Yritysmyyntipäällikkö autorahoitukseen, anonyymi

Anonyymi
Pääkaupunkiseutu / Uusimaa

Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunter Heini Savio, puh. +358 50 322 3283 ja Senior Headhunter Atte Andersson, puh. +358 44 975 5602.

Haemme uuteen tehtävään ja toimenkuvaan Yritysmyyntipäällikköä autorahoituksen toimialalle. Yritys on osa globaalia ryhmittymää, joka toimii monessa maassa. Konserni on autojen rahoitukseen erikoistunut rahoitusyhtiö, joka työskentelee yhteistyössä jälleenmyyjien kanssa.

Tehtäväsi on kehittää tulevaisuuden rahoitusratkaisua erityisesti yritysasiakkaiden tarpeisiin. Osana uuden ratkaisun suunnitteluun sisältyy myös myynninmallin ja jakelun mietintä. Yritysmyyntipäällikkönä liityt jo olemassa olevan kehitystiimin jäseneksi. Jatkossa toimenkuvaasi voi tulla mukaan myös esimiesvastuuta yritysmyyjien muodossa, riippuen tehtävistä päätöksistä myynnin organisoinnin suhteen.

Olet olennainen osa pohtiessamme, miten yritysmyynti yrityksessämme tullaan tulevaisuudessa rakentamaan. Tähän toivomme sinun antavan osaavan panoksesi ensin suunnittelun ja sitten operatiivisen toiminnan kautta.

Arvostamme useamman vuoden kokemusta asiakasvastuullisesta, ratkaisukeskeisestä myyntityöstä erityisesti yritysasiakkaiden parissa. Toivomme, että sinulla on jo kokemusta autokaupan alalta ja rahoituspalveluista. Leasinglaskennan perusteesi ovat vahvat ja ymmärrät myös rahoituksen riskienhallintaa.

Aktiivisuus, itsenäinen työote ja myyntihenkisyys ovat hakemamme henkilön tärkeimpiä ominaisuuksia. Työ vaatii hyvää analysointikykyä, datan käsittelytaitoja sekä vakuuttavia neuvottelu- ja viestintätaitoja.

Edellytämme sinulta esim. kaupallisen alan tutkintoa, hyvää suullista ja kirjallista suomen sekä englannin kielen taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi.

Tarjoamme

  • monipuolisen tehtäväkentän yrityksen liiketoiminnan ytimessä ja mahdollisuuden vaikuttaa tuleviin ratkaisuihin ja menestykseen tulevaisuudessa.
  • mielenkiintoisen ja vakaan työympäristön kannattavan, kansainvälisen autokaupan rahoitusyhtiön palveluksessa.
  • osaavan ja kannustavan tiimin tueksesi.
  • kansainvälisen konsernin urakehitysmahdollisuudet.

Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunter Heini Savio, puh. +358 50 322 3283 ja Senior Headhunter Atte Andersson, puh. +358 44 975 5602.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen hakulinkin kautta 29.7.2022 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.