Apua onnistuneisiin henkilösiirtoihin 

kaksi miestä ja nainen keskustelemassa henkilöstösiirroista ja siitä miten InHunt voi niissä auttaa.
Jaa somessa:

TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025 ja sitä kautta osaksi jokaisen kunnan peruspalveluja. Siirtymän yhteydessä noin neljätuhatta työntekijää siirtyy valtiolta kuntien palvelukseen.

Henkilöresurssien kohdentaminen on uudistuksen onnistumisen kannalta keskeinen asia.

Miten toiminnot pidetään koordinoituina?

Millaiset tehtävät ovat työllisyysalueen menestymisen kannalta oleellisia?

Mitkä ovat kriittisiä menestystekijöitä?

Useat työllisyysalueet valmistautuvat muutosneuvotteluihin siirtyvän henkilöstön tehtäväkuvien määrittelemiseksi. On ensisijaisen tärkeää, että työtehtävät vastaavat kuntien uudistukselle asettamia tavoitteita. Osa työllisyysalueista valmistautuu muutosneuvotteluihin myös taloudellisista syistä. Uudistuksen yhteydessä muuttuva työttömyysturvan rahoitusmalli lisää haasteita. Monimutkaisen yhtälön keskiössä on palveluiden turvaaminen.

Kun on kyse organisaation menestymisen ja selviytymisen kannalta olennaisista asioista ja valinnoista sekä tulevaisuudenkuvasta, työllisyysalueiden johdon tulisi tarjota kokonaisnäkemys ja työkaluja. Erityisen tärkeäksi nämä asiat nousevat silloin, kun asiat tai olosuhteet riippuvat monista ja toisiinsa vaikuttavista osista.

Onnistuneilla henkilövalinnoilla ja henkilöresurssien kohdentamisella taataan ammattitaitoinen ja asiantunteva palvelu, jolla turvataan sekä työllisyysalueen intressit että pääoma. Kuntien ja työllisyysalueiden kohdalla tämä näkemys korostuu, koska puhtaasti taloudelliset seikat eivät ole ainoana ohjaavana toimintaperiaatteena.

Olemme Apunanne!

InHunt Group tarjoaa tukea muutosneuvottelutilanteissa in- ja outplacement-palveluina, sekä toimii valmennustukena esihenkilöille.

Inplacement-palvelu

Autamme johtoa ja esihenkilöitä tehtävänkuvien määrittelyssä profilointityökalua käyttäen.

Headhunter haastattelee henkilöstön ja avustaa valmennettavia tunnistamaan ja sanoittamaan omat osaamisensa sekä lisäarvontuottokykynsä niin, että työnantaja pystyy kohdentamaan henkilöresurssit mahdollisimman tuottavalla tavalla.

Outplacement-palvelu

Headhunter auttaa valmennettavia tunnistamaan ja sanoittamaan omat lisäarvontuottokykynsä niin, että se herättää uusien työnantajien mielenkiinnon.

Käymme valmennettavien kanssa läpi koko työnhaun prosessin, työnantajien kartoituksesta menestykselliseen työhaastatteluun saakka.

Suorahakuihin liittyvä osaamisemme on valmennettavien käytettävissä. Kumppanuus kanssamme tukee vastuullisesti hoidetun työsuhteen päättämisen jälkeen molempia osapuolia, jättäen paremman mielen haastavasta tilanteesta huolimatta.

Valmennus

Tuemme valmennuksella esihenkilöitä ja esihenkilöryhmiä läpi haastavan muutosneuvotteluvaiheen. 

Esihenkilöroolit ovat muutosneuvottelujen jälkeisessä tilanteessa aina uudenlaisia ja yksilöllisiä: ketään ei ole voitu valmistella tilanteeseen etukäteen, koska lopputulos syntyy vasta prosessin päättyessä.

 Valmennuksella varmistetaan esihenkilöiden onnistuminen haastavassa tilanteessa ja sitä kautta toiminnan menestyksellinen jatkuminen myös tulevaisuudessa.

Kauttamme on mahdollista saada apua myös muutosneuvotteluiden suunnitteluun, toteutukseen ja onnistuneeseen läpiviemiseen.

Varaa aika tapaamiseen kanssamme!

InHunt Group on Suomen suurin suorahakutoimija. Autamme teitä uusien osaajien etsinnässä, tehtävien osaamisprofiilien määrittelyssä sekä olemassa olevan henkilöstön osaamisen tunnistamisessa. Toimimme organisaationne oman HR:n tukena sekä johdon ja hallituksen tukena osaajien tunnistamisessa ja rekrytoinneissa. Olemme laaja-alainen strateginen kumppani kunnille, työllisyysalueille ja julkisen sektorin organisaatioille. 

Kuulemme mielellämme näkemyksistänne ja ajankohtaisista kuulumisistanne sekä kerromme lisää palveluistamme ja siitä, missä voimme auttaa teitä!

InHuntGroup_Pirkko-Liisa_Hietalahti
Pirkko-Liisa Hietalahti
Senior Headhunter, Kunta-asiantuntija
pirkko.liisa.hietalahti@inhunt.fi
044 9788 792
Jarkko Huotari InHunt groupin henkilöstöä
Jarkko Huotari
Johtaja Outplacement / Senior Headhunter
jarkko.huotari@inhunt.fi
040 355 8677
Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Sales Director, Commercial Ammunition 
Managing Director, Finland
Yksikönjohtaja
Liiketoimintajohtaja
Stadsdirektör
Uusimmat

Blogista

Miksi kannattaa tuntea osaava headhunter, vaikka et hae ketään?
Miksi kannattaa tuntea osaava headhunter, vaikka et hae ketään?
Yritysjohtajan verkostosta puuttuu yllättävän usein yksi liiketoiminnan kannalta tärkeä kontakti: osaava headhunter. Suorahaun ammattilainen kannattaa tuntea...
DSC00987
Interim-talousjohtaja tuo kokemusta silloin, kun aikaa ei ole hukattavaksi
Yritysten toimintaympäristö muuttuu tällä hetkellä nopeammin kuin ehkä koskaan aiemmin. Organisaatioissa toteutetaan yritysjärjestelyjä, liiketoimintaa uudistetaan,...
Blurry,View,Of,People,Walking,In,A,Modern,,Sunlit,Office
Strategiset kyvykkyydet kasvun lähteenä
Parhaat rekrytoinnit eivät synny onnistuneesta ehdokashausta, vaan oikeista strategisista kysymyksistä. Kun yritys tunnistaa kasvunsa kannalta kriittiset kyvykkyydet,...
Länsi-Suomi on nyt kasvun kärjessä - Pohjanmaan suuralueella kilpaillaan parhaista osaajista
Länsi-Suomi on nyt kasvun kärjessä - Pohjanmaan suuralueella kilpaillaan parhaista osaajista 
Pitkään jatkuneen epävarmuuden jälkeen suomalaisesta teollisuudesta kuuluu jälleen rohkaisevia uutisia. Uudet tilaukset kasvavat, liikevaihto vahvistuu, vientimarkkinoilla...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Suomen Vahvimmat - Platina