Miksi valmistaa tuotteita enää Suomessa?

Jaa somessa:

Kirjoitin viime viikolla siitä, miten onnistua viennissä. Viimeisten 10 vuoden aikana on vientiyritysten määrä kasvanut Suomessa 5 000:lla (15 000 > 20 000) ja niistä reilut 3 500 palvelualalle. Tämä murtaa jonkin verran niitä väittämiä, että eihän meillä kannata enää mitään tehdä, kun ulkomailla tuotanto on niin paljon halvempaa ja tehokkaampaa.

Totuus on, että useimpia tuotteita varmasti valmistetaan muualla edullisemmin kuin meillä johtuen huomattavasti edullisemmista kustannuksista ja suuremmista volyymeistä. Raaka-aineen hinta, logistiikka, valmistuskustannukset, kuljetukset, palkkakustannukset, kuljetukset ym. nostavat usean tuotteen hintaa väkisinkin enemmän kuin esim. Kauko-Idässä tai lähempänä Itä-Euroopan maissa. Tämän nyt ymmärtää jokainen.

OSTA KOTIMAISTA!

Silloin kun talous nousee Suomessa, myös suomalaiset tuottajat voivat hyvin. Kansa valitsee ruokahyllyistä kotimaisia tuotteita, ostaa Suomessa valmistettuja design-tuotteita jne. Mutta mites kävikään esim. 2008 syksyllä. Yhtäkkiä pelko iski joka paikkaan finanssikriisin aikaan ja kulutus romahti. Varsinkin suomalaisten tuotteiden osuus romahti. Muistan oikein hyvin yleisiä väittämiä siltä ajalta

  • Kyllähän minä ostaisin suomalaista, jos se olisi järkevän hintaista
  • Mehän elämme globaalissa maailmassa, ei sen väliä mistä tavaran ostaa
  • Mutta kun XX:stä saa saman tuotteen puolet halvemmalla (en provosoi kirjoittamalla kauppaketjujen nimiä)

Useat suomalaiset design-tuotteiden valmistajat joutuivat tuotannon romahtaessa nopeasti suuriin vaikeuksiin, mikä johti muutamassa kuukaudessa henkilöstöleikkauksiin ja tuotannon uudelleen järjestämiseen. Ei välttämättä ulkomaille, mutta valikoima muuttui ja supistui oleellisesti sekä alihankintaketju meni uusiksi.

Kun finanssikriisistä toipuminen alkoi Suomessa, markkinoilla tapahtui suuri positiivinen asennemuutos mikä jatkuu edelleen. Suosi suomalaista sai oikein kunnolla tuulta siipiensä alle, kun joka mediassa (myös somessa) alkoikin tykitys, miksi nyt on erityisen tärkeä ostaa kotimaisia tuotteita. Kaupat alkoivat merkata selkeämmin suomalaisia tuotteita. Ruoan lähituotanto nousi puheisiin ja myös tekoihin, kun kauppaketjut ottivat sen näkyvästi valikoimiinsa. Kaupoista saikin viimein ostaa lähitilojen valmistamia tuotteita ja eivät ne sitten olleetkaan niin kalliita, kuin mitä oli aikaisemmin puheissa pelätty.

Sama kehitys tuntuu jatkuvan, eli ruoan lähituotanto näyttäisi jatkuvan Suomessa. Juuri tulleet uutiset Puolan naudanlihasta eivät yhtään heikennä sitä. Oletteko huomanneet senkin, ettei suomalaista ruokaa enää haukuta missään, vaan päinvastoin ulkomaillakin hehkutetaan meidän ruokakulttuuriamme. Ainakin niiltä osin, mitä valmistamme omista raaka-aineistamme. Ja media tuo nämä jutut esiin näkyvästi, hyvä niin.

Entä sitten muut tuotteet kuin ruoka? Mitä niille käy, kun verkkokauppa kaataa kohta kivijalkakaupat? Vai ostetaanko kohta ruokakin verkkokaupasta ja ketkä suomalaiset tuottajat pääsevät siellä esille niin hyvin, että kuluttaja klikkaa Suomessa valmistettua tuotetta? En ole saanut keneltäkään tähän selkeää vastausta ja ehkä sitä ei vielä olekaan, kun emme taida ihan ymmärtää mitä on tapahtumassa ja millä aikataululla.

AVAINSANA ON ERIKOISTUMINEN!

Emme me pärjää kilpailussa, jos yritämme myydä perus t-paitaa. Mutta jos valmistamme ja markkinoimme oikealla tavalla täysin kierrätettyä/kierrätettävää t-paitaa, sillä voi tulla kauppaa. Samoin emme me pärjää lihan hinnassa, avainsana on lähiruoka millä voi pärjätä hyvin. Sama muissakin tuotteissa, eli jos ja kun ei ole mahdollisuuksia suuriin volyymeihin, niin erikoistumalla voi kuitenkin pärjätä hyvin. Kunhan myös osaa myydä tai löytää oikeat kumppanit myymään, että kauppa käy.

Kirjoittanut,

Kari Juutilainen

Toimitusjohtaja

InHunt Group

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Konttorinjohtaja Turku ja Parainen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Kaupallinen johtaja
Chief Executive Officer
Strategia- ja talousjohtaja, Seure Henkilöstöpalvelut Oy
Uusimmat

Blogista

Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä_-blogi-1200x630
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä?
“Tyytyväinen lintu ei lähde pesästä.” Vanha sanonta pätee yhä työelämässä. Osaajien palkkaaminen on yhä kilpaillumpaa, ja siksi hyvien työntekijöiden pitäminen...
Making Responsible Choices in Board Roles with Rosie Kropp-blogi-1200x630
Responsible Board Selection as a Professional Obligation
Joining a Board of Directors is a significant professional decision that extends beyond mere prestige. It involves a high-impact, high-exposure role with substantial...
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa-blogi-1200x630
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa
Työnhakijan kokemus rekrytoinnista muovaa yrityksestä syntyvää mielikuvaa usein enemmän kuin mikään markkinointiviesti. Erityisesti yrityksissä ilman omaa HR‑ammattilaista...
Oikeassa roolissa olemme onnellisia
Oikeassa roolissa olemme onnellisia. Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on strateginen valinta?
Moni strategia kaatuu arjessa, ei siksi että suunta olisi väärä, vaan siksi että ihmiset tekevät työtä rooleissa, joissa heidän vahvuutensa eivät pääse käyttöön....
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.