Talousjohtaja

Anonyymi
Pääkaupunkiseutu tai muu paikkakunta Suomessa / Uusimaa

Senior Headhunter Tapani Tuohimaa, puh. 040 585 3068 ja Senior Headhunter Juhana Gyllenbögel, puh. 044 060 6665

Asiakkaamme on arvostettu, omalla alallaan johtava, suomalainen teknologiaratkaisuja ja -palveluita tarjoava yritys. Yhtiö on vakavarainen, ja se tekee pitkäjänteisesti kannattavaa liiketoimintaa Suomessa kasvavalla ja kehittyvällä toimialalla. Yhtiön vuosittainen liikevaihto on noin 100 MEUR. Yhtiö tunnetaan markkinoilla ennen kaikkea luotettavuudesta, hyvästä maineesta ja korkeasta laadusta. Suomessa yhtiön päätoimipiste sijaitsee pääkaupunkiseudulla, mutta sillä on myös muita toimipaikkoja eri puolilla maata. Liiketoimintaa Suomessa on tehty jo usean vuosikymmenen ajan.

Haemme vakituiseen työsuhteeseen

TALOUSJOHTAJAA

Vastaat yhtiön taloudesta apunasi noin kymmenen hengen tiimi. Haluamme talouden vastaavan entistä paremmin liiketoiminnan tarpeita, niin ajatusmaailman, prosessien kuin järjestelmienkin osalta. Osallistut osaltasi tämän muutoksen johtamiseen. Tehtävänäsi on luoda eteenpäin katsova ja liiketoimintaa palveleva taloustiimi, jossa liiketoiminnan sparraus ja business partner -asenne ovat keskiössä. Talousjohtaja toimii johtoryhmän jäsenenä. Työn sijaintipaikka voi olla pääkaupunkiseudulla tai mahdollisesti muualla Suomessa.

Haemme henkilöä

  • jolla on vahva kokonaisvaltainen talousosaaminen
  • jolla on kyky toimia yhtiön talousyksikön esimiehenä
    • hyvät vuorovaikutustaidot ja vaikuttamisen taidot
  • joka ymmärtää talousyksikön merkityksen liiketoimintaa tukevana toimintona
  • jolla on monipuolista kokemusta rahoitusjärjestelyistä ja käyttöpääoman tehostamisesta

Lisäksi arvostamme

  • kokemusta teknologialiiketoiminnasta ja siihen liittyvästä palveluliiketoiminnasta
  • kokemusta yritysostoista/fuusioista sekä muutostilanteiden läpiviennistä
  • kokemusta toimintojen ulkoistamishankkeista
  • kokemusta erilaisista raportointi- ja suunnittelujärjestelmistä sekä niiden kehityshankkeista
  • kehittymiskykyä; intoa ja kykyä viedä taloushallinnon tekemistä seuraavalle tasolle
  • määrätietoisuutta, oma-aloitteisuutta, pitkäjänteisyyttä
  • kykyä hahmottaa isoja kokonaisuuksia ja muutoksien vaikutuksia, kykyä viedä asioita tavoitteisiin saakka

Meillä saat

  • itsenäisen ja mielenkiintoisen vastuualueen, jota pääset kehittämään edelleen
  • työpaikan vakavaraisessa ja kannattavassa, 100 % kotimaisessa omistuksessa olevassa yhtiössä, jossa toteutetaan pitkäjänteistä strategiaa ja johtamistapaa
  • mahdollisuuden osallistua yhtiön menestystarinaan monipuolisella, kasvavalla ja kehittyvällä toimialalla
  • luotettavat kollegat ja tiimin, joista rakentuu erinomainen työpaikka
  • mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi
  • kilpailukykyisen palkkauksen ja muut suuren talon edut

Kiinnostuitko tehtävästä?  Hae tehtävää viimeistään sunnuntaina 16.10.2022 lähettämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen oheisen linkin kautta. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunter Tapani Tuohimaa, puh. 040 585 3068 sekä Senior Headhunter Juhana Gyllenbögel, puh. 044 060 6665.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.