InHunt Groupin digitaalisuudesta sekä kansainvälisestä verkostosta InHunt Worldistä vastuussa oleva Teemu Ruuska on asunut vuodesta 2014 Madridissa, Espanjassa. Monen muun asian ohella on hän auttanut lukuisia yrityksiä rantautumaan Espanjan markkinoille sekä rekrytoimaan avainhenkilöitä Espanjaan.
Tämän viikkoisessa blogissa Teemu kertoo omista kokemuksistaan Espanjassa ja antaa oman näkemyksensä, miksi suomalaisten yritysten kannattaisi välillä katsoa myös vähän pidemmälle Eurooppaan, kun miettivät kansainvälistymistä.
Ensi viikolla tulee viisi vuotta siitä, kun lähdit pois Suomesta. Taidatte olla viihtyneet perheen kanssa hyvin?
Kyllä, niinkin voisi sanoa. Olemme löytäneet paikan, josta meitä ei ihan helpolla saa pois.
Viiden vuoden aikana olet jo nähnyt varmasti aika paljon. Mikä on yllättänyt positiivisesti?
Varmasti ihan alusta asti se kuinka asiat tapahtuvat ja bisnes pyörii. Madrid on Barcelonan kanssa Espanjan bisneselämän keskus ja moottorit. Niillä ei ole käytännössä mitään tekemistä sen Espanjan kanssa, jonka suurin osa suomalaisista tuntee ja sijaitsee Madridista muutama sata kilometriä etelään. Jo silloin, kun muutimme vuonna 2014, oli silmiin pistävää, miten monessa asiassa oltiin mm. Suomeakin huomattavasti edellä ja esim. teknologiaa hyödynnettiin ihan arkisissa asioissa tavalla, joihin en ollut vielä Suomessa törmännyt.
Miksi suomalaisten yritysten kannattaisi suunnata katseita esim. myös Espanjaan, kun ne miettivät kansainvälistymistä?
Ihan jo pelkästään siitä syystä, että täällä on aivan mielettömät mahdollisuudet menestyä. Espanjan talous on kehittynyt viimeiset vuodet erittäin positiivisella tavalla ja sitten se markkinoiden koko. Ihan jo pelkästään Suur-Madridin alueella asuu n. 6 miljoonaa ihmistä.
Minkä tyyppisille yrityksille olisi tilausta?
Varsinkin teknologiayritykset ovat erittäin kovassa huudossa. Suomella on myös hyvä maine maailmalla ja se auttaa ehdottomasti, kun lähtee täällä liikkeelle. Mutta ihan yhtä lailla voi olla hyvinkin yksinkertainen ja meille todella arkinen asia ja tuote, jolla täällä olisi valtava potentiaali. Yksi esimerkki on vaikka heijastimet, joiden käyttö pikkuhiljaa alkaa täällä vasta yleistyä ja ihmiset ymmärtävät niiden käyttötarkoituksen.
Maailmallahan yleisesti ottaen heijastimet ovat aika tuntematon käsite ja Suomesta varmasti löytyisi jokin heijastinvalmistaja, jolla on jo vientiä ja näin ollen tarvittava koneisto olemassa. Viime vuonna ensimmäistä kertaa näin täällä paikallisen liikenneviraston kampanjan heijastimien puolesta. Sekin tosin oli osoitettu enemmän maantiepyöräilijöille, joita täällä vuosittain menehtyy turhan monta.
Mikä on suurin yksittäinen haaste Espanjan markkinoilla?
Kieli. On turha kuvitella, että englannilla täällä pärjäisi. Jos haluaa tehdä bisnestä, niin täytyy kaikki lähtökohtaisesti tehdä espanjan kielellä. Tämä on varmasti asia, joka osaa aina arveluttaa ja näin ollen Espanja ei siellä suunnitelmissa ihan kärjessä ole. Toimistoa avaamaan voi lähettää hyvin henkilön Suomesta, mutta sitten täytyy kyllä palkata paikallinen kaveri, joka lähtee esim. kontaktoimaan ja tapaamaan potentiaalisia asiakkaita.
Näin olen aika usein nähnytkin toimivan ja me olemme sitten olleet auttamassa tuon ensimmäisen paikallisen henkilön etsimisessä ja tähän asti jokainen kerta siinä ollaan onnistuttu erinomaisesti. Nytkin para-aikaa haemme Liettualaiselle toimistohuonekaluvalmistajalle aluejohtajaa Espanjaan. Juuri ennen kesää haimme suomalaiselle IT-firmalle myyntiin vetäjän Madridiin ja Yhdysvaltalaiselle tietotekniikka-alan yritykselle maajohtajan, vain muutamia esimerkkejä antaakseni.
Jos perustaisit Espanjaan yrityksen, mistä kaupungista lähtisit liikkeelle?
Ehdottomasti Madridista. Katalonian tilanne ja mahdollinen itsenäistyminen on edelleen niin auki, että en edes lähtisi miettimään Barcelonaa vaihtoehtona, joka monille on kuitenkin se vaihtoehto, joka ensimmäisenä tulee mieleen. Johtuuko se sitten siitä, että se on niin paljon tutumpi kohde esim. turismin kautta, en tiedä. Madrid on myös sijainniltaan loistava, kun sijaitsee keskellä maata ja sieltä on erittäin helppo liikkua minne tahansa.
Mikäli suomalaisella yrityksellä olisi halukkuutta etabloitua Espanjaan, niin mistä kannattaisi lähteä liikkeelle?
Ottamalla vaikka suoraan minuun yhteyttä. Minulta saa aivan varmasti kaiken tiedon, mitä tarvitsee, jotta pääsee eteenpäin. Kiitos myös näiden vuosien aikana hankitun laajan kontaktiverkostoni, yleensä minulta löytyy aina kontakti, joka tietää asiasta, jos en itse tiedä. Hyvin usein samalla kun olemme hakeneet eri yrityksille avainhenkilöitä, olemme auttaneet esim. yrityksen perustamisessa, toimitilan löytämisessä, asunnon hankkimisessa ja muissa asioissa, joita toiminnan aloittaminen täälläkin kuitenkin aina vaatii.
Kirjoittanut,
Ota yhteyttä: teemu(at)inhuntworld.com
Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.