Sosiaalisen median vaikutus rekrytointiin

Jaa somessa:

Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Ihan samalla tavalla kuin aikanaan tulivat tietokoneet, matkapuhelimet ja internet. Sosiaalinen media on ollut osa monen arkipäivää jo useamman vuoden ajan. Siinä missä aiemmin some oli yhtä kuin Facebook, tarkoittaa se tänä päivänä aidosti kirjavaa sosiaalisten medioiden kokoelmaa. Twitter on viimeinkin lyömässä läpi Suomessa, Instagram ja Pinterest nostavat päätään, YouTuben myötä liikkuvan kuvan merkitys kasvaa koko ajan ja LinkedIn vahvistaa asemaansa liike-elämän keskustelu- ja verkostoitumiskanavana.

Tänä päivänä yrityksetkin ovat joutuneet liittämään sosiaalisen median osaksi liiketoimintaa, markkinointiaan ja lähestulkoon kaikkea tekemistään. Mitä enemmän yritykset ovat sosiaalisessa mediassa, sitä selvemmäksi on käynyt tarve koko yritysten kulttuuriselle muutokselle. Some ja koko digitaalinen murros asettaa uudenlaisia haasteita myös rekrytoinnin näkökulmasta. Yritysten täytyy yhä enemmän miettiä omaa tekemistään sosiaaliseen mediaan liittyen.  X- ja varsinkin Y-sukupolvi on entistä kriittisempiä työnantajia ja työpaikkoja kohtaan. Heidän elämänkatsomuksensa ja arvomaailmansa eroaa täysin siitä, mitä se on esim. lähellä eläkettä olevalla yritysjohdolla. Tämä voi koitua isoksi haasteeksi siinä vaiheessa, kun yritetään rekrytoida tulevaisuuden tähtipelaajia. Jos yritys näyttää siltä, että se on sekä sisäisesti, että ulkoisesti jämähtänyt 2000- tai jopa 90-luvulle, tulee olemaan todella vaikeaa saada nuoria lupauksia kiinnostumaan. Kaikki eivät voi olla Rovioita tai Supercellejä ja onneksi ei tarvitsekaan. Sosiaalisuuden aika kuitenkin asettaa kaikenlaisten yritysten toimintatavoille, visioille, missioille ja arvoille uudet vaatimukset.

Rekrytointimielessä selkeästi tärkein sosiaalisen median kanava on LinkedIn. Tämän blogauksen kirjoitushetkellä LinkedInistä löytyy 536.118 käyttäjää, jotka ilmoittavat lokaatiokseen Suomi. Se on n. 20 % Suomessa työskentelevistä ja oma arvioni on, että vuoden loppuun mennessä käyttäjiä on jo yli 750.000. Arvio perustuu osaksi siihen, että sosiaalisen median gurut ounastelevat LinkedInin lyövän Suomessa kunnolla läpi vasta tänä vuonna. Jos ja kun näin käy, niin tuo 750.000 ei ole lukuna kummoinenkaan. Kun katsoo yleisesti, ketkä LinkedIniä käyttää, erottuu sieltä selkeästi tietyissä asemissa olevat tai tietyllä aloilla työskentelevät henkilöt. Yrityksien johtoasemassa olevat henkilöt ovat löytäneet LinkedInin pääsääntöisesti hyvin. Myös tiettyjen alojen ihmiset kuten myynti, markkinointi ja ICT ovat LinkedInissä hyvällä prosentilla.  Sitten taas teollisuuden, sosiaali- ja terveyden, teknisen sekä rakennusalan ihmiset loistavat poissaolollaan ja varmasti on vielä paljon tekemistä ennen kuin heidät saadaan houkuteltua mukaan. LinkedInissä ei olla ainoastaan etsimässä uusia työmahdollisuuksia vaan se on loistava paikka verkottautua, luoda positiivista ja ammattimaista kuvaa, jakaa mielenkiintoista tietoa ja lisäksi tehdä businesta. Osaksi näiden samojen syiden takia olen varma, että poissaolollaan loistavat alat ja ihmiset tulevat myös aikanaan löytämään LinkedInin.

Osa rekrytointi- ja suorahakutaloista hyödyntää erittäin tehokkaasti sosiaalista mediaa potentiaalisten henkilöiden etsimisessä. Facebookia ja Twitteriä hyödyntämällä voidaan levittää tietoa meneillään olevista hauista ja LinkedInin avulla pystytään kontaktoimaan suoraan potentiaalisia henkilöitä. LinkedIn Jobs -osio on kasvattanut suosiotaan yritysten työpaikkailmoittelussa ja on erittäin hyödyllinen kanava sen edullisen hinnan ja toimivuuden myötä. Kun laittaa LinkedIniin työpaikkailmoituksen se myös etsii proaktiivisesti hakuun sopivia henkilöitä. Varmasti olet joskus huomannut mielenkiintoisen ja omaan profiiliisi sopivan työpaikkailmoituksen ”Jobs you may be interested in” otsikon alla. Ilmoitus tekee ikään kuin headhunterin työtä ja pyrkii herättämään sopivien henkilöiden kiinnostuksen.

Suorahakutaloille isoin hyöty LinkedInistä on kuitenkin se, että se on kuin iso avoin CV-kanta, jota oikeaoppisesti hyödyntämällä pystytään löytämään erittäin nopeasti ja tehokkaasti hakuun sopivia kandidaatteja. Henkilöitä pystytään lähestymään joko soittamalla tai sitten lähettämällä suora InMail. LinkedInissä on mahdollista ostaa laajempia käyttöoikeuksia ja näin parantaa mm. käyttäjien löydettävyyttä. LinkedIn on alkujaan kehitetty rekrytointityökaluksi ja siinä tarkoituksessa se toimiikin erittäin hyvin.

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on liiketalouden tradenomi ja luki kansainvälistä markkinointia pääaineenaan. Teemu vastaa InHuntissa mm. liiketoiminnan kehittämisestä sekä digitaalisten kanavien tehostamisesta ja hyödyntämisestä osana rekrytointiprosesseja.

P.S. Seuraa InHuntia  LinkedInissä, Twitterissä ja Facebookissa ja tiedä mistä rekrytointimaailmassa puhutaan. 

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Konttorinjohtaja
FläktGroupFinland_Executive_Headhunter_Harri_Knaapi_358458698228
TALOUSJOHTAJA | FINANCE DIRECTOR
TALOUSJOHTAJA | CFO | CHIEF FINANCIAL OFFICER
Headhunteriksi InHunt Groupille
Tekninen johtaja
Uusimmat

Blogista

Kuvassa Pekka Puustinen ja Tarja Ilvonen Hallitushakujen koulutuksen 5. alumnitilaisuudessa. Pekka oli keynote speaker tilaisuudessa. Tarja Ilvonen InHunt Groupista vetää tilaisuutta.
Status ja titteli sivuun hallitustyössä
InHunt Groupin Hallitushakujen valmennuksen 5. alumnitilaisuudessa hallitusammattilainen Pekka Puustinen haastoi pohtimaan hallitustyön ydintä: miten oma arvolupaus...
somebanner blogille Kansainvälistymisen mallit pk-yrityksille​, InCrest ja InHunt World.
Kansainvälistyminen ei ole enää vain suuryritysten pelikenttä
Kansainvälistyminen pk-yrityksille tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan – mutta onnistuminen vaatii selkeän kasvustrategian. Tässä blogissa InCrestin...
Kolme yrittäjää juhlimassa omistajanvaihdoksen onnistunutta strategiaa kokoustilassa, kaksi miestä lyö ylävitosen ja nainen taputtaa.
Uutta kohti – omistajan vaihdos mahdollisuutena
Omistajanvaihdos ja yrityksen myynti voivat olla yrittäjälle uusi alku – ja yritykselle kasvun mahdollisuus. Hyvä valmistautuminen lisää arvoa ja houkuttelee...
InHunt Group toimi kumppanina Finnish Consulting Groupin hallituksen jäsenen haussa. Hallituksen puheenjohtaja Minna Karhusen pikkukuva bannerissa ja nostoteksti: "hallitusprosessi oli paitsi antoisa, myös oivalluttava."
Kun hallitukseen tulee uusi jäsen, uudistuu myös koko tiimi – FCG:n kokemus hallitushausta
Kun hallitukseen valitaan uusi jäsen, uudistuu koko tiimi. FCG:n hallitushaku toteutettiin yhteistyössä InHunt Groupin kanssa, ja prosessi toi esiin, miten hallituksen...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.