Yhteyspäällikkö

Espoo

Senior Headhunter Petri Peltoniemi p. 0500-840 912

Tilitoimistona autamme yrittäjää yrityksen talouden numeroiden hallitsemisessa. Työmme ei kuitenkaan pääty taloushallinnon raportteihin, vaan alkaa niistä. Pitkä kokemuksemme yrittäjyydestä – niin kasvusta kuin kriiseistä – auttaa meitä ulkopuolisena asiantuntijana näkemään kokonaisuuden ja auttamaan silloin, kun apua tarvitaan.

Tilisi Oy:n toiminta on rakennettu vuorovaikutteisen asiakassuhteen ympärille. Tarkoittaa ihan perusteita, eli vastataan kun kysytään ja autetaan asiakasta aktiivisesti. Tämä kaikki tarkoittaa asiakkaillemme aktiivista ja kustannustehokasta tapaa hoitaa asioita kanssamme. Toimintamme jatkuvasti kasvaessa haemme mainioon tiimiimme:

Yhteyspäällikköä

Tehtävässä vastaat Tilisi Oy:n asiakassuhteiden ylläpidosta (+ jonkin verran myös uusien asiakkuuksien hankinnasta) ja kommunikoinnista niin etätapaamisilla kuin kasvotusten, kun siihen tulee taas mahdollisuus. Toimit myös yhteyshenkilönä asiakkaiden suuntaan kirjanpitäjien/palkanlaskijoiden kanssa samassa tiimissä.

Tehtävässä menestyt, kun sinulla on näyttöjä sujuvasta ja miellyttävästä asiakaspalvelusta. Sinulla on kokemusta/ymmärrystä yritysrahoituksesta, yritysjärjestelyistä. Kokemus henkilöstöasioiden hoitamisesta on bonus. Suomen kielesi on sujuvaa puhuttuna ja kirjallisesti. Englanninkielinen kommunikointi tulee myös olla sujuvaa.

Sovit joukkoomme parhaiten, kun ammattilaisena osaat kommunikoida ja tulet hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja sinulla on kyky suunnitella omaa työtäsi. 

Kanssamme pääset asiantuntevaan tiimiin matalassa organisaatiossa. Arvostamme toistemme työtä. Lupauksemme on, että asiakas voi jättää kommunikoinnin meidän huoleksemme. He voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa ja me pidämme sovitusti yhteyttä ja huolehdimme, että paperit ovat järjestyksessä ja raporteista voidaan tarkastella sekä mennyttä että tulevaa. Henkilöstömme voi tehdä töitä oman aikataulun mukaisesti ajasta ja paikasta riippumatta. Tärkeintä on, että asiat tulevat hoidettua asiakkaan kanssa sovitussa aikataulussa.

Käytämme nykyaikaisia ja tehokkaita taloushallinto-ohjelmia, jotka mahdollistavat kokonaisvaltaisen taloushallinnon järjestämisen yhdessä kanssamme.

Meillä on myös kokemusta useista yrityskaupoista ja yrityksen erilaisista rahoitusmenetelmistä.

Liity hienoon tiimiimme! 

Hae tehtävää alla olevan napin kautta. Voit kysyä tehtävästä lisää Senior Headhunter Petri Peltoniemeltä p. 0500 840 912

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
CEO, Trumo Finance
Museonjohtaja
Toimitusjohtaja – Kirkkonummen Huolto Oy
Verkställande direktör – Kirkkonummen Huolto Oy
VP, Engineering | Managing Director, Finland
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Suomalainen teknologiaekosysteemi ja kasvava startup-ala.
Suomi rakentaa tietä AI- ja teknologiaosaamisen kärkeen – onko tämä meidän hetkemme?
Suomen teknologiasektori kasvaa ja monipuolistuu nopeasti. Tekoälyn lisäksi Suomi on edelläkävijä 5G:ssä, bioteknologiassa ja kyberturvallisuudessa. Kasvu edellyttää...
Ihmiset istuvat neuvottelupöydän ääressä keskustelemassa. Kuvassa näkyy lämmin ja keskittynyt tunnelma, joka kuvastaa muutoksen johtamista ja psykologista turvallisuutta työyhteisössä.
Muutoksen johtaminen ja psykologinen turvallisuus
Moni muutos epäonnistuu, ei siksi että suunnitelma olisi huono, vaan koska ihmiset eivät löydä siihen omaa merkitystään. Psykologinen turvallisuus ja vaikuttamisen...
kuvabanner blogille: Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Toimitusjohtajan valinta on yksi hallituksen tärkeimmistä ja strategisimmista päätöksistä. Blogissamme InHunt Groupin Marita Vuorinen kertoo, miten hallitus...
banneri blogille: Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin? Henkilöt keskustelevat strategiasta kokoustilassa.
Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin?
Strategia elää vasta, kun siitä puhutaan. Avoin strategiaviestintä vahvistaa sitoutumista, rakentaa luottamusta ja tekee yrityksen suunnasta yhteisen. Lue, miksi...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa