Hallituksen hattutemppu

Jaa somessa:

Hallitustyön osaamisvaateet muuttuvat siinä kuin muidenkin liike-elämän roolien: tulee uusia osaamisen alueita ja osa häviää turhana pois. Hallituksiin haetaan entistä enemmän kriittisten osa-alueiden huippuosaajia, jotka paitsi antavat osaamisensa strategisen päätöksenteon tueksi, myös parhaimmillaan vauhdittavat koko hallituksen kollektiivisen osaamisen kehittymistä.

 

Hallitusten osaamista kehitetään tyypillisesti yhteisillä koulutuksilla, asiantuntijapuheenvuoroilla kokouksissa ja opintomatkoilla, joiden antia puretaan ja hyödynnetään yhdessä. Mutta sen lisäksi jokaisen hallitustyötä tekevän on syytä kehittää itseään omatoimisesti myös hallituksen kokousten ulkopuolella.

Customer Advocates on Board -tutkimuksessa *) selvitettiin hallitusten asiakasymmärryksen hyödyntämistä strategisessa päätöksenteossa. Tutkimuksessa kartoitettiin asiakasosaamisten tason lisäksi sitä, miten hallitustyötä tekevät kehittävät omaa asiakasosaamistaan ja asiakasymmärrystään hallitustyön ulkopuolella: merkittävimpiä oppimisen osa-alueita olivat kirjallisuus ja kilpailijoiden toimien aktiivinen seuraaminen.

Asiakasosaaminen vaatii herkkyyttä ja uteliaisuutta.

Asiakasosaamiset on alueena mielenkiintoinen, koska se ei ole erityisen vahva vielä monissakaan hallituksissa, vaikka asia itsessään on aivan strategian ytimessä: asiakas on siellä kuuluisassa ”strategian keskiössä”. Asiakaskokemus ja sen kehittäminen kuitenkin usein mielletään operatiiviseksi toiminnaksi – ja sitä kautta myös operatiiviseksi osaamiseksi. Asiakasosaamisen hyödyntäminen tapahtuu usein hallituksen saaman raportoinnin kautta, valmiiksi pureskeltuna. Mistä silloin tietää, mitä ei tiedä?

Yli puolet tutkimuksen vastaajista kertoi myös tekevänsä havainnointia asiakasrajapinnassa: lähes 40 % kertoi olevansa itse oman hallitusyrityksensä asiakas. Tässä roolissa on helppoa saada hyvä käsitys siitä, miten yritys toimii arjessa asiakkaaseen päin. Mutta miten tämän anti saataisiin systemaattisesti osaksi hallituksen kollektiivista osaamisen kehittämistä? Ja miten nämä roolit liittyvät toisiinsa?

Hallitushattu päässä, asiakashattu päähän

Voi olla paikallaan myös hallituksen jäsenenä käydä aika ajoin itse yrityksen palveluiden äärellä. Olipa oikeasti asiakas tai ei, toimintatapa on käytännössä sama kuin palveluna ostetussa Mystery Shoppingissa: kun sitä tehdään systemaattisesti ja useiden toimesta, alkaa kokemusta kertyä arkipäivän toiminnasta.

Asiakkaana oleminen on vaivatonta ja hyödyllistä ja siitä saatavat kokemukset voi koota talteen ja hyödyntää hallitustyössä. Tämä toimii käytännössä parhaiten, kun on luotu yhteisesti sovittu tapa, missä ja miten Mystery Shoppausta tehdään, miten ja mihin asioihin kiinnitetään huomiota.

Toimii muuten samalla tavalla pahimpien kilpailijoidenkin kohdalla.

 

Kirjoittanut,

Tarja Ilvonen
Senior Headhunter
InHunt Group Oy

*) http://www.haaga-helia.fi/fi/uutiset/asiakasymmarrysta-hyodynnetaan-heikosti-strategisessa-paatoksenteossa-uusi-julkaisu-tarjoaa#.W2iHLy1Dw_V

 

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
VP, Engineering | Managing Director, Finland
TALOUSJOHTAJA | CFO
Chief Technology Officer
Konttorinjohtaja
FläktGroupFinland_Executive_Headhunter_Harri_Knaapi_358458698228
TALOUSJOHTAJA | FINANCE DIRECTOR
Uusimmat

Blogista

Ihmiset istuvat neuvottelupöydän ääressä keskustelemassa. Kuvassa näkyy lämmin ja keskittynyt tunnelma, joka kuvastaa muutoksen johtamista ja psykologista turvallisuutta työyhteisössä.
Muutoksen johtaminen ja psykologinen turvallisuus
Moni muutos epäonnistuu, ei siksi että suunnitelma olisi huono, vaan koska ihmiset eivät löydä siihen omaa merkitystään. Psykologinen turvallisuus ja vaikuttamisen...
kuvabanner blogille: Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Toimitusjohtajan valinta on yksi hallituksen tärkeimmistä ja strategisimmista päätöksistä. Blogissamme InHunt Groupin Marita Vuorinen kertoo, miten hallitus...
banneri blogille: Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin? Henkilöt keskustelevat strategiasta kokoustilassa.
Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin?
Strategia elää vasta, kun siitä puhutaan. Avoin strategiaviestintä vahvistaa sitoutumista, rakentaa luottamusta ja tekee yrityksen suunnasta yhteisen. Lue, miksi...
Energiatoimiala_toimialapooli_Aki-Alho_InHuntGroup_plain2
Energia-alan osaajien kysyntä kasvaa – varmista parhaat osaajat
Energiamurros lisää kysyntää osaavista ammattilaisista. InHunt Group tukee yrityksiä löytämään oikeat ihmiset ja rakentamaan kestävää kasvua energia-alalla.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.