Hallituksen kuntopuntari – hallitushaulla menestystä yrityksen uuteen vuoteen

Jaa somessa:

Hallituksen kuntopuntari - hallitushaulla menestystä yrityksen uuteen vuoteen

Vaikka vuositavoitteet on asetettu huolellisesti, uusi vuosi avautuu aina uutena. Näinä aikoina suorastaan hermostuttavan jännittävänä. Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä on yrityksen erilaisten tulevaisuuksien hahmottaminen, ja parhaimman valinta. Strategia puretaan vuositavoitteiksi, joita kohti operatiivinen johto starttaa vuoden työt.

Strategiaketteryys on päivän sana. Ja se vaatii laaja-alaista osaamista.

Parhaimmillaan hallitus katsoo tulevaisuutta entistä useammista näkökulmista sekä tavoitteiden että riskien kannalta. Voi olla, ettei esimerkiksi aiemmin tullut mieleenkään erityisemmin pohtia vaikkapa kyberturvallisuutta, meillähän on kaikki ihan kunnossa ja hommat hallussa. Asiantuntijat paikoillaan.

Mutta ovatko hommat hallussa myös suurimmalla asiakkaallamme, joka on integroitunut järjestelmiimme?

Tavoitteet on asetettu aiemman menestyksen jatkumona, ehkä uusin tuotelanseeraus tuo mukavaa buustia lisää. Mutta miten jo ensimmäisessä kvartaalissa tapahtuikin käänne, jota kukaan ei nähnyt tulevaksi? Liian pieni näkyäkseen skenaariopiirroksissa, mutta jättimäinen meidän yrityksemme laskutuksen romahduttamiseen. Tämähän on ihan epäreilua?

Maailman tekninen, teknologinen, toiminnallinen muutos järisyttää kaikkia. Inhimillisestä ja arvoperusteisesta murroksesta puhumattakaan.

Isot kytkökset toisiin toimijoihin, asiakkaisiin, toimittajiin tai teknologisiin ratkaisuihin voivat olla merkittävän murroksen paikkoja, joihin hallituksella tulee olla näkyvyyttä. Tai kenties yksittäinen ihminen organisaatiossamme teki arjessaan jotain näennäisen pientä, mutta huikean positiivisen some-näkyvyyden saavuttaneen arjen sankariteon. Ja nyt olemmekin kaikkien huulilla. Se kertoo siitä, miten hyviä olemme – tai miten surkeasti muut alallamme performoivat.

Hallituksen miehitykseen kannattaa nyt panostaa

On tärkeää että hallituksessa on laaja-alaista osaamista, kokemustaustaa ja kykyä nähdä maailma eri kanteilta, ei vain yrityksen perinteisesti tärkeäksi huomatuista näkökulmista. Katso ympärillesi, keitä hallituksessa on kanssasi: onko tämä kokoonpano  varmasti juuri nyt paras mahdollinen?

Mikäli et ole asiasta aivan varma, sinulla on parikin loistavaa vaihtoehtoa:

Eikä tässä vielä kaikki, vaan viiltävä fakta kaupan päälle:

Vaihtoehdot 1 ja 2 eivät ole vaihtoehtoja vaan voit valita myös molemmat. Pohdintasi tueksi kannattaa hakea kokemustietoa, vaikkapa seuraavasti:

Perheyrityksen omistaja

Haluaisitko jutella toisen perheyrityksen omistajan kanssa luottamuksella, kysyä miten hallituksen laajennus käytännössä tapahtui ja mitä se vaati? Miten pääsitte valitsemaan huikeasta ehdokasjoukosta juuri teille sopivimman osaajan, ja nyt hallitustyö on entistä laadukkaampaa.

Ota yhteyttä, niin sovin keskustelun InHunt Groupin asiakkaan kanssa sinulle.

