Oman osaamisen kehittäminen, ylläpitäminen ja päivittäminen on meidän jokaisen omalla vastuulla. On toki olemassa yrityksiä, jotka jatkuvasti panostavat työntekijöiden osaamisen kehittämiseen, mutta suurimmalla osalla näin ei ole, vaan pitäisi jokaisen itse ymmärtää kehittää ja ylläpitää osaamistaan systemaattisesti, jotta pysyisi maailman kehityksessä mukana ja näin myös kiinnostavana työmarkkinoilla.

Osaamisen kehittäminen ei suinkaan tarkoita sitä, että pitäisi nyt tältä istumalta hypätä jollekin maksulliselle kurssille tai alkaa suorittamaan jotain uutta tutkintoa. Tässä artikkelissa listaan muutaman erittäin pätevän kanavan, jotka samalla ovat omia suosikkejani ja jatkuvassa käytössä. Valitettavasti suurelta osin nämä kanavat ovat englannin kielellä, koska suomenkielistä (laadukasta) materiaalia ei vieläkään liikaa verkossa ole. Ja jos on, on se vielä suhteellisen hankalasti löydettävissä tai sitten suunnattu enemmän yrityksille eikä suoraan yksityishenkilöille.

Uskoisin kuitenkin, että nyt tämä meneillään oleva pandemia/kriisi tuo tähänkin kaivatun muutoksen. Monet suomalaiset kouluttajat ja asiantuntijat ovat nyt selkeästi aktivoituneet tekemään pelkästään verkossa pyöriviä koulutuksia ja webinaareja, koska vaihtoehtoja ei ole, jos haluaa ansaita. Vielä tarvittaisiin alusta / palvelu, joka toisi käyttäjäystävällisesti ne kaikki yhteen paikkaan ns. saman katon alle. Ja jos sellainen on, niin kerro ihmeessä. Monia toimijoita on kyllä markkinoilla, mutta ei vastaavaa, jota esim. LinkedIn Learning ja Udemy edustavat.

Youtube

Youtubesta löytyy mitä vaan, käytännössä kenelle tahansa. Yleensä Youtube on itselleni se ensimmäinen paikka, josta lähden liikkeelle, jos minun pitää tutustua johonkin uuteen asiaan nopeasti. Käytännössä mistä tahansa asiasta haluaa tietää lisää, niin sen kun heittää sanat (englanniksi) Youtuben hakukenttään ja on edessäsi pitkä lista videoita ko. aiheesta.

Youtubessa kannattaa kiinnittää huomiota videon katselukertoihin ja sekä julkaisupäivämäärään. Katselukertoihin siinä mielessä, että jos niitä on paljon voi kuvitella videon takana olevan asian aito asiantuntija ja julkaisupäivämäärään sen takia, että tieto on varmasti tarpeeksi tuoretta. Monet huippuasiantuntijat lataavat Youtubeen ilmaisia videoita, joissa antavat todella paljon jo tietoa ja sitten lopuksi yrittävät koukuttaa henkilön tutustumaan ja syventymään vielä aiheeseen lisää, jolloin yleensä myös vaihtoehtona löytyy sitten maksulliset kurssit.

LinkedIn Learning

LinkedInistä löytyy todella paljon asioita, kun alkaa vähän tutkia. LinkedIn Learning on yksi näistä ja se on oman osaamisen kehittämiseen tarkoitettu alusta, josta löytyy satoja tuhansia videomuotoisia oppimiskokonaisuuksia eri aiheista mukavasti pilkottuna pieniin osiin.

LinkedIn learning on maksullinen, mutta jos sinulla on jo valmiiksi premium-tili käytössä, kuuluu silloin LinkedIn learning jo siihen. LinkedIn Learning perustuu Lynda -nimiseen palveluun, jonka LinkedIn osti 1,5 miljardilla dollarilla vuonna 2015.

Kun olet kirjautuneena LinkedIniin, löytyy Learning -osio sivun yläreunasta ”work” -välilehden alta.

Udemy

Udemy on saatavilla jo todella monella eri kielellä, mutta suomen kieltä sieltä ei valitettavasti löydy. Mutta jos englanti taittuu edes kohtuullisesti, on kurssien tarjonta aivan mielettömän laaja. Udemy on maksullinen kanava, mutta aika pienillä kustannuksilla suuren hyödyn saa, kun vähän käyttää vaivaa ja tutkii ensiksi, mitä lähtee ostamaan ja opiskelemaan. Myös usein kurssista on katsottavissa useita ilmaisia klippejä, joilla pystyy varmentua, että kokonaisuus on sitä, jota on itse hakemassa.  

Blinkist

Lukeminen on kiistatta yksi parhaista tavoista oppia lisää. Usein vain lukemiseen liittyy se ongelma, että ei ole aidosti aikaa ja tämän ymmärtää hyvin. Yleensä siinä vaiheessa, kun esim. yliopisto-opinnoista alkaa olla jo useampi vuosi takana, tieto alkaa olla monelta osalta vanhentunutta ja alkaa tuntua siltä, että on jo pudonnut muiden matkasta, asettaa elämän realiteetit omia haasteista. Jalkojen alla pyörii duplot ja legot, golf -mailoihin ei ole koskettu vuosiin ja salillakin olisi edes joskus kiva käydä. Kirjat, jotka on ajatellut lukea on jo maannut yöpöydällä pölyttyneenä ties kuinka monta kuukautta.

Blinkist tuo onneksi tähän hyvän avun ja sieltä löytyy tuhansia kirjoja, jotka on valmiiksi pureskeltu ja tiivistetty n. 15 minuutin mittaisiin kokonaisuuksiin. Eli 15 minuutissa saat käytännössä teoksen tärkeimmät tiedot ja ydin viestin. Useimmista löytyy myös ääniversio ja näin ollen pystyy niitä helposti kuunnella, vaikka autossa kohti työpaikkaa tai kotia.

Podcastit

Podcastit ovat valloittaneet maailmaa jo pitkään, ja viime vuosina ne ovat rantautuneet tukevasti myös Suomeen. Vuonna 2019 Suomessa julkaistiin satoja erilaisia podcast-sarjoja. Podcastit ovat digitaalisessa ympäristössä julkaistavia äänitallenteita. Niitä voi verrata myös radio-ohjelmiin, mutta niitä ei lähetetä radiokanavilla, vaan niitä kuunnellaan esim. matkapuhelimen tai tietokoneen kautta.

Parasta podcasteissa on se, että useimmiten ne ovat ilmaisia sekä niitä voi kuunnella juuri silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Kannattaa siis ladata jokin podcast -sovellus puhelimeen ja alkaa tutkia, mitä kaikkea sieltä löytyy niistä aiheista, jotka itseä kiinnostaa.

Google Skillshop

Googlella on valtavan iso rooli, mitä tulee esim. verkossa tapahtuvaan liiketoimintaan. Googlen Skillshopista löydät ilmaiset kurssit, joiden avulla opit ymmärtämään ja käyttämään työkaluja kuten Google Analytics, Google Ads, Google Business manager, Youtube jne. Varsinkin niiden, joiden työn kuvaan kuuluu markkinointi ja/tai verkossa tapahtuva liiketoiminta olisi syytä tutustua ja käydä tuo koko ilmainen kokonaisuus läpi tai ainakin tärkeimmät palaset sieltä.

Usein keskustelen tuttujen ja tuntemattomien kanssa oman osaamisen jatkuvasta kehittämisestä. Se on myös haastatteluissa yksi kysymyksistä, jonka aina kandidaatille esitän. Liian usein saan vastaukseksi jotain hyvin ympäripyöreää, joka loppuu yhteenvetoon, että ”ei ole aikaa”. Niin kiireistä ihmistä en ole vielä tavannut, jolta ei löytyisi 15 minuuttia päivässä oman osaamisen kehittämiseen. Lähinnä kyse on vain asenteesta ja siitä, että oppimisesta tulee osa päivän rutiineja, kun löytää itselleen parhaiten soveltuvan tavan ja ajankohdan.

Olen itsekin usein ollut tilanteessa, jossa aidosti ei enää ole aikaa ja näin on joutunut hakea, mitä luovempia ratkaisuja. Muistan hyvin ajan, jolloin kuuntelin juoksumatolla ja lenkkipolulla podcasteja digitaaliseen bisnekseen ja transformaatioon liittyen espanjan kielellä. Kun treenaaminen ja peruskunnon ylläpitäminen on asia, josta en luovu ja samalla piti löytää aikaa päivittäiseen espanjan kielen opiskeluun sekä myös oman osaamisen kehittämiseen, niin tuli siinä sitten kolme asiaa tehokkaasti samalla hoidettua.

Kirjoittanut,

Ota yhteyttä: teemu(at)inhuntworld.com

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.