Yleisimmät virheet työhaastattelussa

Jaa somessa:

LinkedInissä silmiini on osunut ainakin pari erilaista kuvaa, joissa esitellään infograafin muodossa yleisimpiä virheitä työhaastattelussa. Kuvat perustuvat tutkimukseen, jossa on haastateltu yli 2000 johtotason henkilöä ja pienen googlailun jälkeen selvisi, että tutkimuksen on ilmeisesti tehnyt sellainen taho kuin Classes & Careers.

Seuraavassa muutama mielenkiintoinen havainto tähän tutkimukseen ja sen tuloksiin liittyen:

33% haastateltavista sanoo tekevänsä päätöksen 90 sekunnin aikana

Kuten aina, ensivaikutelmalla on iso merkitys. Tähän vaikuttaa tutkimuksen perusteella seuraavat asiat:

  • Pukeutuminen, kehon kieli ja kävely esim. ovesta sisään tulo tai tuolilta nouseminen ja tervehtiminen. (55%)
  • Puhe, ääni, kielioppi ja itseluottamus joka kumpuaa tavasta puhua. (38%)
  • Löysä kädenpuristus (26%)
  • Sanat, joilla avaa keskustelun tai on päättänyt sanoa (7%)

(% kuvaa sitä, kuinka moni vastaajista on maininnut asian.)

Ei katsekontaktia haastattelussa

67% vastanneista kertoo, että yksi isoimmista ja yleisimmistä virheistä on, että haastateltava ei muista ottaa katsekontaktia haastattelun aikana.

Vähän tai ei ollenkaan tietoa kohdeyrityksestä

Hyvin usein henkilöt tulevat haastatteluun täysin valmistautumatta. Ei olla valmistauduttu kertomaan itsestä ja lisäksi tieto kohdeyrityksestä on hyvin vähäinen.

Muita mielenkiintoisia asioita tutkimuksessa oli, että 70% haastatelluista kertoi, että ei halua työnhakijoiden olevan yli muodikkaita tai trendikkäitä. Myös 65% sanoi, että pukeutuminen voi ratkaista valinnan kahden saman tasoisen henkilön kanssa.

Alla hyvä ja havainnollistava kuva, jonka löysin. Kyseessä sama henkilö, sama paino ja kaksi eri pukua. Ero on luvalla sanoen merkittävä. Kumman palkkaisit?

Guy wearing a suit

Lopuksi vielä muutama asia, jotka olivat nousseet esiin ennen kaikkea itse työhaastattelutilannetta koskien ja joilla on negatiivinen vaikutus:

  • Ei hymyä (38%)
  • Huono ryhti (33%)
  • Jalan väpättäminen (33%)
  • Hiusten näprääminen tai kasvojen koskettelu (21%)
  • Kädet puuskassa (21%)
  • Elävöittää liikaa keskustelua käsillä. (9%)

Tässä vielä kyseinen infograafi, josta asiat poimin:

Job interview mistakes

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

http://teemuruuska.branded.me/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii InHunt Groupin digijohtajana sekä on Hunting Heads Espanjan toimitusjohtaja. Hunting Heads yksi maailman johtavista suorahakuketjuista johon InHunt Group liittyi vuonna 2013.

Seuraa InHuntia LinkedInissä:

http://www.linkedin.com/company/inhunt-group-oy

Tykkää InHuntista Facebookissa:

https://www.facebook.com/InhuntGroup

Seuraa InHuntia Twitterissä:

https://twitter.com/InHuntGroup

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
CTO
Talousjohtaja, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö
Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.