TOP 10 suorahakuyritykset Suomessa

Kuvassa symboloidaan uudelleensijoittumista ja työnhaun tukea. RePlacement on InHuntin palvelu, joka tarjoaa yksilöllistä valmennusta, sparrausta ja työkaluja, jotta työntekijä löytää nopeasti uuden työpaikan ja jatkaa uraansa onnistuneesti.
Jaa somessa:

Perinteisesti suorahakuyritykset on mielletty ainoastaan ylimmän johdon tavaksi rekrytoida henkilöitä. Tästä johtuen suorahakua on pidetty hitaana, vanhanaikaisena ja kalliina. Tämä moderni aikakausi on kuitenkin tuonut konservatiiviselle suorahakualalle uusia ketteriä toimijoita, jotka ovat pystyneet kääntämään edellä mainitut asiat päälaelleen. Tänä päivänä suorahaku onkin parhaimmillaan nopeaa, ketterää ja kustannustehokasta.

Suorahaku ei myöskään kosketa enää ainoastaan ylimmän johdon hakuja, vaan se on pesiytynyt myös alemmille tasoille käsittämään keskijohdon, asiantuntijoiden ja jopa tavallisen toimihenkilötason rekrytointeja. Tähän on monia syitä, joista yksi on maailman vahva digitalisoituminen. Ennen henkilöiden löytäminen perustui pitkälti suorahakukonsultin omiin verkostoihin ja listojen tekeminen potentiaalisista kandeista kesti kuukausia. Tänä päivänä suorahakutoimistoilla on käytössään laaja kirjo erilaisia webissä olevia tietokantoja ja työkaluja, joiden avulla pystyään jopa yhden vuorokauden aikana tekemään kattava lista tehtävään soveltuvista henkilöistä. Myös taustojen ja henkilöiden työhistorioiden selvittämisestä on tullut huomattavasti helpompaa, kun verkko on pullollaan tietoa. Iso ja oikea kysymys onkin, että onko suorahakutoimisto kykeneväinen saamaan sen kaiken tiedon ulos ja käsittelemään oikealla tavalla.

Suorahakumarkkinat ovat suhteellisen pienet Suomessa. Laskentatavasta riippuen ne ovat n. 50 miljoonaa €. Tätä pottia on jakamassa satoja eri yrityksiä, joista suurin osa on 1 – 2 miehen tai naisen toimistoja. Kuka tahansa Suomessa voi tulostaa käyntikortit taskuun, vuokrata Kone Buildingista postiosoitteen Keilasatama 3 ja esittää olevansa suorahakukonsultti. Suomessa ei siis ole mitään valvovaa tahoa, joka jollain tavalla edes vähän katsoisi suorahakutoimijoiden perään. HPL (Henkilöstöpalveluyritysten Liitto) perustettiin vuonna 2008, mutta sekin on enemmän keskittynyt henkilöstövuokraus ja perinteisessä rekrytointibusineksessa toimivien yritysten kaitsemiseen. Ja sitten on toki FEX Suorahakuyritykset ry, joka kertoo olevansa tunnettujen ja hyvämaineisten suorahakuyritysten muodostama kansallinen toimialayhdistys. Siihen kuuluu yhteensä 12 suorahakuyritystä ja sen olemassaolon merkityksestä tai tärkeydestä voi olla montaa mieltä.

Vakavasti otettavia suorahakuyrityksiä Suomessa on n. parikymmentä. Vakavasti otettavalla tarkoitan sellaisia yrityksiä, jotka ovat toimineet jo useamman vuoden, työllistävät muitakin kuin omistajansa ja liikevaihto on yli 0,5 Milj €. Näiden yrityksien absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen laittaminen on suhteellisen haasteellista ja vaatisi ison selvitystyön. Rankkaukseen vaikuttavia kriteerejä pitäisi ainakin olla vuositasolla: toimeksiantojen määrä, toimeksiantojen onnistumisprosentti, toimeksiantojen läpimenoaika, takuucasejen määrä, liikevaihto, työntekijöiden määrä, asiakasyritysten koko ja merkittävyys. Koska kukaan ei ole tämänlaista tutkimusta tietääkseni tehnyt, niin seuraavassa on lista Suomen TOP 10 suorahakuyrityksistä vuoden 2012 liikevaihdolla (lähde: Fonecta) mitattuna:

 

Liikevaihto -12 (1000 EUR)

1.

Heidrick & Struggles

4090

2.

Boyden

3070

3.

Egon Zehnder

2903

4.

MPS Executive Search

1908

5.

InHunt Group

1781

6.

AIMS Finland

1564

7.

Fairchild Executive Search

1466

8.

S&S Consulting

1444

9.

JFP Executive Search

1389

10.

Amrop Finland

1355

 

Huom! Tästä löydät saman listan, mutta vuoden 2015 tiedoilla! 

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

http://teemuruuska.branded.me/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii InHunt Groupin digijohtajana sekä on Hunting Heads Espanjan toimitusjohtaja. Hunting Heads yksi maailman johtavista suorahakuketjuista johon InHunt Group liittyi vuonna 2013.

Seuraa InHuntia LinkedInissä:

http://www.linkedin.com/company/inhunt-group-oy

Tykkää InHuntista Facebookissa:

https://www.facebook.com/InhuntGroup

Seuraa InHuntia Twitterissä:

https://twitter.com/InHuntGroup

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
CEO, Trumo Finance
Museonjohtaja
Toimitusjohtaja – Kirkkonummen Huolto Oy
Verkställande direktör – Kirkkonummen Huolto Oy
VP, Engineering | Managing Director, Finland
Uusimmat

Blogista

Suomalainen teknologiaekosysteemi ja kasvava startup-ala.
Suomi rakentaa tietä AI- ja teknologiaosaamisen kärkeen – onko tämä meidän hetkemme?
Suomen teknologiasektori kasvaa ja monipuolistuu nopeasti. Tekoälyn lisäksi Suomi on edelläkävijä 5G:ssä, bioteknologiassa ja kyberturvallisuudessa. Kasvu edellyttää...
Ihmiset istuvat neuvottelupöydän ääressä keskustelemassa. Kuvassa näkyy lämmin ja keskittynyt tunnelma, joka kuvastaa muutoksen johtamista ja psykologista turvallisuutta työyhteisössä.
Muutoksen johtaminen ja psykologinen turvallisuus
Moni muutos epäonnistuu, ei siksi että suunnitelma olisi huono, vaan koska ihmiset eivät löydä siihen omaa merkitystään. Psykologinen turvallisuus ja vaikuttamisen...
kuvabanner blogille: Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Toimitusjohtajan valinta on yksi hallituksen tärkeimmistä ja strategisimmista päätöksistä. Blogissamme InHunt Groupin Marita Vuorinen kertoo, miten hallitus...
banneri blogille: Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin? Henkilöt keskustelevat strategiasta kokoustilassa.
Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin?
Strategia elää vasta, kun siitä puhutaan. Avoin strategiaviestintä vahvistaa sitoutumista, rakentaa luottamusta ja tekee yrityksen suunnasta yhteisen. Lue, miksi...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.