Espanja Euroalueen uusi taloustähti

Espanja Euroalueen uusi taloustähti
Jaa somessa:

Samalla kun taantuma pitää Suomea otteessaan ja mm. Kreikan tilanne on mitä on, Euroopasta ja Euroalueelta löytyy kuitenkin maita, joissa talous on jo hyvässä kasvussa. Ehkä monelle hieman yllätyksenä viime viikolla Talouselämä kertoi Euroalueen uudesta taloustähdestä – Espanjasta. Jutussa kerrottiin lyhyesti siitä, että samaan aikaan kun monet muut Euroopan maat kituu, Espanjan talous näyttää vain kiihdyttävän. Viime tiistaina talousviranomaiset Espanjassa tiedottivat, että bruttokansantuote kasvoi huhti-kesäkuussa 1,0 prosenttia.

Espanja BKTGrafiikasta ilmenee kuinka kasvu on nopeinta ainakin viiteen vuoteen ja että talouskasvu on vain kiihtynyt. 

Itse olen asunut Madridissa syyskuusta 2014 lähtien ja heti tänne tuloni jälkeen on ollut silmiin pistävää ihmisten kasvava positiivisuus ja usko parempaan huomiseen. Täällä näyttää ja aistii todellakin sen, että kriisi alkaa olla taakse jäänyttä elämää. Tätä tukee vahvasti myös se, että tämän vuoden huhti – kesäkuu oli Espanjan työmarkkinoiden paras neljännes yli 10 vuoteen. Syntyi yli 411.800 uutta työpaikkaa, joista tosin iso osa väliaikaisia ja turismisektorille. Näiden lukujen myötä Espanjan työttömyys tippui alimmalle tason sitten vuoden 2011.

Espanja työttömyysTyöttömyys Espanjassa on tällä hetkellä hivenen yli 20 %. Alimmillaan se on ollut 8 % vuonna 2007. Olen monesta eri suusta kuullut, että työttömyyden on käytännössä mahdotonta Espanjassa mennä hirveästi alle tuon 8 %:n tason. Perusteluiksi olen saanut mm. sen, että niin paljon Espanjassa työskentelee ihmisiä edelleen ns. harmaan talouden puolella. Madridissa tätä ei juuri huomaa, mutta rannikolla käydessä ja vieraillessa esim. ravintoloissa alkaa väkisinkin kiinnittää huomiota henkilökunnan paljouteen suhteessa asiakasmääriin. Olen ymmärtänyt, että ihan kaikki ei aina ole virallisessa työsuhteessa. Myöskään ihan aina käteisellä maksaessa ei virallista kuittia aterioimisen jälkeen tule, ei ainakaan jos ei erikseen sitä pyydä.

Tämä toki on isossa mittakaavassa ongelma johon on Espanjan hallitus varsinkin kriisin jälkeen puuttunut. Myös verotukseen on ankarasti puututtu ja paikattu porsaanreikiä, joilla sekä yritykset, että yksityiset ovat pystyneet keventämään tuntuvasti omaa verotaakkaa. Korruptiota on myös onnistuttu selkeästi kitkemään ja kaikki nämä toimet yhdessä luovat uskoa myös sille, että Espanjan hyvä talouskasvu ja vauhti eivät ole vain väliaikaista.  

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/ & http://teemuruuska.branded.me/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii Hunting Headsin maajohtajana Espanjassa. Hunting Heads yksi maailman johtavista suorahakuketjuista johon InHunt Group liittyi vuonna 2013.

Seuraa InHuntia LinkedInissä: http://www.linkedin.com/company/inhunt-group-oy

Tykkää InHuntista Facebookissa: https://www.facebook.com/InhuntGroup

Seuraa InHuntia Twitterissä: https://twitter.com/InHuntGroup

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Chief Financial Officer, CFO
Toiminnanjohtaja
Franchise Partner / Entrepreneur Kitchen & Home Solution Business
Kontorschef – Åbo och Pargas 
Projektijohtaja
Uusimmat

Blogista

Fund,Managers,Team,Consultation,And,Discuss,About,Analysis,Investment,Stock
Suomi nousuun – tutkimuksen keskeiset havainnot
Suomi nousuun -haastattelututkimukseemme osallistui laaja joukko ylimmän johdon ja hallitustason vaikuttajia eri toimialoilta: pörssiyhtiöistä kasvuyrityksiin...
Two,Professionals,In,A,Business,Meeting,,Discussing,Data,On,A
Megatrendit muovaavat osaamistarvetta – pysytkö mukana muutoksessa?
Megatrendit vyöryvät työelämän yli vauhdilla, ja vanhat säännöt eivät enää päde. Tekoäly, digitalisaatio ja vihreä siirtymä ravistelevat työelämää –  ratkaisevaa...
Tulevaisuuden hallitus tarvitsee systeemistä ajattelua.
Vaikuttava strategia yhdistää merkityksen, rakenteet ja tulokset
InHuntin Hallitushakujen huhtikuun alumnitapahtumassa Keynote puheenvuoron pitänyt Sari Kola puhui hallitustyöstä, strategisen ajattelun merkityksestä sekä siitä,...
Business,Woman,,Meeting,And,Teamwork,With,Handshake,In,Agreement,,Deal
Miksi perinteinen rekrytointi ei enää riitä logistiikka- ja laivausalalla?
Logistiikka- ja laivausala ei ole enää ”murroksessa” – se toimii jo uudenlaisessa toimintaympäristössä. Toimitusketjujen haavoittuvuus, geopoliittinen...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.