
Tiesitkö, että maailmalla on pystyssä jo yli 250 000 5G-mastoa ja älypylvästä, joiden yhteys toimii suomalaisilla Helmacab-kaapeleilla? Ja että yli 4000 alusta ympäri maailman kulkee juuri niillä samoilla suomalaisilla Helmacabin kaapeleilla?
Helmacab Oy on erikoistunut laiva- ja telecom-kaapelien suunnitteluun, valmistamiseen ja myyntiin, ja toimintamme juuret menevät aina vuoteen 1905 asti. Olemme toimineet kansainvälisellä tasolla jo kuusikymmentä vuotta toimittaen kaapeliratkaisuja yli tuhannelle asiakkaallemme yli kuuteenkymmeneen maahan ympäri maailmaa vuosittain. Marine-puolella olemmekin yksi maailman suurimmista laivakaapelivalmistajista. Telecom-puolella olemme pioneereja hybridikaapeleiden
suunnittelussa, ja maailman ensimmäiset 5G-mastot rakennettiin käyttäen Helmacabin telecom
hybridikaapeleita.
Helmacabilla on Suomessa kaksi tuotantolaitosta, Kaarinassa ja Hangossa sekä tytäryhtiöt Shanghaissa ja Hollannissa. Yritys työllistää Suomessa 190 henkilöä ja globaalisti yhteensä 270 henkilöä. Olemme merkittävässä kasvuvaiheessa ja investoimme vahvasti omaan toimintaamme laajentamalla tehtaidemme kapasiteettia sekä hakemalla uusia tulevia kaapelinvalmistuksen ammattilaisia joukkoomme.

Tuotantopäällikkö / Production Manager, Kaarina
Etsimme juuri sinua! Jos olet kokenut tuotannon asiantuntija, jolla on vahva halu kehittää toimintaa ja johtaa tiimejä kohti parempia tuloksia, tämä on paikka juuri sinulle. Tuotantopäällikkönä pääset vastuuseen yhtiömme tuotannon ja kunnossapidon päivittäisestä operatiivisesta johtamisesta, ja sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa suoraan sekä operatiivisiin prosesseihin että henkilöstön kehittämiseen.
Mitä odotamme sinulta?
- Vastaat Kaarinan tehtaan tuotannosta, kunnossapidosta ja työsuojelusta varmistaen, että kaikki
toimii aikarajoissa, kustannustehokkaasti ja erinomaisella palvelu- ja luotettavuustasolla. - Toimit paikallisena ”site managerina”, huolehtien myös operaatioiden perusasioista, kuten infran ja
kiinteistöjen toimivuus. - Johdat ja motivoit tiimejäsi: esihenkilöiden ja operaattoreiden työskentely on sinun käsissäsi, ja
tehtäväsi on saada heidät ylittämään itsensä päivittäin. - Kehität toimintaprosesseja ja viet eteenpäin operatiivisia kehityshankkeita, jotta voimme
saavuttaa seuraavan tason tuotannon tehokkuudessa ja laadussa. - Vastaat investointien ylösajoista ja kapasiteetin kasvattamisesta, mukaan lukien henkilöstön
osaamisen ja koulutuksen kehittämisestä.
Mitä toivomme sinulta?
- Vahvaa kokemusta valmistavasta teollisuudesta ja kokemusta suurista tai keskikokoisista
teollisuusyrityksistä. - Korkeakoulututkinto (MSc tai vastaava) sekä kokemus prosessivalmistuksesta ja
monivuorotyöskentelystä. - Erinomaisia johtamis- ja esimiestaitoja: osaat motivoida ja kehittää tiimejä, ja sinulla on kyky
kohdata haasteet päättäväisesti ja tehokkaasti. - Erityisosaamista teollisuuden IT-järjestelmistä ja liiketoimintaprosessien kehittämisestä.
- Tietämystä muovituotteiden valmistuksesta, erityisesti ekstruusioprosessista.
Sinun persoonasi on meille tärkeä:
- Olet hyvä vuorovaikutuksessa ja helposti lähestyttävä. Työskentelet avoimesti ja rakennat
luottamusta tiimisi kanssa. - Sinulla on analyyttinen ajattelutapa ja osaat tehdä faktapohjaisia päätöksiä myös paineen alla.
- Muutosjohtaminen ja päätöksenteko ovat vahvuuksiasi. Et pelkää tarttua haasteisiin ja viedä
asioita eteenpäin.
Miksi juuri tämä rooli on sinulle?
- Mielenkiintoinen ja merkityksellinen tehtävä kasvavassa yhtiössä, jossa pystyt aidosti
vaikuttamaan ja kehittämään toimintaa. - Kilpailukykyinen palkkaus työsuhde-etuineen, joka sisältää kuukausipalkan lisäksi mahdollisuuden
ansaita vuosittaisen bonuksen. - Kansainvälinen työympäristö, jossa pääset työskentelemään tunnetuimpien asiakaskuntien kanssa
ja kehittämään itseäsi alan asiantuntijana. - Mahdollisuus työskennellä eteenpäin suuntaavan, ketterän ja mutkattoman organisaation kanssa,
jossa kyetään tekemään tarvittaessa nopeita päätöksiä.
Kiinnostuitko?
Jos yllä kuvattu tehtävä kiinnostaa ja sopii taustaasi, niin lähetä hakemuksesi ja CV:si allaolevasta HAE PAIKKAA painikkeesta.
Lisätietoa tarvittaessa +358458698228, harri.knaapi@inhunt.fi
Avainsanat:
#Tuotantopäällikkö #valmistava teollisuus #kunnossapito #prosessivalmistus #monivuorotyö #johtaminen #henkilöstön kehittäminen #ERP-järjestelmät #investoinnit #muovituotteiden valmistus #ekstruusio #strateginen johtaminen #prosessien kehittäminen #työhyvinvointi #KPI-tavoitteet #kapasiteetin kasvattaminen #muutosjohtaminen #toiminnan parantaminen






