Mitä hakijan olisi hyvä selvittää yrityksestä ennen työhaastattelua?

Jaa somessa:

 

Usein sitä tulee mainittua, kuinka työnhakijan olisi hyvä ottaa rekrytoivan yrityksen asioista kunnolla selvää ennen ensimmäistä työhaastattelua. Harvemmin on kuitenkaan tullut konkreettisesti kirjoitettua siitä, mitä ne asiat sitten ovat, jotka olisi hyvä selvittää. Tässä kirjoituksessa pyrin avaamaan sitä ja lähinnä siitä kulmasta, josta asiaa itse lähestyisin.

 

Hyvin usein työnhakija iskee silmänsä mielenkiintoiseen titteliin ja tehtävänkuvaukseen, vaikka yrityksen nimi tai logo ei juurikaan sano hänelle mitään. Hyvin harvalla yrityksellä loppuen lopuksi on niin vahva tunnettuus ja työnantajabrändi, että se laajalti tunnistettaisiin. Suomessa tästä on ehkä ihan muutamia poikkeuksia, jos niitäkään, joilla on siis jo niin vahva työnantajabrändi, että positiiviset mielikuvat kumpuavat siitä, eikä sen tuotteista tai siitä, mitä yritys varsinaisesti tekee.

 

Jos siis näkisin itseäni kiinnostavan työpaikan / tehtävän ja yrityskin siinä samassa kuulostaisi ihan varteenotettavalta, siirtyisin ensiksi heidän kotisivuille, jotta oppisin yrityksestä enemmän. Lähinnä mitä yritys tekee ja onko kyseessä tuotteita vai palveluita kauppaava yritys, olisivat ensimmäisiä asioita, joihin pyrkisin löytämään vastauksen. Ketkä ovat yrityksen asiakkaat, onko sillä toimintaa vain Suomessa vai onko kyseessä kenties kansainvälinen yritys ja mikä on sen omistuspohja ovat myös kysymyksiä, jotka aina itselläni on mielessä. Nopeasti isolla riskillä kasvava, uutta palvelua kehittävä ja kansainvälisille markkinoille pyrkivä start-up on kulttuuriltaan, työ- ja toimintaympäristöltään pikkaisen eri, kuin kotimaisiin markkinoihin keskittyvä, kalusteita valmistava ja jo kolmannessa sukupolvessa oleva perheyritys Keski-Suomesta.

 

Mikäli kiinnostus pysyisi, siirtyisin todennäköisesti Googlen kautta tutkailemaan yrityksen taloudellisia tunnuslukuja, jotta saisin vähän otetta siihen, minkä kokoinen yritys on ja toki, miten sen liikevaihto ja tulos ovat kehittyneet viime vuosien aikana. Samalla pyrkisin selvittämään myös henkilöstön lukumäärän kehitystä. Luvuista pystyy usein päättelemään monia asioita ja niistä saa hyviä kysymyksiä myös työhaastattelua varten, jossa voi sitten katsoa oliko omat päätelmät kuinka oikeassa tai väärässä. Jos on kyseessä start-up, kiinnittäisin erittäin paljon huomiota heidän kassaansa ja ennen kaikkea siihen kuinka kauan rahat tulevat vielä riittämään. Start-upeihin liittyen kirjoitin ihan oman artikkelin kesäkuussa ja sen pääset lukemaan tästä: https://inhunt.fi/2018/06/startup-yritys-tyonantajana-mita-kannattaa-ottaa-huomioon/

 

Jos taloudellisten lukujenkin jälkeen tilanne näyttää hyvältä, kävisin seuraavaksi läpi yrityksen sosiaalisen median kanavat. Näillä olisi itselleni valtava painoarvo, koska aika vähän yrityksiä tulee tänä päivänä mieleen, joilla on varaa olla näistä kanavista poissa. Jo pelkästään rekrytointien ja työnantajamielikuvan rakentamisen kannalta, on niitä lähes mahdotonta tehdä hyvin, jos sosiaalisesta mediasta yritys loistaa poissaolollaan.

 

Jo mainittujen asioiden lisäksi hieman googlettelisin ihan sillä ajatuksella, jos yrityksestä löytyy mielenkiintoisia uutisia. Tutustuisin myös LinkedInin kautta yrityksen työntekijöihin ja katsoisin ensiksi, onko yrityksessä mahdollisesti tuttuja tai tutun tuttuja, joilta voisi saada mielenkiintoista tietoa yrityksestä sekä ihan muuten vaan mielenkiinnosta kävisin vähän läpi, minkälaisilla taustoilla olevaa porukkaa yrityksessä työskentelee.

 

Tähän kaikkeen menisi maksimissaan 1 – 2 tuntia aikaa ja uskallan väittää, että kenelläkään ei ole niin montaa työhaastattelua, että ei tätä ehtisi tehdä. Kyse on lähinnä halusta ja siitä, miten asioita priorisoi. Tästä pienestä taustatyöstä on suuri apua työhaastattelussa, koska pystyy kohdistamaan omia vastauksia paremmin yrityksen kannalta tärkeisiin asioihin. Lisäksi saa erittäin hyviä kysymyksiä, joilla jää varmasti mieleen sekä oppii yrityksestä enemmän verrattuna toisiin hakijoihin, jotka eivät ihan vastaavaa taustatyötä ole tehneet.

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Kaupunginjohtaja
Toimitusjohtaja, puurakentamisen ala, Pohjois-Suomi
Stadsdirektör
Kaupunginjohtaja
Uusimmat

Blogista

Länsi-Suomi on nyt kasvun kärjessä - Pohjanmaan suuralueella kilpaillaan parhaista osaajista
Länsi-Suomi on nyt kasvun kärjessä - Pohjanmaan suuralueella kilpaillaan parhaista osaajista 
Pitkään jatkuneen epävarmuuden jälkeen suomalaisesta teollisuudesta kuuluu jälleen rohkaisevia uutisia. Uudet tilaukset kasvavat, liikevaihto vahvistuu, vientimarkkinoilla...
Strategiaa arvioidaan tavoitteiden, valintojen ja mittareiden kautta
Herättääkö strategianne myönteisiä tunteita?
Strategiaa arvioidaan tavoitteiden, valintojen ja mittareiden kautta. Yksi tärkeä kysymys jää kuitenkin helposti kysymättä: miltä strategia tuntuu? Hyvä strategia...
Hiring,Employees.,Human,Resources,Management,Concept
Katsaus vuoden 2026 rekrytointimarkkinaan – tilannepäivitys elokuu 2026
Helmikuussa julkaistussa blogissa kuvasin vuoden 2026 työmarkkinaa jakautuneena: makrotason luvut näyttivät vaisuilta, mutta samaan aikaan monissa yrityksissä...
Suorahaku toi esiin osaajat, joita ei omin voimin tavoitettu
Suorahaku toi esiin osaajat, joita ei omin voimin tavoitettu
Pinomatic Oy uskoi löytävänsä tarvitsemansa osaajat omin avuin, mutta toisin kävi. Kaksi asiantuntijahakua osoittivat, etteivät menestys kotimaassa ja maailmalla...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Suomen Vahvimmat - Platina