Huoltopäällikkö

Hyvinkää ja Hämenlinna / Kanta-Häme / Uusimaa

Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunter Jyrki Hämäläinen, puh. +358 400 467 792 ja Senior Headhunter Aki Alho, puh. +358 44 235 1029.

Merkkejä tulevaisuudesta – tule osaksi yli tuhannen autoalan ammattilaisen joukkoa. 

Elämme valtavien muutosten keskellä. Ilmastonmuutos on kaikkea muuta kuin mielipide, eikä liikenteen vaikutus siihen ole makuasia sekään. Teemme töitä, että tulevaisuus on huomattavasti valoisampi tältäkin osin.

Haemme K-Auto Hyvinkään ja Hämeenlinnan toimipisteistä vastaavaa huoltopäällikköä vakituiseen työsuhteeseen. 

Huoltopäällikön tehtävässä toimit itsenäisesti kahden korjaamon tulosvastuullisena esihenkilönä. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää hyviä johtamis- ja esihenkilötaitoja sekä järjestelmällisyyttä. Tärkeä osa toimenkuvaasi on uusien toimintamallien ja palveluiden kehittämistyöhön osallistuminen ja toimeenpano. Tulosten varmistamisen lisäksi huoltopäällikön tehtäviin kuuluvat niin sisäisen kuin ulkoisen asiakaskokemuksen kehittäminen ja varmistaminen. 

Autokaupan ala on jatkuvassa murroksessa, ja meillä pääset toimimaan autokaupan etulinjassa huippubrändien kanssa alan laatujohtajayrityksessä. Sinulle on tarjolla lukuisia monimuotoisia urapolkuja kansainvälisessä konsernissa.

Tarjoamme sinulle:

  • paikan autoalan etulinjaan huippubrändien parissa 
  • laajat etenemis- ja urakehitysmahdollisuudet 
  • mielekkäitä kehittämistehtäviä 
  • konsernin laajan tuen ja kilpailukykyiset henkilöstöedut

K-ryhmässä saat oman tehtäväsi ohella kokea päivittäin kaupan monipuolisen ja muuttuvan maailman. Tiimimme koostuu erilaisista alan huippuosaajista, ja saat meistä takuuvarmasti osaavan ja reilun porukan tukemaan matkaasi K-Autolla. Panostamme kaikessa palvelussamme tinkimättömään laatuun ja työntekijöidemme ylivertaiseen ammattitaitoon.

Odotamme sinulta:

  • tehtävään soveltuvaa koulutusta, esimerkiksi AMK-insinööri 
  • korjaamoalan työkokemusta 
  • hyviä ihmissuhdetaitoja ja sosiaalista pelisilmää  
  • kykyä innostaa ja johtaa muita 
  • työtä pelkäämätöntä positiivista ja sinnikästä asennetta 
  • oma-aloitteellisuutta ja aktiivisuutta

Aiempi kokemus vastaavista esihenkilötehtävistä sekä autoalan työehtosopimusten tuntemus katsotaan eduksi. 

Olemme iso ja vahva ryhmä, mutta tarjoamme välittömän, lojaalin ja ystävällisen työyhteisön. Siksi voit meillä kehittää luottavaisesti vahvuuksiasi kaupan tekijänä. Meillä kukaan ei jää yksin ja vastuullisena toimijana huolehdimme asiakkaistamme, yhteiskunnasta ja ympäristöstä. 

Lisätietoja tehtävästä antavat Senior Headhunter Jyrki Hämäläinen, puh. +358 400 467 792 ja Senior Headhunter Aki Alho, puh. +358 44 235 1029. 

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen hakulinkin kautta 29.8.2023 mennessä. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Airpro
Henkilöstöjohtaja
Toiminnanjohtaja
Franchise Partner / Entrepreneur Kitchen & Home Solution Business
Kontorschef – Åbo och Pargas 
Projektijohtaja
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Muuttuvat_työmarkkinatredit
Euroopan työmarkkinatrendit Suomen linssin läpi – mitä osaajamarkkina kertoo kilpailukyvyn seuraavasta vaiheesta
Työmarkkina ei suinkaan ole jäähtynyt. Se vain on muuttunut tarkemmaksi. Euroopassa töitä on edelleen avoinna, mutta kilpailu kohdistuu yhä harvemmin yleisosaajiin...
Vaikuttava hallitustyö syntyy rohkeudesta, ajattelusta ja vuorovaikutuksesta-blogi-1200x630
Vaikuttava hallitustyö syntyy rohkeudesta, ajattelusta ja vuorovaikutuksesta
Hallitushakujen huhtikuun valmennuksessa Heli Arantola piti vaikuttavan Keynote puheenvuoron, jossa hän jakoi kokemuksiaan useista rooleistaan toimitusjohtajana,...
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä_-blogi-1200x630
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä?
“Tyytyväinen lintu ei lähde pesästä.” Vanha sanonta pätee yhä työelämässä. Osaajien palkkaaminen on yhä kilpaillumpaa, ja siksi hyvien työntekijöiden pitäminen...
Making Responsible Choices in Board Roles with Rosie Kropp-blogi-1200x630
Responsible Board Selection as a Professional Obligation
Joining a Board of Directors is a significant professional decision that extends beyond mere prestige. It involves a high-impact, high-exposure role with substantial...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.