Yrittäjä

Haluaisitko jutella toisen yrittäjän kanssa luottamuksella, kysyä miten Advisory Boardin perustaminen käytännössä tapahtui ja mitä se vaati? Miten sait itsellesi joukon sinuun sitoutuneita, täysillä kanssasi asioita sparraavan strategisen neuvonantajaryhmän, eikä olo ole enää ollenkaan niin yksinäinen.

Ota yhteyttä, niin sovin keskustelun InHunt Groupin asiakkaan kanssa sinulle.

Yrityksen hallituksen puheenjohtaja

Hallituksen kiintiömalli vaatisi nyt sellaisen uuden ehdokkaan prosessiin, jota vain ei omista verkostoista löydy. Haluaisitko jutella toisen puheenjohtajan kanssa, ja kuulla miten ja mistä löytyy?

Ota yhteyttä, niin sovin keskustelun InHunt Groupin asiakkaan kanssa sinulle.

Kasvuyrityksen toimitusjohtaja

Tämä vuosi on se suuri vuosi, kun lähdetään maailmalle. Mutta markkina on vielä tuntematon ja ovia pitäisi avata. Haluaisitko jutella toisen toimitusjohtajan kanssa siitä, miten Advisory Boardiin voi hakea myös sellaisia henkilöitä, jotka ovat etabloituneet juuri niillä alueilla ja verkostoissa, jotka ovat kasvun kannalta kullanarvoisia?

Ota yhteyttä, niin sovin keskustelun InHunt Groupin asiakkaan kanssa sinulle.

Konsernin nimitystoimikunnan puheenjohtaja

Pitäisikö tytäryhtiöiden hallitusten kompetenssit arvioida, ehkä ensimmäistä kertaa oikein kunnolla? Olisiko myös hyvä, että lopputulosta peilattaisiin huolella myös uuteen strategiaan ja tulevaisuuden näkymiin? Jos tuntuu siltä, että ulkopuolinen ammattilainen olisi tässä arvokas tuomassa kliinistä arviointitukea, onneksi sellaista on saatavilla.

Ota yhteyttä.

InHunt Groupin Hallituspoolimme on merkittävän kokoinen ja monipuolinen joukko hallitustason huippuammattilaisia. Jos mielessäsi liikkuu vastaamattomia kysymyksiä, ajan kuluminen ei tuo niihin vastauksia. Mutta kokemusasiantuntija, toinen johtaja voi sen tehdä.

Myös istuvan hallituksen arvioimiseen InHunt Group voi tuoda merkittävää lisäarvoa. Me emme nimittäin ainoastaan arvioi hallituksen jäsenten kompetensseja, vaan meillä on siihen ylivertainen vertailukohta mittavan Hallituspoolimme relevanteista kompetensseista. On arvokasta, ettei hallituksen jäsentä verrata vain itseensä tai kollegoihin hallituksessa, vaan aidosti laajaan kapasiteettiin jota on tarjolla yrityksellenne.

Älä siis enää epäröi, vaan ota yhteyttä.

 

Blogiartikkelin kirjoittaja
Tarja Ilvonen
Johtaja Board Competencies, Senior Headhunter

 

 

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
Headhunter
Country Retail Manager
Markkinointijohtaja, Varusteleka
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Hallitusammattilainen
Uusimmat

Blogista

Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus, josta päätökset tekee hallitus
Avoin viestintä vastuullisuudesta on olennainen osa toimintaa. Vaikka vastuullisuudesta ei välttämättä tarvitse erikseen kertoa, tämä aika ja yhteiskunnallinen...
InHuntBlog__1200x630px_plain
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla, joka on käytössä Metson Women’s Leadership Forumilla.
InHunt_hallitushakuDSC00328_HD
Hallituspaikan haku -valmennus: Suuri suosio ja innostuneita osallistujia
InHunt Groupin Hallituspaikan haku -valmennus on saanut suuren suosion ja vuoden 2024 ensimmäinen tilaisuus oli jälleen täynnä.
Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa