Hallituspaikan saaminen vaatii sen aktiivista hakemista

Jaa somessa:

Jotta toivottu ensimmäinen tai seuraava hallituspaikka löytyisi, täytyy sen eteen tehdä töitä. Eikä vain täydy, vaan kannattaa. Nimittäin jos paikka tupsahtaa tarjolle ilman omaa aktiivista otetta, kannattaa pysähtyä miettimään tarkasti, onko paikka varmasti itselle sopiva.

”Hallituspaikat taitavat mennä verhojen takana aina niille, jotka hallitustyötä ovat ennenkin tehneet”, puuskahti hallituspaikkaa hakeva ehdokas hiljattain. Ja oikeassahan hän on, usein näin todellakin käy. Ja siihen on syynsä. ”Mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö asiaan voisi vaikuttaa. Se vaatii kuitenkin määrätietoista tekemistä ehdokkaalta itseltään”, kertoo Tarja Ilvonen, hallitushauista InHunt Groupissa vastaava johtaja ja Senior Headhunter.


InHunt aloitti keväällä aivan uudenlaiset valmennukset, jotka virittävät ehdokkaan uudenlaisella otteella hallituspaikan aktiiviseen hakemiseen. Ensimmäinen valmennuspäivä maaliskuussa täyttyi hetkessä, samoin toinen toukokuussa. Eikä ihme, sillä valmennuksista saadun palautteenkin perusteella nähdään selvästi, että tällaiselle valmennukselle todellakin on tarvetta.

Teiltäkö niitä naisia hallituksiin löytyy?

”Kyllä vain, meiltä löytyy naisia – ja miehiä, erinomaisia ehdokkaita hallituspositioihin. Hallituksen jäseniksi, sekä kokeneita ehdokkaita myös puheenjohtajiksi valtavan hyvistä hallitustason Advisory Boardin jäsenistä puhumattakaan”, kertoo Ilvonen.

InHunt Group on todellakin löydetty hallitushakujen tekijänä. Hakuja on jatkuvasti käynnissä, eikä perinteinen toimintaan liittyvä kausittaisuus enää näy kalentereissa. InHunt tekee hallitushakuja kaikenlaisiin ja -kokoisiin yrityksiin ja organisaatioihin, pörssiyhtiöistä kuntaomisteisiin konserneihin, reguloiduille toimialoille, perheyhtiöihin ja pk-yrityksiin sekä myös kolmannelle sektorille. Start-up yhtiöiden osalta toimeksianto tulee tyypillisimmin silloin, kun rahoittaja vaatii ammattimaista hallitustyön käynnistämistä tai kehittämistä.

”Näkymämme hallitushakuihin on laaja-alainen”, kertoo Ilvonen. ”Meillä on niin runsaasti hallitushakuihin erikoistuneita Senior Headhuntereita, että voimme aina nimetä hakuun tiimin, joka koostuu yrityksen toimialan ja tilanteen ymmärtämisestä, yhdistettynä juuri kyseessä olevan hallituksen omaan kehitysvaiheeseen ja toimintatapaan. Tiimi rakentuu samoin, kuin muissakin avainhenkilöhauissa ja tätä toimeksiantajamme ymmärrettävästi arvostavat. Saavathan he meiltä ei vain erinomaisen ehdokaskaartin, vaan myös arvokasta sparrausta itse hakuprosessiin sekä myös hallitustyöskentelyynsä uuden henkilön astuessa remmiin. Nimittäin vaikka hallitustyö olisikin hyvässä kuosissa, se muuttuu uuden jäsenen myötä. Silloin on tärkeää jo ennakkoon miettiä, mihin suuntaan”, Ilvonen korostaa.

On hyvä, että hallituspaikan voi saada monella tapaa. Hallituspaikan haku -valmennuksessa käydään kattavasti läpi koko prosessi ja hakemisen tapojen laaja-alainen kirjo. ”Valmennuksessa tutustutaan myös hallitushakujen ja -työn foorumeihin ja uskomme että se on myös näille foorumeille hyödyllistä,” Tarja kertoo. Tällaisia ovat esimerkiksi Hallitusammattilaiset DIF, Hallituspartnerit, kauppakamari ja Boardman.

