Headhunterin kuumat vinkit osaajapulaan ja henkilöstön sitouttamiseen

Headhunterin-kuumat-vinkit-osaajapulaan-ja-henkiloston-sitouttamiseen
Jaa somessa:

Headhunterin kuumat vinkit osaajapulaan ja henkilöstön sitouttamiseen

HS uutisoi osaajapulan tilanteesta* OP:n yrityskyselyn mukaan suurista yrityksistä jopa kolmannes kertoi osaajapulan hidastavan yrityksen investointeja tänä vuonna. Valtaosa kaikista vastaajista, lähes 80 %, on lisännyt henkilöstön pitoon ja sitouttamiseen liittyviä keinoja, esim. palkitsemista. Raha ei kuitenkaan ole aina tehokkain tapa, varsinkaan pitkällä aikajänteellä – nyt tarvitaan uusia keinoja käyttöön!

Tilanne on haastava ja vaatii uudenlaista keinovalikoimaa. Onneksi tähän on havahduttu yhteiskunnassa laajasti ja monella tasolla. Sen ohella yritysten on myös itse mietittävä uusia ratkaisumalleja entisten rinnalle. Erityisesti kun puhumme asiantuntija- ja johtotehtävistä, sitoutumisen ja houkuttelevuuden hakeminen palkitsemista muuttamalla voi lopulta olla keinona paitsi lyhytkestoinen, myös kallis.

InHunt Groupissa kiinnitettiin huomiota työnantajakuvan kehittämisen keinovalikoiman yksipuolisuuteen jo vuosia sitten.

”InHuntin headhuntereille tilanne oli ilmeinen jo aikaa sitten erityisestä, meille avautuvasta hyvin laaja-alaisesta näkymästä johtuen. Kehitimme hallitustyöhön strategisen tason neuvonantajatyön mallia, mutta hyvin pian havahduimme siihen, että Advisory Board -toiminta toimii valtavan hyvin myös toisin päin: työnantajat voivat aktiivisesti erottautua muista kannustamalla omia parhaita asiantuntijoitaan ja johtajia toimimaan myös muiden yritysten strategisina neuvonantajina”, kertoo hallitushauista vastaava Senior Headhunter Tarja Ilvonen.

Advisory Board -toiminnassa yritys hyödyntää erilaisilla kompetensseilla varustettuja osaajia strategisina neuvonantajina johdolle tai hallitukselle. Advisory Board-toimintaa hyödyntävän yrityksen oman toimialan osaamista ei yleensä tarvita, koska sitä on yrityksellä itselläänkin, mutta esim. isossa korporaatiossa vaikkapa finanssisektorilla huippuosaamista esimerkiksi digitalisaation tai vaikkapa HR:n alueilla hankkinut osaaja voi hyvinkin olla suureksi avuksi pienelle yritykselle hallituksen tai johdon neuvonantajana. ”Kilpailutilanne tulee arvioida huolella, mutta totuus on se, että Suomi on pullollaan niitä muiden toimialojen yrityksiä, joihin oman henkilöstön osaamista voi hyvin hyödyntää”, kannustaa Tuuli Paasilehto, InHunt Groupin finanssitoimialan Teamleader.

Tuuli on tehnyt mittavan uran finanssitoimialalla ennen headhunteriksi ryhtymistään. Erityisen vahvan pohjan nykytyölleen hänelle on luonut finanssialan erittäin vaativissa muutostilanteissa kehittynyt johtamiskokemus. ”Muutokset tapahtuvat joskus yllättäen ja joskus ilman, että niitä toivoo. Monessa tilanteessa muutoksen merkit olivat kuitenkin jo ilmassa. Kyllä minä kannustan tarttumaan härkää sarvista, ennen kuin joutuu juoksemaan sen perässä”, Tuuli toteaa. ”Tietyille toimialoille, esimerkiksi finanssitoimialalle, kertyy huomattava määrä kompetenssia monista muista toimialoista. Samanlaisia ovat myös erilaiset ulkoistettujen palveluiden tarjoajat. Ne erikoistuvat omaan palveluun tai tuotteeseensa. Myydessään niitä muille toimialoille, ne väkisinkin oppivat tuntemaan niiden toimintaa. Mikä vahvuus!” Tuuli pohtii.

Parhaat ja yhteiskunnallisesti merkittävät tai sellaisiksi kasvavat yritykset ja organisaatiot voivat toimia esimerkkinä myös muille työnantajakuvan johtamisessaan sekä henkilöstön motivaation vaalimisessa.

Parhaat asiantuntijat ja johtajat arvostavat sitä, että he eivät kuplaudu omassa työssään vaan pääsevät ratkomaan muiden toimialojen ja erilaisten yritysten strategisia haasteita oman työnsä ohessa. He hakeutuvat ja sitoutuvat sellaisen työnantajan palvelukseen, joka tarjoaa tähän mahdollisuuden – ja joka arvostaa sitä.

Entä riski, että neuvonantajaksi ”päästetty” työntekijä haluaakin uusille urille?

”Tätä meiltä aika ajoin kysytään. Kyllä totuus on se, että henkilö lähtee, kun haluaa lähteä, jos hänellä ei ole rittävästi pitotekijöitä”, vinkkaa Ilvonen. ”Kysymys on lopulta vain ajasta ja ehkä sattumastakin. Ja sitä paitsi, jos henkilö ei ole täysin tyytyväinen nykytyöhönsä, onko hän siinä ihan parhaimmillaankaan?”

InHunt Groupin Advisory Board -toimintamallin saa yrityksen käyttöön kuluitta. Lisäksi kauppakamarissa voi suorittaa Hyväksytty Advisory Board -sertifikaatin, joka perustuu myös InHuntin toimintamalliin.
InHuntista saa myös hyvää tukea oman henkilöstön neuvonantajaroolituksen kehittämiseen. Ota yhteyttä ja jutellaan lisää!

* Helsingin Sanomat 19.7.2023: OP: Osaajapula sotkee rekrytointia

 
Blogiartikkelin kirjoittaja
Tarja Ilvonen
Johtaja Board Competencies, Senior Headhunter

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Aluejohtaja
CEO, Trumo Finance
Toimitusjohtaja – Kirkkonummen Huolto Oy
Verkställande direktör – Kirkkonummen Huolto Oy
TALOUSJOHTAJA | CFO
Uusimmat

Blogista

Mies työskentelee kannettavalla tietokoneella ulkona, suunnittelee yrityksen kasvua ja tulevaa yrityskauppaa.
Yrityskauppa – strateginen prosessi, ei sattuma
Yrityskauppa on paljon enemmän kuin yksittäinen tapahtuma – se on strateginen prosessi, joka kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen ostajayhteydenottoja. Huolellinen...
Kuvassa Suomalainen työ ry:n puheenjohtaja Kati Ihamäki.
Uudelleenbrändäys loi uudet lähtökohdat toimitusjohtajan rekrytointiin
Uudistuksia luotsanneen toimitusjohtajan siirtyessä eteenpäin Suomalainen työ ry tarvitsi johtajan, joka jatkaa ja juurruttaa muutoksen käytäntöön. InHunt auttoi...
InCrest_siiloutunut myynti, markkinointi ja viestintä ovat kaskia kasvun tiellä_plain_1
Siiloutunut myynti, markkinointi ja viestintä ovat kaskia kasvun tiellä
Monessa yrityksessä myynti, markkinointi ja viestintä ovat kasvaneet erilleen – vaikka niiden pitäisi vetää samaa köyttä. Kasvu ei aina vaadi lisää resursseja,...
Tarja Ilvonen ja Mia Mantsinen (oikealla) InHunt Groupin Hallitushakujen valmennuksen tilaisuudessa syyskuussa 2025.
Hallitustyö kasvaa yrityksen mukana – Mantsisen opit perheyhtiön hallitusmatkalta
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa syyskuussa vieraili Mantsinen Groupin pääomistaja ja toimitusjohtaja Mia Mantsinen. Hän jakoi oivaltavan puheenvuoron...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.