STERIS Finn-Aqua kehittää, valmistaa ja markkinoi prosessilaitteita lääkevalmistajille, tieteellisille tutkimuslaitoksille, sairaaloille ja muille teollisuudenaloille. Tuotannostamme yli 95 % suuntautuu vientiin, Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Finn-Aqua® puhdasvesitislaimet ja höyrysterilaattorit ovat alallaan käsitteitä ja yhtiöllä on vahva teknologiatausta. Tuusulassa sijaitsevassa tuotantolaitoksessamme työskentelee lähes 200 alan ammattilaista. STERIS Finn-Aqua kuuluu kansainväliseen STERIS Corporation -yhtymään, joka on listattu New Yorkin arvopaperipörssissä. Yhtiön liikevaihto on noin 4,6 mrd. USD ja henkilöstöä on yli 16 000.

Haemme nyt Tuusulan yksikköömme
HSE Manageria
Pääset edelleen kehittämään ja rakentamaan HSE toimintoja. Vastaat suojelutoimintojen kokonaisvaltaisesta johtamisesta ja kehittämisestä, sisältäen työ-, ympäristö- ja yritysturvallisuuden. Varmistat työturvallisuuden jatkuvan kehittymisen ohjaamalla määrätietoisesti toimintaympäristön ja toimintatapojen kehitystyötä. Ympäristönsuojelun osalta vastaat yksikön ympäristöjohtamisesta, kemikaaliturvallisuudesta hallinnasta lainsäädännön ja lupavaatimusten sekä STERIKSEN periaatteiden mukaisesti. Tehtävässäsi raportoit STERIS Corporationin Healthy and Safety Managerille ja kuulut STERIS Finn-Aquan johtoryhmään.
Tehtävässä menestymistä tukevat
- Oma-aloitteinen työskentelyote.
- Insinöörin tai diplomi-insinöörin tutkinto.
- Kokemus HSE Managerin tehtävästä valmistavassa teollisuudessa, esihenkilökokemus on etu.
- Erinomaiset vuorovaikutustaidot ja kyky viedä asioita eteenpäin sekä vaikuttaa organisaation eri tasoilla.
- Sujuva englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito.
STERIS Finn-Aqua:lla turvallisuus on olennainen osa jokapäiväistä toimintaa. Tavoitteenamme on nolla tapaturmaa päivässä. Turvallisuusajattelu, sitoutuminen yhteisiin sääntöihin ja halu edistää turvallista ja tuottavaa toimintaa kuuluu jokaiselle Tuusulan yksikössä toimivalle henkilölle.
Mitä odotamme sinulta?
Pystyt vaikuttamaan sekä vakuuttamaan ihmiset sekä saat heidät mukaasi. Edellytämme sinulta hyviä ryhmätyötaitoja sekä aloite- ja ongelmanratkaisukykyä, sekä kykyä organisoida omaa työtäsi ja toimia itsenäisesti. Pääset työskentelemään huippuammattilaisten parissa. Onnistuminen tehtävässä edellyttää halua tutustua ja ymmärtää yksikön eri funktioiden toimintaa ja prosesseja, sekä löytää yhdessä esimiesten ja muun henkilöstön kanssa parhaat, turvallisimmat ja tuottavimmat tavat tehdä työtä. HSE toiminnassa käytettävien mittareiden ja analyysien hallinta, kyky organisoida, hankkia sekä pitää erilaisia HSE koulutuksia ja hyvät IT-taidot ovat edellytyksenä tehtävässä suoriutumiseksi.
Tarjoamme sinulle mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä kokeneiden osaajiemme kanssa.
Kun koet tämän tehtävän omaksesi ja haluat tulla tekemään kanssamme merkityksellistä työtä, niin lähetä CV:si ja palkkatoivomuksesi alla olevan Hae paikkaa -linkin kautta 14.10.2022 mennessä. Käsittelemme hakemuksesi heti sen saavuttua. Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunter Heini Savio 050 322 3238 sekä Senior Headhunter Jarkko Huotari 040 355 8677.