Uraauurtava uusi Board CV on lanseerattu

Erityisiä kiitoksen aiheita kevään hallitusvalmennuksissa ovat olleet hallitushakuun liittyvän laaja-alaisen tiedon läpikäynti: mitä tietoa haussa tarjotaan, mitä pitää osata pyytää ja mitä itsestä kertoa. Viimeisimmästä arvokkaimpana konkreettisena ulostulona on InHuntin kehittämä tasemuotoinen Board CV. ”Ajattelin aina että CV on itsessään niin instituutio, ettei sitä voisi erityisemmin uudelleen määrittää, mutta kyllä näköjään voi. Tässä ei ole kyse summary-tyylistä eikä layout-valinnoista, vaan oman hallitustyöhön relevantin kompetenssin esittäminen näin uudenlaisella tavalla todellakin käänsi aivot uuteen kuosiin. Ja se tuntui hyvältä – erittäin loogiselta. Omakin ajattelu kirkastui, mitä juuri minä voin tarjota hallitustyöhön. Tämä auttaa varmasti haussa,” kertoo kevään valmennuksessa uuden Board CV:nsä työstänyt ehdokas.

Board CV powered by INHUNT®

Myös hallitushaastatteluun valmistautuminen on saanut paljon kiitosta. ”Ja mikä meidätkin yllätti, valmennuksessa on ollut mukana myös omaan yhtiöön hallituksen jäsenien etsijöitä. Hekin olivat tulleet mukaan oman hallitushaun inspiroimina, mutta lopuksi kiittelivät, että tästä he saivat eväitä myös oman yhtiön ehdokasetsintään”, iloitsee Tarja. Hallituksen jäsenen voi hyvin löytää itsekin, eikä aina ulkopuolisen ammattilaisen mukaan ottaminen ole mahdollistakaan. Mutta silloinkin on roolin vastuullisuuden kannalta ensi arvoisen tärkeää, että prosessi on huolellisesti mietitty, eikä kaverille vain vinkata hyvää tyyppiä verkostoista.

Mitkä hallitustyön osaamisalueet ovat kuumia juuri nyt?

”Tätä minulta kysytään usein. Yrityksen hallitus miehitetään aluksi omistajilla tai omistajien edustajilla. Kun yritys kasvaa ja kehittyy, mukaan tarvitaan ulkopuolisia osaajia. Tällöin oman toimialan osaaminen löytyy kyllä operatiivisesta johdosta. Tänä päivänä hallitustasolla erityisesti puhuttavat kyberturvallisuus, vastuullisuus sekä johtajien ja henkilöstön jaksaminen. Myös moderni asiakasajattelun osaaminen näkyy erityisesti hallituksen miehityksen monipuolisuuden vaateena. Aika erilaisia teemoja, mutta kaikki erittäin tärkeitä ajatellen hallituksen huolellisuusvelvoitetta”, Ilvonen korostaa ja summaa:

Kyberturvallisuus
Kyberturvallisuuden ajatellaan usein olevan ns. isojen yritysten asia, mutta on tärkeää hyväksyä se fakta että hyökkäyksiä pyritään tekemään nimenomaan pienempään yrityspäähän, joista löytyy kanavat isompiin toimijoihin. Tällaisia kanavia ovat esimerkiksi toimittaja- ja asiakassuhteet.
Vastuullisuus
Vastuullisuuden osalta taasen keskustelu velloo jossain ESG:n ja CSRD-direktiivin välillä. Kyllä hallituksessa on oltava strategista ymmärrystä yrityksen matkasta alkaen riskienhallinnasta kohti laajasti ymmärrettyä vastuullista toimintaa. Eihän vastuullisuuden pitäisi olla mikään pakko, vaan aito tahtotila, jo työnantajakuvankin ja myynnin näkökulmista.
Johtajien ja henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen
Hyvinvointi ja jaksaminen on vaakalaudalla monessa yrityksessä eikä siihen ole vielä tartuttu tilanteen vaatimalla vakavuudella. Tarttumisen pitääkin lähteä hallituksesta, ja on varmistettava ensin johdon jaksaminen jotta se huomaa huolehtia koko henkilöstön jaksamisesta.
Asiakasnäkemys
Hallituksen tulee osana strategiaa luoda asiakasnäkemys, joka ohjaa operatiivista johtoa nopeasti muuttuvassa maailmassa. Tässä puhutaan asiakasosaamisen ohessa myös hallituksen jäsenistön moninaisuudesta, aidosta diversiteetistä.

InHunt Groupissa Suomen suurimpana suorahakutalona on todella laaja-alainen näkymä suomalaisten yritysten tilanteisiin ja tulevaisuuteen. Hyödynnä tätä joko yhteistyöllä avainhenkilö- ja hallitushauissa ja/tai tule mukaan Hallituspaikan haku-valmennukseen!

Ilmoittaudu mukaan Hallituspaikan haku -valmennukseen.

No posts found
Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.