1,5 vuoden etätyökokeilu päätökseen

Jaa somessa:

Monissa maissa koronarajoituksista on luovuttu, mutta maailman on silti hyvinkin erinäköinen, mitä se oli vielä vuoden 2020 maaliskuussa. Mikä muuttuu? Mikä on työelämän uusi normaali? Tässä kirjoituksessa pohditaan tätä asiaa.

100% etätyö tuo haasteita pitkässä juoksussa

Luottamus ja suhteet työntekijöiden välillä rakennetaan käytävillä, kahvihuoneessa, lounastauoilla jne. Ei Teamsissä tai Zoomissa. Kun pandemia alkoi ja valtaosa toimistoista tyhjeni, suurin osa yritysten henkilöstöstä oli entuudestaan tuttua toisilleen. Näin myös etätyöt, palaverit ja projektit saatiin toimimaan ongelmitta.

Mitä tapahtuu sitten siinä vaiheessa, kun kukaan tiimistä ei ole tavannut toisiaan ns. oikeassa elämässä, eikä ole käyty yhtään keskustelua Teams -palaverien ulkopuolella? Toki näitäkin maailmalla paljon jo on, mutta ne asettavat jo ihan erilaiset haasteet organisaatioille ja niiden toimivuudelle pitkässä juoksussa.

Työntekijöille vapaus valita, mistä tekevät töitä

Tämä on asia, joka varmasti näkyy useimmilla työpaikoilla. Eli jatkossa työntekijät saavat valita mistä ja milloin pääosin tekevät töitä. Tästä asiasta olen täysin samaa mieltä. On täysin järjetöntä vaatia työntekijöitä tulemaan toimistolle, jos sille ei ole mitään syytä ja työpiste löytyy myös kotoa. Jos näin tehdään, tehokkuus kärsii ja työntekijä saattaa myös turhautua tilanteeseen ja nostaa kytkintä tiedostaen, että on paljon yrityksiä, joissa toimitaan toisella tavalla. Näissä yrityksissä luotetaan työntekijöihin ja siihen, että he tietävät missä ja milloin työt tulee parhaiten tehtyä.

Toimistot tulevat kokemaan ison muutoksen

Paljon on myös puhuttanut toimistojen tulevaisuus. Se miten itse näen ja mitä varmasti tulee tapahtumaan on se, että moni yritys tulee karsimaan huomattavasti nykyisistä neliömääristä. Toimistoista tullaan rakentamaan paikkoja, joissa on erilaisia viihtyisiä, jopa trendikkäiden kahviloiden tapaisia, työtiloja sekä neuvotteluhuoneita. Henkilökohtaiset toimistot ja työpisteet jäävät historiaan tai ainakin vähentyvät isoissa määrin.

InHunt World on tehnyt vuosia yhteistyötä Liettulaisen toimistohuonekaluja valmistavan Narbutaksen kanssa. Narbutas on yksi maailman TOP10 toimistohuonekaluvalmistajista. Kuvaamani asia on juuri se, jonka he myös vahvistavat. Heillä on tällä hetkellä kädet täynnä töitä, kun yritykset haluavat muuttaa toimistojaan vastaamaan paremmin tulevaisuuden tarpeita.

Mielenkiintoinen on myös se kysymys, mitä tapahtuu kaikille tyhjille toimistoille. Muistan lukeneeni jo ennen pandemiaa, kun aiheesta kirjoitettiin, että pääkaupunkiseudulla toimistojen käyttöaste oli noin 80%. Se tarkoitti, että yli miljoona neliötä toimistotilaa kumisi tyhjyyttään jo ennen pandemiaa pelkästään pääkapunkiseudulla. On toki totta, että trendi ei ole uusi ja jo ennen pandemiaa toimistotilojen kysyntä oli siis ollut laskussa jo pidemmän aikaa. On myös totta, että vanhoja toimistoja on muutettu asunnoiksi ja hotelleiksi varsinkin Helsingin keskustassa jo pidemmän aikaa.

Osaajia etsitään huomattavasti laajemmalta säteeltä

Monissa maissa, kuten Suomessa, kärsitään osaajapulasta eri aloilla. Pandemia on viimein avannut useiden organisaatioiden silmät siitä, että osaajia voidaan etsiä ja löytää myös omien rajojen ulkopuolelta. Tämä trendi tulee varmasti pysymään ja myös voimistumaan ja uusia työntekijöitä tullaa etsimään yhä useammin myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Pandemian myötä organisaatiot myös Suomessa ovat heränneet siihen, että työntekijän fyysinen asuinpaikka tai asuinmaa ei ole monissa tehtävissä enää ratkaisevaa.

Teemu Ruuska

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Kasvun ja oppimisen toimialajohtaja
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.