Unohda työpaikkailmoitukset, jos haluat löytää töitä

Jaa somessa:

 

Hullujen päivien konsepti on sellainen, joka jaksaa kerta toisensa jälkeen hymyilyttää. Itse olen nähnyt sen pöydän molemmilta puolin, kun aikanaan työskentelin hetken Tapiolan Stockmannin urheiluosastolla. Stockmannille täytyykin nostaa hattua, että he ovat onnistuneet luomaan jotain sellaista, joka toimii vuodesta toiseen ja siis edelleen kaiken tämän digitalisaationkin keskellä. Toki Hullut Päivät on myös siirtynyt osaksi verkkoon, mutta edelleen ihmiset ottavat töistä vapaata, jotta voivat pari kertaa vuodessa rynnätä aamuvarhain taistelemaan sukista, kalsareista, paidoista, kengistä jne.

Stockmann on onnistunut luomaan konseptin, jossa ihmiset uskovat sen minkä lukevat. Mikäli tuote löytyy Hullujen Päivien kuvastosta, täytyy sen olla todella halpa ja ainutlaatuinen. Todellisuus on kuitenkin tänä päivänä ja varsinkin nettikaupan yleistyttyä jotain muuta. Hinnat ovat kyllä halpoja, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi löytää samalla hinnalla tai jopa halvemmalla jostain muualta. Näin ollen samalla kun tuhannet ihmiset jonottavat ja taistelevat samoista tuotteista Stockmannilla, joku fiksu löytää ne samalla hinnalla verkosta. Enkä puhu nyt Stockmannin verkkokaupasta.

Tämä alustus toimikoon aasinsiltana tämän kirjoituksen aiheeseen. Eli siihen, jos haluaa löytää itselleen uuden työpaikan, niin todennäköisesti se ei löydy lehdistä tai työpaikkasivustoilta. On useita tilastoja ja tutkimuksia siitä, kuinka vain pieni osa työpaikoista laitetaan julkiseen hakuun. Nämä prosentit liikkuvat n. 20%:n molemmin puolin. Suurin osa työpaikoista täytetäänkin suoraan sisäisesti tai yrityksen / yrityksen työntekijöiden omien verkostojen kautta.

Kun työpaikka tulee julkisesti hakuun, tarkoittaa se yleensä sitä, että sitä voi olla hakemassa pitkälle toistasataa henkilöä ja näin omat mahdollisuudet romahtavat. Sen sijaan, kun oman verkoston kautta kuulee avoinna olevasta tehtävästä ja on oikeaan henkilöön yhteydessä, voi kutsu työhaastatteluun irrota hyvinkin nopeasti.

Omat verkostot yhdistettynä hyvään digitaaliseen presenssiin ovatkin kaksi avain asiaa tänä päivänä, kun etsii uusia työmahdollisuuksia. Ja näistä asioista kirjoitan tarkemmin ensi viikon kirjoituksessa.

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii InHunt Groupin digijohtajana sekä on InHuntin Espanjan toimintojen maajohtaja. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen tranformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Förvaltningsdirektör
Hallintojohtaja
Toimitusjohtaja
Head of Claims, Protector
Uusimmat

Blogista

InHuntWorld_iStock_ 904041428
Tehtävän profilointi Suomessa ja Ruotsissa – miksi onnistuminen edellyttää paikallista asiantuntemusta?
Suomi ja Ruotsi ovat toistensa luontaisimmat kasvumarkkinat, mutta rekrytointikulttuurit eroavat yllättävän paljon. Tässä artikkelissa vertailemme, miten tehtävän...
Kuvassa kaksi henkilöä pitävät kiinni kompassista.
Yhteinen suunta, joka muuttaa strategian teoiksi
Moni pk-yrityksen johtaja tunnistaa Marttilan Metallin tarinan: strategia laadittiin, mutta arki ei muuttunut. Syy ei ollut huono suunnitelma, vaan yhteisen...
InHuntGroup_DEN_Finland_AsiakasQuote_1200px_2
Yhä useammin InHunt
Ulkoistettu rekrytointi säästää aikaa ja tuo parempia tuloksia. DEN Finland kertoo, miksi InHunt on heidän luottokumppaninsa.
Kuvassa iloinen tiimi juhlii hyvin onnistunutta strategiaa. Istuvat kokoustilassa.
Strategia, joka tuottaa vaikuttavia tuloksia
Strategia, joka tuottaa tuloksia, ei jää paperille. Se ohjaa päätöksiä, yhdistää ihmiset ja datan sekä elää arjessa muuttuvan maailman mukana.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.