”Ei meidän alalla muut pärjää”

”Joo, me ollaan hoidettu rekrytoinnit itse, omista verkostoista. Ollaan siinä mielessä onnekkaita, että avoimia hakemuksia tulee enemmän kuin paikkoja aukeaa hakuun. Tää on semmonen erikoisala, että ei täällä oikein muut pärjää kuin ne, jotka ovat tähän vuosien varrella kasvaneet sisään.” 

Istuttiin lauantaina ystävien ja kylänmiesten kanssa aamupalalla Hauhon Kestipaakarissa. Joku keksi kysyä, miten on töissä mennyt. Kerroin jutelleeni sillä viikolla useammankin puhelun, jossa oltiin toivoteltu toisillemme hyvää päivänjatkoa edellä referoidulla tavalla.  

Kyllä, sydänkirurgiksi ei pääse kuin oikealla koulutuksella ja kokemuksella. Asianajajaksi, meklariksi ja kiinteistönvälittäjäksi vaaditaan tutkinto. Muusikko ja näyttelijä ei voi olla ilman sellaista lahjakkuutta, että ihmiset kehtaavat katsoa ja kuunnella. Mutta miksi sama vastaus tulee autokaupasta, lääke- ja sairaalatarvikealalta, mainostoimistoista, media-alalta, pankeista, rakennusalalta, kuntatyönantajilta… unohdinko jonkun? Pätevyys tehtävään on eri asia kuin alalla pärjääminen. Niilläkin aloilla, joihin pätevöidytään tutkinnon kautta on rooleja, joissa tulija alan ulkopuolelta voi tuoda mukanaan jotain korvaamattoman arvokasta. 

Kun etsitään alan edelläkävijyyttä ja halutaan erottua, pitää asiat tehdä omassa firmassa toisella tavalla kuin kilpailijalla. Avainasemassa suunnanmuutoksessa ovat kaikki yrityksen työntekijät. Kun tulee paikka uuden henkilön rekrytoinnille, on aina mahdollisuus miettiä, millaista osaamista nyt tarvittaisiin, että löydettäisiin uutta suuntaa tai päästäisiin strategisiin päämääriin nopeammin. Liiallinen sisäsiittoisuus alalla (excuse my language) johtaa siihen, että kaikki alkavat muistuttaa toisiaan ja kuin huomaamatta palvelut alkavat tuntua asiakkaista arkisilta, katteet kapenevat ja asiakas alkaa löytää vaihtoehtoja muualta. Pahimmillaan markkina ympärillä muuttuu varkain ja alan parhaiden osaajien allakka ei enää täytykään samaan malliin kuin tähän asti. 

Seuraavan kerran kun tavataan, mietitään sitä, millaista osaamista ja kokemusta teidän firmassa tarvittaisiin nyt, että saataisiin bisnestä kehitettyä haluttuun suuntaan tai mittarit oikeaan asentoon. Minun tehtäväni on haastaa sinua oikeanlaisen profiilin määrittelyssä. Tarkasti määritellyn profiilin kanssa tunnistan tehtävään sopivat talentit ja tutkin heidän taustansa. Headhunter ei tyydy laittamaan ilmoitusta mediaan ja odottele, kuka ilmoittautuu. Headhunterin avulla löydetään myös sellaiset henkilöt, jotka eivät ole kiireissään juuri nyt luoneet ajatustakaan työpaikan vaihtamiseen. Me suostuttelemme heidät tarttumaan siihen mahdollisuuteen, mikä teidän firmassa on tarjolla – edelläkävijöiden joukossa, avainhenkilönä ja suunnannäyttäjänä. 

Kirjoittanut,

Tuuli Paasilehto

Senior Headhunter

InHunt Group Oy

Jaa somessa:

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Viimeisimmät

Uutiset

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Commercial Director
Factory General Manager
Toimitusketjun johtaja | Supply Chain Director
Liiketoimintajohtaja
Uusimmat

Blogista

InHuntBlogi_johtamisen_vaikutus_tyovoiman_saatavuuteen
Johtamisen vaikutus työvoiman saatavuuteen
Tänä päivänä osaajien houkuttelussa töihin yritysten ja organisaatioiden maine ja työnantajamielikuva ovat koko ajan tärkeämmässä asemassa.
Kullanarvoiset vinkit avoimen työhakemuksen kirjoittamiseen
Kullanarvoiset vinkit avoimen työhakemuksen kirjoittamiseen
Etsitkö uutta työtä? Headhunterin vinkit avoimen työhakemuksen kirjoittamiseen.
InHuntBlogi_Kyberturvallisuus koetaan turvallisuuden tunteena-tai turvattomuuden_plain
Kyberturvallisuus koetaan turvallisuuden tunteena – tai turvattomuuden
Kyberturvallisuus koetaan turvallisuuden tunteena – tai turvattomuuden Helsingin Sanomien Turvallisuus -liitteen (viikko 48/2022) Puheenvuorossa Jarno Limnéll...
Asiakaspalautteet osana työntekijäkokemusta
Asiakaspalautteet osana työntekijäkokemusta
Asiakaspalautteet osana työntekijäkokemusta Haastattelimme tutkimusyritys Sailerin toimitusjohtaja Hannu Uotilaa. Pääset kuuntelemaan podcast-haastattelun täältä....
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group logo

    InHunt Group perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 45 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa