Asiakkuusjohtaja, Fleet Innovation

Espoo / Uusimaa

Senior Headhunter Atte Andersson (044 975 5602) ja Senior Headhunter Casimir Tallqvist (040 555 7790)

Fleet Innovation on kotimainen, vuonna 2007 perustettu yritys. Alun perin yrityksen toiminnan kulmakivenä oli tarjota palveluja yritysautoilun hankintojen kilpailutukseen. Nykyään Fleet tarjoaa laajoja yritysautoiluun liittyviä kokonaispalveluratkaisuja. Olemme myös ainoa palveluntuottaja Suomessa, jolta saa sekä yritysautoiluun liittyvät palvelukokonaisuudet että työsuhdepyöräilyn ratkaisut.


Vastaamme noin 8 000 yritysauton hallinnoinnista ja palvelemme pian 50 000:ta työsuhdepyörään oikeutettua FleetBike-liikkujaa.

Etsimme nyt uutta

Asiakkuusjohtajaa

vahvistamaan myyntiämme erityisesti julkisen sektorin asiakkuuksissa.

Tavoitteenamme on kasvattaa nimetyn asiakassalkun arvoa ja saavuttaa lisämyyntiä. Tehtäviisi kuuluu tulos-, hoito- ja johtamisvastuu nimetyistä asiakkaista sekä julkisen puolen sidosryhmien johtaminen. Vastuullasi on myös vuosisuunnitelman ja vuosibudjetin laadinta kaupallisen johtajan kanssa. Raportoit suoraan kaupalliselle johtajalle.


Etsimme henkilöä, jolla on vahvaa osaamista B2B-myynnistä ja asiakkuuksien hoidosta, erityisesti julkisen hallinnon alalta. Valittavan henkilön on hallittava ratkaisumyynnin malli sekä pystyttävä käsittelemään dataa ja tekemään sen avulla johtopäätöksiä. Toivomme, että hakijalla on näyttöjä onnistumisista julkisen ja yksityisen sektorin ostoprosesseissa sekä hyvät taidot käsitellä dataa ja Exceliä työvälineenä.


Sopivin tausta tehtävään on aiempi työskentely ratkaisu- tai projektimyynnin parissa ja kokemus ”business developerin” tai konsultin roolista. Tärkeimmät osaamisvaatimukset ovat vahva B2B-osaaminen, kokemus julkisesta sektorista, oman myyntiputken ja myyntityön johtaminen sekä projektiratkaisumyynnin osaaminen. Englannin kielen taito on myös välttämätön.
Luonteenpiirteiltäsi olet ratkaisukeskeinen, analyyttinen ja systemaattinen. Menestyt tehtävässä, jos sinulla on edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi hyvät johtamistaidot, olet tuloshakuinen ja paineensietokykyinen.


Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vakituisen työn kasvavan, kannattavan ja innovatiivisen liikkumisen ratkaisuja tarjoavan yrityksen avainhenkilönä. Pääset työskentelemään dynaamisessa työympäristössä, jossa työtyytyväisyys on tutkitusti kiitettävällä tasolla. Saat mahdollisuuden luoda uudenlaisia palveluratkaisuja yritysten autokannan hallinnointiin sekä itsenäisen työn, jossa pystyt itse vaikuttamaan toimenkuvaasi ja työaikoihisi. Tarjoamme myös kattavat työsuhde-edut, mukaan lukien työsuhdepyörän.

Mikäli koet, että sinulla on tarvittavat taidot ja kokemus tehtävään, lähetä hakemuksesi ja CV:si  alla olevan Hae paikkaa -linkin kautta viimeistään 31.5.2023. Haastattelemme ehdokkaita jo rekrytointiprosessin aikana, joten toimithan ripeästi. Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n Senior Headhunterit Atte Andersson, 044-975 5602 ja Casimir Tallqvist, 040-555 7790. 

Jaa somessa:

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Myyntijohtaja
Toimitusjohtaja, läntisen Etelä-Suomen alueelle, anonyymi
Sales and Marketing Director
Head of Sales | Animal Industry/Feed Additives
Ekahau logo
Team Manager
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Juhana Gyllenbögel
Juhana Gyllenbögel  - Ota haltuun kysymykset onnistuneeseen haastatteluun!
Työhaastatteluun valmistautuminen ei ole ainoastaan hakijan vastuulla. Työhaastattelu vaati valmistautumista työnantajaltakin.
InHuntBlogi_hallistuksen_rooli_strategisessa_hr_johtamisessa_totta_vai_tarua_1200x630px_plain
Hallituksen rooli strategisessa HR-johtamisessa, totta vai tarua?
LähiTapiolan ihmisistä ja kulttuurista vastaava johtaja Susa Nikula InHuntin haastattelussa. Asiaa HR-johtamisesta ja hallitustyöstä >>
InHuntBlogi_Onnea perehdytyksellä – vai onnella perehdytystä_PLAIN_3
Perehdytyksellä business-kriittistä insightia
Perehdytettävän arvokas näkemys kannattaa hyödyntää, eikä keskittyä vain talon tapojen opettamiseen.
InHuntBlogi_Janne_Ilomäki-Vinkit kuinka toimia headhunterin soittaessa _plain
Janne Ilomäki – Vinkit kuinka toimia headhunterin soittaessa
Headhunterin yhteydenotto tulee usein yllättäen ja siihen kannattaa valmistautua etukäteen. Yhteydenotto voi tapahtua myyntimielessä, mutta silloinkin hyvällä...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group logo

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 45 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    InHunt Group Oy kuuluu korkeimpaan AAA-luottoluokkaan.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa