Fokusoi työnhakusi

Jaa somessa:

Miksi fokusoida työnhaku? Miksi ei siis kannata lyödä pöytään kaikkea mahdollista, jota on tullut tehtyä viimeisen 20 vuoden aikana? Näin tekemällä mahdollisuudethan vain paranevat, kun ei sulje yhtään ovea? Valitettavasti asia ei ole näin ja tässä blogissa kerron miksi.

 

Työtehtävästäni ja asemastani johtuen saan todella paljon viestejä henkilöiltä, jotka ovat uusien haasteiden perässä. Hyvin usein näissä viesteissä henkilö pyrkii kertomaan mahdollisimman laaja-alaisesti mitä hän on tehnyt aikaisemmin eli toisin sanoen kaiken sen mitä hän osaa. Samalla viesteistä puuttuu usein se punainen lanka eli en saa helposti kiinni, missä henkilö on hyvä tai minkä tyyppisiä tehtäviä hän ylipäätänsä hakee.

 

Nopeasti mietittynä voisi ajatella, että tämä on juuri se oikea lähestymistapa ja näin henkilöllä on paremmat mahdollisuudet päästä johonkin menossa olevaan suorahaku- tai rekrytointiprosessiin. Valitettavasti asia on juuri päinvastoin. Kun henkilö tekee näin, tulee viestistä sekava ja usein puuttuu siitä se jo mainittu punainen lanka. Viestissä ei ole mitään mikä herättäisi viestin vastaanottajan mielenkiinnon, kun siitä puuttuu konkretia eikä henkilö osaa edes itse korostaa sitä, missä hän on todella hyvä.

 

Hyvin usein yrityksillä on hyvin spesifi tarve ja näin ollen ne eivät etsi henkilöä, jolta löytyy osaamista vähän sieltä täältä, vaan he etsivät osaajaa, joka on todella hyvä jossakin tietyssä asiassa ja pystyy ratkaisemaan heidän käsissään olevan ongelman. Poikkeuksia tästä ovat pienet yritykset tai alkuvaiheessa olevat start-upit. Nämä kuitenkin harvemmin käyttävät ketään ulkopuolista rekrytointeihinsa ja löytävät henkilöt omista verkostoista. Näin neuvon usein työnhakijoita fokusoimaan oman työnhakuprosessin ja miettimään ensiksi, mitä he haluaisivat tehdä ja sen jälkeen kuinka hyviä he siinä ovat, ennen kuin lähestyvät meidän kaltaisia suorahaku- tai rekrytointialan toimijoita.

 

Olen usein kohdannut myös sitä, että henkilö ihan suuttuu, kun ystävällisesti yritän ohjata häntä toiseen suuntaan. ”Miten yritykset eivät muka arvosta laaja-alaista osaamistani ja vuosien varrella hankittua kokemusta?”, on hyvin yleinen lause, jonka saan kuulla. Tästä ei suinkaan ole kyse ja kyllä arvostavat, mutta eivät välttämättä vielä rekrytointiprosessin aikana. Sen aika kyllä tulee yleensä siinä vaiheessa, kun pääsee johonkin työpaikkaan sisään. Varmasti alkaa tulla tilanteita, joissa on mahdollista päästä näyttämään kaikki se mitä osaa ja missä pystyisi auttamaan ja tuottamaan lisäarvoa.

 

Kuitenkaan työnhakutilanteessa ja varsinkin sen alkuvaiheessa valitettavasti sen aika ei vielä ole. Kun esim. haastattelutilanteessa päättää kertoa kaiken sen mitä vähänkin osaa, tulee yritykselle / palkkauksesta päättävälle henkilölle hyvin nopeasti se mieleen, että hakija ei tule pysymään omassa roolissaan, vaan tulee tallomaan heti muiden henkilöiden varpaille. Ja ihan pelkästään tästä syystä harvemmin tulee kyseinen hakija valituksi. Toinen syy negatiiviseen lopputulokseen on usein se, että lataamalla kaiken pöytään henkilö ei kohdista omaa osaamistaan siihen tarpeeseen, joka yrityksellä juuri sillä hetkellä on. Ja siinä vaiheessa, kun joku ymmärtää sen haastattelutilanteessa tehdä, on yrityksen erittäin helppo tehdä päätös palkattavasta henkilöstä.

 

Kirjoittanut,

 

Teemu Ruuska

Digitaalisuus | Kansainväliset toiminnot

InHunt Group & InHunt World

www.linkedin.com/in/teemuruuska

 

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Förvaltningsdirektör
Hallintojohtaja
Toimitusjohtaja
Head of Claims, Protector
Uusimmat

Blogista

InHuntWorld_iStock_ 904041428
Tehtävän profilointi Suomessa ja Ruotsissa – miksi onnistuminen edellyttää paikallista asiantuntemusta?
Suomi ja Ruotsi ovat toistensa luontaisimmat kasvumarkkinat, mutta rekrytointikulttuurit eroavat yllättävän paljon. Tässä artikkelissa vertailemme, miten tehtävän...
Kuvassa kaksi henkilöä pitävät kiinni kompassista.
Yhteinen suunta, joka muuttaa strategian teoiksi
Moni pk-yrityksen johtaja tunnistaa Marttilan Metallin tarinan: strategia laadittiin, mutta arki ei muuttunut. Syy ei ollut huono suunnitelma, vaan yhteisen...
InHuntGroup_DEN_Finland_AsiakasQuote_1200px_2
Yhä useammin InHunt
Ulkoistettu rekrytointi säästää aikaa ja tuo parempia tuloksia. DEN Finland kertoo, miksi InHunt on heidän luottokumppaninsa.
Kuvassa iloinen tiimi juhlii hyvin onnistunutta strategiaa. Istuvat kokoustilassa.
Strategia, joka tuottaa vaikuttavia tuloksia
Strategia, joka tuottaa tuloksia, ei jää paperille. Se ohjaa päätöksiä, yhdistää ihmiset ja datan sekä elää arjessa muuttuvan maailman mukana.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.