Jr. Territory Manager

Vantaa / Suomi / Uusimaa

Senior Headhunter Petri Peltoniemi
p. 0500 840 912

Volvo Financial Services (VFS Finland Ab) edesauttaa ja tukee Volvo yhtiöiden kasvua ja liiketoimintaa Suomessa tarjoamalla Volvo yhtiöiden asiakkaille joustavia ja kullekin räätälöityjä rahoitusratkaisuita. Volvo yhtiöihin kuuluu Volvo Trucks, Volvo Buses, Volvo Penta ja Volvo Construction. 

Volvolla on halu menestyä ja kehittyä jatkuvasti sekä olla voimakkaasti mukana toimialojensa muokkaamisessa kohti päästötöntä tulevaisuutta. VFS työyhteisöä kuvaa läpinäkyvyys, osallistaminen ja halu kehittyä. Mainiota tiimiämme ollaan nyt vahvistamassa – olisitko sinä VFS:n uusi:

Jr. Territory Manager 

Olet jo aloittanut työskentelyn rahoitusalalla tai olet kiinnostunut kehittymään rahoitusalan ammattilaiseksi. Riippuen taustastasi, aloitamme perehdyttäen sinut toimialaan ja Volvo-yhtiöiden toimintaan. Kokemuksesi ja osaamisesi karttuessa, vastuusi asiakkaiden kanssa tehtävästä työstä kasvaa. Haluamme näin varmistaa, että sinulla on riittävä taito ja osaaminen työtehtävissä onnistumiseen. Tulevaisuudesssa vastaat nimetyistä asiakkuuksista sekä tuet Volvo-yhtiöiden myyntiä tuomalla näiden asiakkaille VFS:n rahoitusratkaisuita tarjolle ja räätälöimällä niitä asiakaskohtaisesti. Toimipaikkasi on Vantaalla, mutta tehtävä edellyttää aktiivista liikkumista.

Tarjoamme sinulle:

  • Volvo on toimialan edelläkävijä ja markkinajohtaja – rahoitusasiakkaita on pienyrityksistä aina alan merkittävimpiin ja suurimpiin toimijoihin.
  • Yrittäjähenkisen ja vastuullisen työympäristön.
  • Tukea myyntityöhön ja kattavan perehdytyksen tehtäviisi yhdessä kokeneiden kollegoiden kanssa
  • Työyhteisön, jossa on hyvä työn ja vapaa-ajan tasapaino.

Tärkeimmät työtehtäväsi:

  • Kehität yhteistyötä omalla myyntialueellasi Volvo-yhtiöiden ja Volvo-jälleenmyyjien kanssa
  • Olet omalta osaltasi vastaamassa yhteisiin myyntitavoitteisiin pääsystä ja asiakaskokemuksen kehittämisestä
  • Toimit läheisessä yhteistyössä VFS:n koko henkilöstön kanssa varmistaen nopean ja laadukkaan myynti-ja rahoitusprosessin
  • Koulutat ja tuet asiakkaita rahoituspalveluiden myynnissä
  • Toimit myös aktiivisesti loppuasiakkaiden kanssa neuvotellen ja etsien sopivimpia rahoitusmalleja

Tehtävässä menestymistä auttaa:

  • Tuntemus leasing rahoituksesta, eduksi katsotaan sen yhdistäminen ajoneuvojen ja koneiden myyntiin
  • Aito kiinnostus kuljetuskalustoon ja maanrakennuskalustoon.
  • Aktiivinen, oma-aloitteinen ja reipas ote myynti-ja asiakastyöhön
  • Asiakkaiden toimintaympäristön tuntemus ja halu auttaa asiakkaitasi menestymään
  • Pidät ihmisten kanssa toimimisesta – tiimipelaaja
  • Haluat auttaa ja tukea muita menestymään
  • Neuvottelukyvyt
  • Ratkaisukeskeisyys
  • Hyvät kommunikointitaidot
  • Kehityshenkisyys 
  • Kielitaito englanti, mielellään myös Ruotsi

Lataa hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Kannattaa toimia heti, sillä aloitamme hakemusten läpikäynnin ja haastattelut kiinnostavien ehdokkaiden kanssa jo samantien.

Lisätietoa tehtävästä antaa Senior Headhunter Petri Peltoniemi InHunt Group p. 0500 840 912

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.