Kaksi kysymystä, joihin työnhakijat usein kompastuvat

Jaa somessa:

Työhaastattelu on tilanne jota usein jännitetään ja tästä syystä ei ehkä anneta itsestä sitä kuvaa, joka haluttaisiin. Usein minulta kysytään ohjeita työhaastattelua varten ja niitä olenkin tänne InHuntin blogiin kirjoitellut aina silloin tällöin. Tässä kirjoituksessa haluaisin nyt nostaa tapetille kaksi erittäin yleistä kysymystä, joihin näkee työnhakijoiden usein kompastelevan:

 

Kysymys: Mitkä ovat sinun heikkoudet?

 

Tämä on erittäin tavallinen kysymys työhaastatteluissa ja usein sitä kuulee hyvin samankaltaisen vastauksen hakijan suusta, jossa hän ikään kuin kääntää vahvuuden heikkoudeksi vastaamalla esimerkiksi: ”Olen liian tunnollinen.” Kyseisellä vastauksella ei ainakaan nosta omia osakkeita ja näin olisi hyvä aidosti miettiä ja valmistautua tähän kysymykseen ennen työhaastattelua, jotta vastaus olisi vähän paremmin mietitty.

Kukaan meistä ei ole täydellinen ja aina löytyy kehitettävää ja niistä puhuminen on ihan sallittua ja jopa suotavaa haastattelutilanteessa. Myös jos haluaa itselleen pehmentää tuota kysymystä voi puhua nimenomaan kehitysalueista heikkouksien sijaan. Eli asioista, joissa näkee itsessään kehitettävää, koska niitä löytyy aina.

Mielestäni huippu-urheilijat ovat loistavia esimerkkiä itsensä jatkuvasta kehittämisestä ja Roger Federer, yksi kaikkien aikojen parhaista tennispelaajista on todennut näin:

 

”I always questioned myself in the best of times. Even when I was World #1 for many months in a row. What can I improve? What do I need to change? If you don’t do anything or you just do the same thing over and over again, you stay the same. Staying the same means going backwards. It’s important for me to actually hear criticism sometimes. That’s what makes me a better player.”

 

Jos maailman paras tennispelaaja löytää itsessään vielä kehitettävää, niin ihan varmasti meistä jokainen voi myös myöntää ja todeta saman ihmisenä tai työntekijänä.

 

 

Kysymys: Onko sinulla kysyttävää?

 

Kaikki on mennyt hyvin haastattelussa ja työnhakija on jättänyt itsestään erinomaisen kuvan. Ennen kuin haastattelu päätetään, kysyy rekrytoija viimeisen kysymyksen ehdokkaalta: ”Olisiko sinulla vielä kysyttävää?” ja hakija vastaa: ”Ei kyllä tule mitään mieleen.”

Siis hetkinen, henkilö on hakemassa uuteen työpaikkaan ja hänellä ei tule mieleen mitään, mitä voisi kysyä? Ei siis mitään uudesta työpaikasta, työkavereista, työajoista, tavoista, tiloista, etätyömahdollisuuksista, reissupäivistä, tavoitteista / siitä mitä pitäisi saada aikaan, normaalista työarjesta, esimiehistä, tiimistä, yrityksen tilanteesta, tulevaisuudesta tai vaikkapa kilpailijoista?

Toki netistä löytyy yleensä suhteellisen hyvin tietoa tai saattaa olla, että joitakin tuttuja on jopa työskennellyt kyseisessä yrityksessä ja onhan se myös mahdollista, että haastattelutilanteessa on saanut paljon vastauksia, mutta luulisi silti nyt joitakin kysymyksiä vielä löytyvän. Yleisenä sääntönä voi myös pitää sitä, että yleensä ne ehdokkaat jotka lopulta tehtäviin valitaan, esittävät muutaman hyvän kysymyksen siinä vaiheessa, kun sille annetaan mahdollisuus.

Hyvillä kysymyksillä pystyy helpolla tavalla osoittaa omaa osaamista ja ammattitaitoa sekä kiinnostuneisuutta kyseistä yritystä ja tehtävää kohtaan. Hyvät kysymykset haastavat sopivalla tavalla vastapuolta ja näin henkilö erottuu positiivisella tavalla ja jää myös paremmin mieleen.

 

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.