Vuosi 2017 pakettiin – InHunt Group omilla kasvulukemilla

Jaa somessa:

 

Vaikka vuosi 2018 lähestyy jo kohti puoliväliä, siirrämme hetkeksi vielä katseet vuoteen 2017. Tämä ajankohta vuodesta on aina kiinnostavaa aikaa, koska vuoden 2017 lukemat alkavat pikku hiljaa olla saatavilla ja näin on varsin mielenkiintoista nähdä, miten mm. kilpailijat ovat viime vuonna pärjänneet.

 

InHunt Groupin osalta voi sanoa, että vuosi 2017 oli erinomainen, kun liikevaihto kasvoi hurjat 52% vuodesta 2016. Vuonna 2016 InHunt Groupin liikevaihto oli 2,6 miljoonaa euroa, kun vuonna 2017 ylsi se jo 3.9 miljoonaan euroon.

 

”Vuosi 2017 oli täysin tavoitteidemme mukainen. Tulokset näyttivät strategiamme (digitaaliset työkalut, some, blogit/vlogit suorahakubisnekseen) toimivaksi. Onnistuimme InHunt Worldin laajentumisessamme ja valtakunnallinen alueellinen organisaatiomme onnistui täydellisesti. Kiitos viime vuoden menestyksestä kuuluu koko meidän porukalle”, kertoo InHunt Groupin toimitusjohtaja Kari Juutilainen.

 

Viime vuosi oli ensimmäinen vuosi maailmanlaajuisen kriisin jälkeen, kun Suomessa rehellisesti tuntui siltä, että nyt uskotaan vahvasti tulevaisuuteen, yritykset haluavat kasvaa ja ovat valmiita tekemään investointeja. Viimeisten vuosien aikana on pilkahduksia tästä saatu aina silloin tällöin, mutta aina on tullut jotain, joka on heittänyt kapuloita rattaisiin.

 

Yleisen tilanteen ja positiivisuuden vallitessa on pitkälti ollut myös se olettamus, että koko suorahakumarkkina on kasvanut Suomessa vuonna 2017. Kun tutkittiin isoimpien suorahakuyritysten vuoden 2017 liikevaihtoja, voidaan todeta, että koko suohakumarkkina on kasvanut n. 10%. InHunt Groupin lisäksi muita onnistujia olivat mm. Boyden Oy (liikevaihdon kasvu 42%) ja IMS Talent Oy (liikevaihdon kasvu 20%). Näiden lisäksi nähtiin myös pieniä laskuja joidenkin merkittävimpien suorahakuyritysten osalta.

 

Mitä tulee sitten kuluneeseen vuoteen, voi ainakin InHuntin osalta jo nyt todeta, että kasvu tulee jatkumaan. Se kuinka kovana, niin sen toki tulee näyttämään jäljellä olevat seitsemän kuukautta. Markkinoilla tilanne näyttää edelleen erittäin hyvältä ja yrityksien tahtotila on varsin positiivinen:

 

”Kasvumme on jatkunut tänäkin vuonna täysin tavoitteidemme mukaisesti. Olemme joka kuukausi parantaneet edellisistä vuosista selvästi ja toukokuun laskutus oli paras koskaan. Markkinat ovat meille täysin avoinna, tarvitsemme syksyllä lisää Headhuntereita tekemään töitä ja menestymään kanssamme”, Juutilainen kommentoi.

 

Perjantaina 1.kesäkuuta InHunt Groupin Vantaan pääkonttorilla oli työntekijöitä odottamassa mukava pieni yllätys ennätyksellisen toukokuun johdosta.
Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.