InHuntin vlogit erittäin suosittuja

Jaa somessa:

InHuntin blogia on pidetty vuodesta 2013 ja moni saattoikin huomata, että huhtikuussa siirryttiin myös videoiden aikakaudelle, kun InHunt Groupin ensimmäinen oma videoblogi eli vlogi näki päivänvalon. Tämän jälkeen on vlogeja (kuten blogejakin) ilmestynyt kerran viikossa ja ennen heinäkuun taukoa vlogeja ehdittiin julkaista yhteensä 13. Kaikki vlogit löytyvät helposti esim. täältä: https://inhunt.fi/category/vlogit/

”Olemme saaneet hyvää palautetta reilusti yli 200 kirjallisesta blogistamme tähän mennessä. Olemme pyrkineet auttamaan niillä sekä työnantajia että työntekijöitä erilaisissa uranvaihtoon liittyvissä tilanteissa. Aloitimme videoblogit, koska laaja verkostomme antoi siihen selkeää indikaatiota jo jonkin aikaa.”, toteaa InHunt Groupin toimitusjohtaja Kari Juutilainen.

Vlogithan eivät sinällään ole mitään uutta ja viimeiset vuodet ne ovat olleet jo hyvin suosittuja esim. bloggareiden tahoilla. Myös video on median kulutusmuotona erittäin suosittu ja monet tänä päivänä valitsevatkin sen ensimmäisenä, mikäli vain mahdollista. Kuitenkin asiantuntijablogit ovat vähemmän yleisiä varsinkin Suomessa ja näin on ollut mielenkiintoista seurata, miten ne aidosti toimivat ja onko niiden ympärillä pyörivä hypetys ihan tuulesta temmattua.

”Kun katsotaan vlogiemme lukuja, kuten katselukertoja ja katseluaikaa, voidaan todeta, että vlogimme aidosti kiinnostavat. Suosituimmat vlogimme ovat saaneet kymmeniä tuhansia katselukertoja sosiaalisissa medioissa ja keskiarvolta niitä on katsottu yli kaksi minuuttia, kun yhden vlogin kokonaiskesto ei juuri milloinkaan ole hirveästi yli kahta ja puolta minuuttia. Toteutuneita lukemia on monesta suunnasta positiivisesti ihmetelty ja niinpä julkaisemme ne nyt arvioitavaksenne.”

Tarkemmat tilastot löytyvät tästä: Vlogi tilastoja

InHuntin vlogi palasikin juuri tauolta ja eilen nähtiin Senior Headhunter Isa Karlssonin ensimmäinen vlogi, joka saa jatkoa seuraavina viikkoina. Ja mikäli et vielä ole vlogia nähnyt, niin pystyt sen katsomaan kätevästi tästä:

 

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
VP Sales and Customer Care
Compensation & Benefits Director
Chief Financial Officer, CFO
Toiminnanjohtaja
Franchise Partner / Entrepreneur Kitchen & Home Solution Business
Uusimmat

Blogista

Interview,,Employer,Or,People,In,Office,With,Laptop,For,Recruitment
Kira-alan rekrytointimarkkinat kylmänä vai kuumana? InHuntin osaajat löytävät tekijät, joita muut eivät tavoita
Datakeskukset, infra ja energiahankkeet vetävät investointeja – mutta osaavista tekijöistä käydään kovaa kilpailua. InHuntin kiinteistö- ja rakentamisalan osaajapooli...
Fund,Managers,Team,Consultation,And,Discuss,About,Analysis,Investment,Stock
Suomi nousuun – tutkimuksen keskeiset havainnot
Suomi nousuun -haastattelututkimukseemme osallistui laaja joukko ylimmän johdon ja hallitustason vaikuttajia eri toimialoilta: pörssiyhtiöistä kasvuyrityksiin...
Two,Professionals,In,A,Business,Meeting,,Discussing,Data,On,A
Megatrendit muovaavat osaamistarvetta – pysytkö mukana muutoksessa?
Megatrendit vyöryvät työelämän yli vauhdilla, ja vanhat säännöt eivät enää päde. Tekoäly, digitalisaatio ja vihreä siirtymä ravistelevat työelämää –  ratkaisevaa...
Tulevaisuuden hallitus tarvitsee systeemistä ajattelua.
Vaikuttava strategia yhdistää merkityksen, rakenteet ja tulokset
InHuntin Hallitushakujen huhtikuun alumnitapahtumassa Keynote puheenvuoron pitänyt Sari Kola puhui hallitustyöstä, strategisen ajattelun merkityksestä sekä siitä,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.