, vaan se, mihin haluat mennä.






