Kun työpaikka on vain työpaikka

Jaa somessa:

Nykyään monet hakevat yhä enemmän merkitystä työlleen. Kyseessä ei ole mikään trendi tai ohimenevä asia. Uskoisin, että tämä menee aika käsi kädessä koulutuksen, varallisuuden ja elintason kanssa. Kun on tarpeeksi korkea elintaso, on saanut matkustaa ja nähdä maailmaa. On saanut ostaa ja kuluttaa tarpeeksi merkkivaatteita ja esim. huipputeknologiaa. Ymmärtää myös nähdä asioita vähän Suomi-kuplan ulkopuolelle, niin jossain kohtaa ainakin joillekin iskee se, että haluaa antaa takaisin.

Monille se halu konkretisoituu myös siinä, että haluaa olla sellaisessa yrityksessä töissä, jonka missio, visio ja arvot ovat lähellä omiaan. Palkka ei ole enää se määräävä tekijä työpaikan valinnalle, kun taloudellinen tilanne on hyvällä tasolla. Nyt pystytään enemmän lähteä tekemään niitä asioita, joiden parissa aidosti haluaa olla. Halutaan myös ympärille osaavia kollegoita, jotka ajattelevat ja näkevät maailman samalla tavalla.

Myös työntekijäkokemuksen merkitys kasvaa päivä päivältä. Siihen vaikuttaa merkittävästi kokemus oman työn merkityksellisyydestä. Lisäksi asiat, kuten työkaverit, ilmapiiri työpaikalla, arvostus omaa työtä kohtaan, johto ja ennen kaikkea se, että työntekijä kokee tulevansa kuulluksi ovat tärkeitä asioita työntekijäkokemuksen kannalta.

On jo paljon yrityksiä, jotka ovat tiedostaneet nämä asiat pitkään. Sitten on myös luvattoman paljon yrityksiä, jotka eivät ole tehneet asialle vielä yhtään mitään. Näissä yrityksissä johto ajattelee lähinnä niin, että työntekijät saavat olla kiitollisia siitä, että heillä on työpaikka. On selvää, että näiden yritysten ja ennen kaikkea niiden johdon täytyy uusiutua erittäin nopeasti. Elämme maailmassa, jossa tietoa on koko ajan enemmän ja helpommin saatavilla. Näin työntekijät, joille työpaikka on vain työpaikka heräävät siihen todellisuuteen ennemmin tai myöhemmin, että on olemassa työpaikkoja, joissa aidosti viihdytään, työntekijöistä pidetään huolta ja heitä oikeasti arvostetaan.

Tulee myös olemaan aina vain haasteellisempaa rekrytoida uusia työntekijöitä, kun työnantajalta haetaan nyt ja tulevaisuudessa muitakin asioita, kuin kiinteää kuukausipalkkaa. Pandemian aikana työnhakijoiden vaateet ja toivelista on vain kasvanut entisestään. Nyt jo erittäin normaalina asiana näkee sen, että työnhakija etsii työpaikkaa, jossa on etätyömahdollisuus sekä vapaus valita mistä työnsä tekee.

Teemu Ruuska

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Förvaltningsdirektör
Hallintojohtaja
Toimitusjohtaja
Head of Claims, Protector
Uusimmat

Blogista

InHuntWorld_iStock_ 904041428
Tehtävän profilointi Suomessa ja Ruotsissa – miksi onnistuminen edellyttää paikallista asiantuntemusta?
Suomi ja Ruotsi ovat toistensa luontaisimmat kasvumarkkinat, mutta rekrytointikulttuurit eroavat yllättävän paljon. Tässä artikkelissa vertailemme, miten tehtävän...
Kuvassa kaksi henkilöä pitävät kiinni kompassista.
Yhteinen suunta, joka muuttaa strategian teoiksi
Moni pk-yrityksen johtaja tunnistaa Marttilan Metallin tarinan: strategia laadittiin, mutta arki ei muuttunut. Syy ei ollut huono suunnitelma, vaan yhteisen...
InHuntGroup_DEN_Finland_AsiakasQuote_1200px_2
Yhä useammin InHunt
Ulkoistettu rekrytointi säästää aikaa ja tuo parempia tuloksia. DEN Finland kertoo, miksi InHunt on heidän luottokumppaninsa.
Kuvassa iloinen tiimi juhlii hyvin onnistunutta strategiaa. Istuvat kokoustilassa.
Strategia, joka tuottaa vaikuttavia tuloksia
Strategia, joka tuottaa tuloksia, ei jää paperille. Se ohjaa päätöksiä, yhdistää ihmiset ja datan sekä elää arjessa muuttuvan maailman mukana.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.