Porasto Oy on asiakkaidensa omistama, Suomen johtava eläkekassojen ja eläkesäätiöiden palveluyhtiö. Porasto tuottaa asiakkailleen mm. tietojärjestelmiä, kansainvälisen kirjanpitostandardin mukaisia vastuulaskelmia, koulutusta, konsultointia, eläkkeisiin, taloushallintoon, vakuutusmatematiikkaan ja toimitusjohtajan tehtävään liittyviä palveluita. Eläkesäätiöiden ja eläkekassojen lisäksi Porasto tarjoaa valikoiden palveluita myös muille yrityksille. Yhtiön palveluksessa työskentelee tällä hetkellä 44 ammattilaista. Yrityksen liikevaihto vuonna 2020 oli 6,5 miljoonaa euroa.
Haemme tietohallinnon yksikköömme järjestelmäosaajaaksi
JÄRJESTELMÄASIANTUNTIJAA
kehittämään eläkkeiden maksatusjärjestelmää. Eläkepalvelussamme hoidetaan sekä lakisääteistä työeläkettä että vapaamuotoista lisäeläketurvaa vakuuttavia asiakkaita. Tietohallinnon asiantuntijan tehtäviin kuuluu ensisijaisesti maksatusjärjestelmän kehittäminen yhteistyössä muiden porastolaisten ja asiakkaiden kanssa. Myöhemmässä vaiheessa osallistut myös mm. projektien ja kehityssuunnitelmien tekemiseen yhteistyössä muiden järjestelmäasiantuntijoiden kanssa. Tulevaisuudessa sinulla on myös mahdollisuus ottaa vastuullisempaa roolia maksatusjärjestelmien vastuuhenkilönä ja osallistua työeläkealan yhteistyöryhmiin. Tehtäviisi voi sisältyä myös muita tietohallintomme palvelukokonaisuuteen liittyviä tehtäviä.
Edellytykset tehtävässä menestymiselle ovat:
- kaupallinen, tekninen tai muu tietohallinnon asiantuntijatehtävään soveltuva koulutus
- työeläke / vakuutusosaaminen
- kokemus seuraavista osa-alueista
- järjestelmäkehitys
- määrittelytyö / vaatimusten hallinta
- testaaminen
- mallintaminen
- projektityöskentely
- kokemus tulorekisterin parissa työskentelystä on iso etu
- hyvät vuorovaikutustaidot
Tehtävä tarjoaa sinulle:
- näköalapaikan työeläkemaailmaan alan johtavassa palveluyhtiössä
- mahdollisuuden työskennellä vaihtelevissa ja monipuolisissa asiakastilanteissa mukavassa työyhteisössä
- itsenäisen työn, jossa pystyt itse vaikuttamaan toimenkuvaasi
- hyvät työsuhde-edut
Kiinnostuitko tehtävästä? Hae tehtävää viimeistään 15.1.2023 lähettämällä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Liitä mukaan CV:si sekä palkkatoiveesi. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Headhunter Tapani Tuohimaa, puh. 040 585 3068.






