Uusi toimisto Madridiin – InHunt vahvasti mukana!

Jaa somessa:
Hunting Headsin Madridin toimisto sijaitsee osoitteessa Calle Velázquez 94, 28001 Madrid
Hunting Headsin Madridin toimisto sijaitsee osoitteessa Calle Velázquez 94, 28001 Madrid

Hunting Heads on yksi johtavista suorahakuketjuista maailmalla, johon InHunt Group liittyi vuonna 2013. Tänä päivänä Hunting Heads palvelee asiakkaitaan yli 220 headhunterin voimin 24 maassa.

Hunting Heads on perustettu vuonna 1997 Saksassa ja on viime vuosina yhä enemmän keskittynyt kansainvälisen verkoston vahvistamiseen. Tästä osoituksina ovat mm. InHuntin liittyminen ketjuun, useiden omien toimistojen aukeaminen Italiassa, Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa, Saudi-Arabiassa ja nyt viimeiseksi Espanjassa, Madridissa.

Ehkä hieman yllätyksenä Madridin toimiston johdossa on joillekin suhteellisen tuttu kasvo täältä Suomesta. InHunt Groupin kehitysjohtajana viimeiset vuodet toiminut Teemu Ruuska on vaihtanut maisemaa Madridin auringon alle.

”Itselläni omat tavoitteet ja mielihalut ovat aina olleet ulkomailla. Useita vuosia olen suunnitellut omaa siirtoani ja tehnyt systemaattisesti työtä sen eteen. Vuonna 2012 kesällä kerroin Hannulle (Hannu Mänty, InHunt Groupin hallituksen puheenjohtaja), että kahden vuoden päästä kesällä 2014 on lähtö minulla edessä. Silloin ei vielä ollut tulevaisuudesta sen tarkempia kuvia kuin, että olin aikeissa suorittaa vuoden kestävän maisteritutkinnon Madridissa arvostetussa EAE Business Schoolissa, johon minut oli juuri hyväksytty. Kun liityimme vuonna 2013 osaksi Hunting Headsiä, alkoi loputkin palaset loksahdella kohdilleen.”

Nyt syyskuun puolessa välissä Madridin toimisto virallisesti avattiin yhteensä neljän partnerin voimin. Mukana on roimasti kokemusta eri aloilta, jonka lisäksi partnereilla on yhteensä yli 20 vuoden kokemus suorahausta sekä Espanjasta, että kansainvälisiltä markkinoilta.

”Kun lähdimme kokoamaan ja hakemaan henkilöitä oli selvä, että paikallinen osaaminen ja tuntemus sekä senioriteetti ovat niitä asioita, joita tarvitsemme eniten. Jälkeenpäin, kun katson tiimiämme, en voisi olla tyytyväisempi kokonaisuuteen ja tulemme aivan varmasti menestymään Espanjassa, ihan samalla tavalla kuin olemme menestyneet myös muissakin maissa.”

Sen lisäksi, että Teemu Ruuska toimii Hunting Headsin Espanjan toimintojen vetäjänä, on hän myös perustetun Hunting Heads Spain S.L:n pääomistaja. Suomalainen InHunt Goup Oy on myös vahvasti mukana ja on yksi uuden yrityksen omistajista:

”Tästä tulee myös upea menestystarina Teemun johdolla Espanjassa. Hän on ollut ratkaisevassa roolissa jo aiemmin Suomen yhtiön kasvussa sekä kehityksessä. Seuraava InHunt Groupin askel tehdään Tukholmaan, jonne vetäjä on jo valittuna sekä suunnitelmat valmistumassa.”, kertoo InHunt Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Mänty.

Katso lisää: www.hunting-heads.es

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Tekninen ostaja
Toiminnanjohtaja
Uusimmat

Blogista

Ensimmäiset-100-päivää-yrityskaupan-jälkeen-blogi-1200x630
Ensimmäiset 100 päivää yrityskaupan jälkeen. Miten varmistetaan, että kaupan arvo realisoituu käytännössä?
Yrityskauppaa verrataan usein avioliittoon. Sopimus allekirjoitetaan parhaassa uskossa, on lupauksia ja odotuksia, molemmat osapuolet katsovat tulevaisuuteen...
Interim-johtaja-blogi-1200x630
Hyväkin strategia kaatuu, jos toteutus ontuu. Interim-ratkaisulla vältät sudenkuopat.
Useimmissa organisaatioissa strategia ei kaadu huonoon suunnitteluun, päinvastoin. Strategiatyöhön panostetaan aikaa, osaamista ja usein myös ulkopuolista näkemystä....
Tulevaisuus-todella-hiipii-sisään-blogi-1200x630
Tulevaisuus todella hiipii sisään
Jos megatrendit ovat kuin valtameri, hiljaiset signaalit ovat ensimmäiset aallot, jotka osuvat rantaan. Ne tuntuvat pieniltä, mutta kertovat, mistä suunnasta...
Strategia-ohjaa-tekoäly-avustaa-blogi-1200x630
Strategia ohjaa, tekoäly avustaa – yrityskauppa ostajan näkökulmasta
Yrityskauppa näyttää myyjälle usein selkeältä onnistumiselta, mutta ostajalle se on vasta alkusoittoa työlle, epävarmuudelle ja strategisille valinnoille. Kaupan...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.