Head of Regional Account Managers

Pääkaupunkiseutu

Senior Headhunter Carl-Johan Sandström, puh. 040-524 2590

Hilti-konserni on rakennusteollisuuden ammattilaisille koneita, laitteita ja järjestelmiä kehittävä ja markkinoiva kansainvälinen, alansa johtava yritys. Hilti toimii 120 maassa ja sen palveluksessa on yli 30 000 työntekijää. Olemme kansainvälinen perheyritys, jonka strategian perusta ovat ihmiset. Suomessa työllistämme yli 200 henkilöä ja olemme niin myynnin ammattilaisia, insinöörejä kuin liiketoiminnan tukitehtävissä toimivia asiantuntijoita. Pääkonttorimme sijaitsee Espoon Keilarannassa, mutta olemme edustettuina koko Suomen alueella.

Toiminnan kasvaessa Hilti (Suomi) Oy hakee nyt avainhenkilöä uuteen positioon

Head of Regional Account Managers

johtamaan ja kehittämään kymmenen Regional Account Managerin kansallista myyntitiimiä, sekä omalla panoksellaan ja esimerkillään aktiivisesti vaikuttamaan uusien kauppojen syntymiseen.  

Tärkeimmät tehtäväsi ovat vastata vastuualueellesi asetettujen strategisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta, sekä asiakasuskollisuuden kehittämisestä ratkaisumyynnin avulla. Ohjaat ja tuet aktiivisella ja innostavalla otteella viidellä paikkakunnalla toimivaa myyntitiimiäsi ja kehität toimintatapoja erinomaisten tulosten aikaansaamiseksi.

Mitä voit odottaa meiltä

Toimialan parhaan brandin. Hilti tarjoaa kansainvälisen yrityksen edut sekä mahdollisuudet edetä uralla. Hilti on vakavarainen perheyritys ja turvallinen työnantaja, joka panostaa vahvasti henkilökunnan kehittymiseen ja hyvinvointiin. Olemme menestyneet hyvin mm. Great Place to Work -kilpailussa eli työntekijäkokemuksemme on mitatusti hyvä. Yhtiön arvot ovat rehellisyys, luottamus, kunnioitus sekä uskallus, jotka näkyvät kaikilla tasoilla yhtiön jokapäiväisessä toiminnassa.

Mitä odotamme ja toivomme sinulta

  • Kokemusta pro-aktiivisesta ja tavoitteellisesta senioritason B2B- myynti- ja asiakastyöstä. Kokemus teknisestä myynnistä on sinulle eduksi
  • Kokemusta ratkaisu- ja palvelumyynnistä            
  • Kokemusta asiakkaan liiketoiminnan kehittämisestä omien tuotteiden, ratkaisujen ja palvelujen avulla
  • Kokemusta esimiestyöstä (ei pakollinen mutta toivottava)
  • Kokemusta kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä toimimisesta
  • Kunnianhimoa, oma-aloitteisuutta, oppimiskykyä ja -halua, ratkaisukeskeisyyttä sekä hyviä yhteistyö – ja vuorovaikutustaitoja

Asuinpaikkasi sijaitsee mielellään pääkaupunkiseudulla, mutta voi myös sijaita muualla Etelä-Suomen alueella.

Mikäli koet tehtävän omaksesi, niin lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 18.1.2021. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Headhunter Carl-Johan Sandström, puh. 040 5242590.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Museonjohtaja
Toimitusjohtaja – Kirkkonummen Huolto Oy
Verkställande direktör – Kirkkonummen Huolto Oy
VP, Engineering | Managing Director, Finland
TALOUSJOHTAJA | CFO
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Suomalainen teknologiaekosysteemi ja kasvava startup-ala.
Suomi rakentaa tietä AI- ja teknologiaosaamisen kärkeen – onko tämä meidän hetkemme?
Suomen teknologiasektori kasvaa ja monipuolistuu nopeasti. Tekoälyn lisäksi Suomi on edelläkävijä 5G:ssä, bioteknologiassa ja kyberturvallisuudessa. Kasvu edellyttää...
Ihmiset istuvat neuvottelupöydän ääressä keskustelemassa. Kuvassa näkyy lämmin ja keskittynyt tunnelma, joka kuvastaa muutoksen johtamista ja psykologista turvallisuutta työyhteisössä.
Muutoksen johtaminen ja psykologinen turvallisuus
Moni muutos epäonnistuu, ei siksi että suunnitelma olisi huono, vaan koska ihmiset eivät löydä siihen omaa merkitystään. Psykologinen turvallisuus ja vaikuttamisen...
kuvabanner blogille: Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Kuinka yritysten hallitukset löytävät parhaan mahdollisen toimitusjohtajan?
Toimitusjohtajan valinta on yksi hallituksen tärkeimmistä ja strategisimmista päätöksistä. Blogissamme InHunt Groupin Marita Vuorinen kertoo, miten hallitus...
banneri blogille: Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin? Henkilöt keskustelevat strategiasta kokoustilassa.
Kenelle strategiasta kannattaa viestiä – ja miksi myös ulospäin?
Strategia elää vasta, kun siitä puhutaan. Avoin strategiaviestintä vahvistaa sitoutumista, rakentaa luottamusta ja tekee yrityksen suunnasta yhteisen. Lue, miksi...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa