Oikeaa työtä tehdään toimistossa, jonne tullaan kahdeksalta aamulla ja lähdetään neljältä iltapäivällä. Oikea työ on uuvuttavaa ja maistuu pas****a ja josta yritetään kaikin keinoin päästä pois tai ainakin välttää sen tekemistä. Kukaan ei oikeasti tykkää omasta työstä tai olla toimistolla, joka näkyy mm. siinä, että työpäivät kulutetaan kaikkeen muuhun, jolloin konkreettinen työhön kulutettu aika keikkuu parin kolmen tunnin paikkeilla (tutkimusten mukaan aika, jonka keskiverto työntekijä käyttää kahdeksan tunnin päivästä työntekoon). Oikeasta työstä saa kuitenkin rahallisen korvauksen ja siihen kuuluu vuosittaiset lomat, jotka ovat käytännössä ainoita syitä, miksi sitä tehdään. Muuten oltaisiin tekemättä, toki vaihtoehto, jonka moni on vapaaehtoisesti Suomessakin valinnut.

Alustus kirjoitukseen tulee nyt ehkä vähän kärjistettynä, mutta välillä se on se kuva, jonka esim. sosiaalisesta mediasta saa, kun seuraa keskustelua siitä mitä työnteko on tai pitäisi olla. Esimerkiksi sosiaalisen median vaikuttajia hyvin usein mm. mollataan siitä, että heillä ei ole käsitystä siitä, mitä oikea työ on vaikka todennäköisesti nämä sosiaalisen median vaikuttajat ovat yksiä kovimpia tekemään töitä. Heillä on siellä taustalla omat yrityksensä, joiden pyörittäminen eroaa jo huomattavasti siitä, että palkka ilmestyy automaattisesti kerran kuukaudessa omalle tilille. Mikään yhteistyökampanja ei synny itsestään ja mahdollisesti yhden postauksen, kuvan, videon jne. taustalla voi olla useita kymmeniä tunteja konkreettista työtä. Lopputulos on sitten tuo yksi postaus tai postausten sarja, joka johtaa taas sitten muihin haluttuihin asioihin ja toimenpiteisiin.

Ihmiset näkevät kuitenkin vain nuo kuvat ja kirjoitukset ja vähän naureskelevat, että onko ”bloggari” muka joku ammatti. Toistan, useista näistä bloggareista on muodostunut aivan raudanlujia bisnesammattilaisia, jotka pyörittävät omia yrityksiä, hoitavat yhteistyöneuvotteluja, työllistävät muita ihmisiä ja vievät bisnestään eteenpäin. Monen bloggarin tai sosiaalisen median vaikuttajan vuositulot laittavat myös useimmat miettimään omaa työtä ja sen tarkoitusta ja ehkä siinä myös yksi syy, miksi näitä uusia ammatteja yritetään kilpaa vähätellä.

Näiden digitalisaation synnyttämien uusien ammattien lisäksi on myös syntynyt kokonaan uusi työnteon kulttuuri, jossa työnteko ei ole enää sidottu aikaan ja paikkaan, vaan moni tekee sitä sieltä, mistä itselleen parhaiten sopii. Puhelin, läppäri, internet-yhteys ja vähän sähköä on yleensä tarpeeksi siihen, että työnteko onnistuu.

Mitä minä sitten ajattelen tästä ja mitä minulle työ on?

Minulle työ on sitä, että pystyn tekemään sitä mistä tahansa ajasta ja paikasta riippumatta. Teen sitä usein kuusi ja hyvin usein seitsemän päivää viikossa, koska usein se ei edes tunnu työltä vaan asioilta, joita on oikeasti mukava tehdä, viedä eteenpäin, kehittää ja nähdä tulokset omin silmin. Vaikka ajatuksissani on kirkkaana se päivä, kun voin sanoa olevani taloudellisesti riippumaton, niin en silti usko, että pystyisin olla täysin tekemättä töitä, jos se ei siis tunnu edelleenkään työltä. Minulla ei myöskään ole vain yhtä työtä, vaan olen jatkuvasti useissa projekteissa mukana. Vaikka välillä tuntuu, että olisi helpompi keskittyä vain yhteen tai kahteen juttuun kerrallaan, niin todennäköisesti kyllästyisin todella nopeasti ja taas löytäisin itseni uusista projekteista. Kuten on aina käynytkin ja sen pienen ”ylimääräisen” ajan olen kyllä aina osannut ihan automaattisesti laittaa hyötykäyttöön.

