Näin luot ammattimaisen CV:n alle minuutissa

Jaa somessa:

Tätä vuotta on aika lailla kaksi kuukautta jäljellä ja sitten koittaa vuosi 2020. Ja kyllä edelleenkin vuonna 2020 perinteinen CV elää ja voi hyvin. Se päivä, kun siitä päästään kokonaan eroon ei ole ainakaan hetkeen ja todennäköisesti moneen vuoteen vielä näköpiirissä. Sen verran nopeita ovat organisaatiot ja Suomen perinteinen HR-kenttä omaksumaan uusia teknologioita ja toimintatapoja.

Muistaakseni vuonna 2014 kirjoitin blogin otsikolla ”CV jää historiaan”. Jep, ei jäänyt. Vuonna 2016 kirjoitin blogin ”Heitetään CV:t roskiin”. Jep, ei heitetty. Näiden lisäksi olen kirjoittanut ainakin 12 CV:tä käsittelevää kirjoitusta (suurin osa vinkkejä tosin) ja ne löytyy tämän sivun oikeasta laidasta kohdasta kategoriat ja CV. Tai jos älypuhelimella tätä luet, niin sitten vaan scrollaa rohkeasti alaspäin sivua ja sieltä se tulee vastaan.

Nyt kun vuotta 2019 on pari kuukautta jäljellä tyydyn toteamaan vain, että CV ei tule häviämään minnekään. Eikä siinä mitään, mitä siitä hyvästä luopumaan. Itse tosin jo pitkän aikaa sitten lopetin oman CV:n päivittämisen jo ihan jo siitäkin syystä, että nettiin alkoi syntyä palveluita, joilla moisen pystyi tarvittaessa tehdä esim. suoraan omaa LinkedIn -profiilia hyödyntäen. Näin ollen sellaisen sai aina synnytettyä, jos nyt joku sitä vaatimalla vaati.

Jokin aika sitten LinkedIn teki myös kaikkien työnhakijoiden elämästä helpompaa ja nykyään ammattimaisen CV:n pystyy luoda suoraan LinkedInissä. Mikä parasta, siihen riittää kaksi klikkausta, kun on kirjautuneena LinkedIniin. Ja alla nyt ihan videon muodossa näytän teille, miten se tapahtuu. Annan samalla myös muutaman pienen vinkin, miten saat nopealla tavalla CV:tä myös jonkin verran kohdennettua, mikäli sille on tarvetta (yleensä positiivinen juttu työnhaussa). Kerron myös miten saat CV:n luotua myös jollakin toisella kielellä, mikäli tilanne sen vaatii.

CV:n luontiin riittää kaksi klikkausta LinkedInissä.

Kirjoittanut,

Ota yhteyttä: teemu(at)inhuntworld.com

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Kehitysjohtaja / Chief Development Officer
Lakiasiainjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Haemme laatupäällikköä!
Uusimmat

Blogista

Interim HR – selkeyttä, suuntaa ja rakennetta muutostilanteisiin-blogi-1200x630
Interim HR – selkeyttä, suuntaa ja rakennetta muutostilanteisiin
Me InHuntilla näemme usein tilanteita, joissa organisaatio tarvitsee nopeasti vahvistusta johtamiseen, rakenteisiin tai muutoksen läpivientiin. Taustalla voi...
Strategic,Goal,Setting,And,Business,Planning,Concept,With,A,Businessman
Tehokas moottori ei riitä – ilman toimivaa voimansiirtoa pk-yritys ei liiku
Pk‑yrityksen kasvu ei kaadu strategiaan, vaan siihen, miten strategia viedään arkeen. Vaikka osaaminen ja kokemus muodostavat yrityksen vahvan moottorin, ilman...
Heini Pirttijärvi inspiroi Hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa-blogi-1200x630
Heini Pirttijärvi inspiroi hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa
Hallitushakujen valmennusten marraskuun alumnitilaisuudessa meillä oli ilo kuulla Keynote puhujana Heini Pirttijärveä, johtajaa ja hallitusammattilaista, jolla...
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun-blogi-1200x630
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun
Moni pk-yritys elää arjen pyörityksessä niin tiukasti, ettei energiaa riitä kasvun rakentamiseen. Päivittäinen tekeminen vie mennessään, ja organisaatio ajautuu...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.