Headhunterit soittelevat teidän parhaimmistolle, harmittaako? Mietitäänpä uudelleen!

Jaa somessa:

Aika ajoin headhunterina kuulee harmitusta siitä, että ”te soittelette ja houkuttelette” parhaita osaajiamme uusien haasteiden pariin. Kannattaako siitä olla harmissaan? Väitän että ei kannata – itse asiassa päinvastoin!

Ymmärrän kyllä harmituksen, kun hyvä ammattilainen ilmoittaa lähtevänsä talosta. Hän saattaa ymmärrettävästi myös kertoa, että hänet houkuteltiin uusiin haasteisiin. Ei hän itse ollut ollenkaan lähtöjalalla.

Headhunterin vahvuus on olla loistava houkuttelija, kyllä!
Mutta käsi sydämelle, aina lähtöön tarvitaan myös jotain työntöä.

Hyvään houkutteluun tarvitaan paitsi syvällistä ymmärrystä puheena olevasta tehtävästä, myös huolellisesti koottua tietoa potentiaalisesta työnantajayrityksestä.

”Se mitä me headhunterit emme lähellekään aina tiedä, on mielenkiintoisen ehdokkaan tyytyväisyys nykytyöhönsä. Kun soitamme henkilölle, joka ei etsi uusia haasteita, keskustelu alkaa tietenkin uuden mahdollisuuden esittelystä. Eikä  headhunterin kanssa jutteleminen ole merkki heikosta motivaatiosta nykytyöhön vaan siitä, että jokainen ammattialueestaan ja kehityksestään kiinnostunut ihminen tietenkin haluaa kuulla sen, mitä nyt olisi tarjolla,” kertoo Senior Headhunter Tarja Ilvonen.

”Mutta heti perään kysymme ja kuuntelemme huolella, miten hän viihtyy nykyisessä työssään. Ja viihtymisen ohessa, mitä asioita hän kenties kehittäisi tai jopa muuttaisi, jos voisi. Tämä on se tärkeä kohta myös nykyisen työnantajan näkökulmasta,” Tarja pointtaa.

Parhaita kontaktoidaan

Headhunterin soitoista harmistuneen kannattaa ehdottomasti miettiä sitä, mikä tilanne olisi jos oman firman henkilöstölle ei soiteltaisi – mistä se sitten kertoisi? Tätä harvemmin tulee mietittyä.

Hämmentävästi osa työnantajista edelleenkin pitää ihmisensä ikään kuin piilossa, yrityksen nettisivuilla ei esimerkiksi näy tietoa henkilöstöstä, yhteystiedoista puhumattakaan. Se on turhaa, ja huono asia työnantajakuvan näkökulmasta.

Parhaat työnantajat ovat ylpeitä omista ihmisistään, ja jopa nostavat heidät framille erilaisissa tilaisuuksissa kertomaan näkemyksiään ja jakamaan osaamistaan.

Kuvassa työnantajakuvan kehittämisen tasot

”Parhaimmillaan yrityskulttuuri on osaamisen kehittämiseen kannustava. Tämä voi tapahtua myös niin että parhaat asiantuntijat ja johtajat kannustetaan ottamaan strategisen tason neuvonantajatehtäviä oman yrityksen ulkopuolella. Se on se työnantajakuvan 4. taso. Se sataa vahvasti työnantajan laariin, sekä modernina työnantajakuvana, myös kuplautumisen estämisenä – nimittäin kuplautumisen pelko on suurin asia, mikä saa ihmiset miettimään urasiirtoa kohtuullisestakin tyytyväisyydestään huolimatta.”

Hyväkään headhunter ei pysty houkuttelemaan uuteen henkilöä, joka on täysin tyytyväinen ja iloinen nykypositiossaan. Tähän on kaksi syytä:

Henkilö on sitoutunut ja onnellinen juuri siinä missä hän on. Todennäköisesti hänen kanssaan on myös jo suunniteltu yhteistä tulevaisuutta yrityksessä.
Vaikka uusi työ voisi olla periaatteessa jännittävä vaihtoehto, siirtyminen on uuteen on aina muutos. Eikä se ole sitä vain henkilölle itselleen, vaan myös tiimille josta hän lähtee ja tiimille johon hän menee. Siis isompi muutos, kuin usein osataan ajatellakaan.

Jätä ovi auki ihmisen lähteä – ja nauti siitä että hän jää.
Puhelu toisensa perään hän jää.

Ja nyt tulee se varsinainen pihvi, joka on todellakin oivaltamisen arvoinen:

Hyvä ja avoin yrityskulttuuri mahdollistaa myös aktiivisen tunnistamisen, miksi kontaktoitu henkilö päätti lähteä, mutta myös miksi hän päätti jäädä:

Ammattimainen HR rakentaa toimintaansa muotoon, jolla tämä näkemys saadaan talteen ja hyödyksi.

Ja mieti, tämän tiedon luominen ei vaatinut ponnisteluja eikä investointeja – ainoastaan sen että headhunter soitti. Taas.

Blogiartikkelin kirjoittaja
Tarja Ilvonen
Johtaja Board Competencies, Senior Headhunter

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Kaupunginjohtaja
Toimitusjohtaja, puurakentamisen ala, Pohjois-Suomi
Stadsdirektör
Kaupunginjohtaja
Uusimmat

Blogista

Länsi-Suomi on nyt kasvun kärjessä - Pohjanmaan suuralueella kilpaillaan parhaista osaajista
Länsi-Suomi on nyt kasvun kärjessä - Pohjanmaan suuralueella kilpaillaan parhaista osaajista 
Pitkään jatkuneen epävarmuuden jälkeen suomalaisesta teollisuudesta kuuluu jälleen rohkaisevia uutisia. Uudet tilaukset kasvavat, liikevaihto vahvistuu, vientimarkkinoilla...
Strategiaa arvioidaan tavoitteiden, valintojen ja mittareiden kautta
Herättääkö strategianne myönteisiä tunteita?
Strategiaa arvioidaan tavoitteiden, valintojen ja mittareiden kautta. Yksi tärkeä kysymys jää kuitenkin helposti kysymättä: miltä strategia tuntuu? Hyvä strategia...
Hiring,Employees.,Human,Resources,Management,Concept
Katsaus vuoden 2026 rekrytointimarkkinaan – tilannepäivitys elokuu 2026
Helmikuussa julkaistussa blogissa kuvasin vuoden 2026 työmarkkinaa jakautuneena: makrotason luvut näyttivät vaisuilta, mutta samaan aikaan monissa yrityksissä...
Suorahaku toi esiin osaajat, joita ei omin voimin tavoitettu
Suorahaku toi esiin osaajat, joita ei omin voimin tavoitettu
Pinomatic Oy uskoi löytävänsä tarvitsemansa osaajat omin avuin, mutta toisin kävi. Kaksi asiantuntijahakua osoittivat, etteivät menestys kotimaassa ja maailmalla...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Suomen Vahvimmat - Platina