Minulle työ on iso osa elämää, jolla rahoitetaan ja mahdollisestaan asioita, joista minä itse sekä perheeni olemme aina unelmoineet. Rakastanko työtäni? En. Mutta tykkään siitä, mistä ja miten voin sitä tehdä sekä pidän itselleni tärkeänä niitä asioita, joita sillä mahdollistetaan ja esimerkiksi pystyn perheelleni tarjota. Hyvin kuvastaa asiaa myös se, että tämän vuoden puolella on kolme päivää, kun en ole tehnyt töitä. Kaksi viime pääsiäisenä ja yksi toissa viikonloppuna, kun hyvät ystäväni olivat käymässä täällä Madridissa.

Ja kun puhun työnteosta niin en nyt puhu mistään, että lähetin yhden tai kaksi sähköpostia päivässä, vaan, että teen vähintään pari-kolme tuntia töitä eli sen mitä keskiarvo työntekijä tekee siis normaalina työpäivänä. Toki minun normaalit työpäivät ovat moninkertaisia tuohon verrattuna ja tehokkuus on asia, jonka otan aika vakavasti. Toinen sanoo, että se ei ole tervettä ja toinen taas, että se on elämäntapa. Varsinkin silloin, kun työ ei tunnu työltä. Toki on niitäkin päiviä, kun asiat eivät mene toivotulla tavalla ja kaikki rehellisesti v***ttaa. Mutta niitäkin päiviä on onneksi sen verran vähän, että niistä ei muodostu sen isompaa rasitetta.

Minulle työ koostuu todella monista asioista, joista yksi on nämä blogit. Ovatko nämä sitten oikeaa työtä? No kerro se minulle, mutta sen sanon, että näillä reilulla 200 blogilla, joita olen kirjoittanut vuosien varrella on ollut osaltaan suhteellisen merkittävä vaikutus InHuntin tunnettuuteen, joka suoraan ja epäsuoraan on näkynyt ihan vaikka sisään tulevissa euroissa. Blogit ovat myös poikineet lukemattomia yhteydenottoja toimittajilta ja näin johtaneet ilmaiseen näkyvyyteen ihan perinteisissäkin medioissa.

Miten tai missä nämä kirjoitukset syntyvät niin siitäkin tässä konkreettinen hauska esimerkki. Tämän kyseisen kirjoituksen aloitin toimistoltani käsin Madridissa, jatkoin muutama päivä sen jälkeen kotimme lähikahvilassa ja viimeistelin pääsiäisviikolla Espanjan etelärannikolla näissä maisemissa:

Iso muutos tapahtunut siinä, miten työtä tehdään

Työn ja työnteon muutoksesta kertoo myös hyvin se, että on jo syntynyt kansainvälisiä ihan isojakin yrityksiä, joilla ei ole toimistoja ollenkaan vaan kaikki työntekijät tekevät työtä sieltä, mistä itselleen se parhaiten sopii. Paljon kuulee myös puhuttavan diginomadeista (Digital Nomad), jotka ovat henkilöitä, jotka hyödyntävät teknologiaa ja työskentelevät milloin mistäkin ansaitakseen elantonsa. Nämä henkilöt yleensä vaihtavat maata tai asuinpaikkaa yhden vuoden aikana useimmin, kuin normaali ihminen koko elämänsä aikana.

Paljon on myös lisääntynyt se, että palkkatöiden lisäksi tehdään projekteja ja myydään omia palveluita oman toiminimen, oman yrityksen tai kevytyrittäjyyspalveluiden kautta. Tästä yleensä jatkumo on, että siirrytäänkin kokopäiväisiksi yrittäjiksi, koska huomataan, että kun on jossain todella hyvä, niin sillä on mahdollista myös tienata todella hyvin.

Nämäkin asiat vain kertovat siitä, että maailma on hyvin toisennäköinen, mitä se oli esim. vielä kymmenen vuotta sitten ja nyt on vain kysymys, että yrittääkö väkisin pitää kiinni vanhasta vai antaako tilaa myös uudelle?

Kirjoittanut,

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.