Talousjohtaja

Keitele

Etsimme asiakkaallemme Keitele Forest Oy:lle, Keiteleelle

Talousjohtajaa 

Keitele Group on vakavarainen puutuotealan yksityinen yritys, joka jalostaa korkealaatuisesta suomalaisesta tukkiraaka-aineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. Keitele Groupin liikevaihto vuonna 2020 oli 292 miljoonaa euroa, ja palveluksessamme on yli 500 puualan ammattilaista. Uudet tuotantolaitoksemme edustavat alan huippua Euroopassa. Tuotamme vuodessa 950.000 m3 sahatavaraa ja 400.000 m3 jatkojalosteita. Olemme investoineeet Keiteleen lisäksi vahvasti Kemijärven ja Alajärven tuotantolaitoksiimme ja tuotantomme on vahvassa kasvussa.

Tulet vahvistamaan osaamisellasi Keitele Groupin taloushallintoa ja vastaat sen kehittämisestä. Raportoit Keitele Forest Oy:n Toimitusjohtajalle ja olet mukana yrityksen johtoryhmässä, missä näkemykselläsi sekä strategisella osaamisellasi varmistat taloushallinnon operatiivisten sekä strategisten tavoitteiden saavuttamisen.

Tehtävien menestyksekäs hoitaminen edellyttää ammattikorkeakoulu- tai yliopistotasoista talouskoulutusta sekä pitkää kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä kansainvälisessä ympäristössä, mielellään puunjalostusteollisuuden parista. Henkilönä olet avoin tiimipelaaja, joka ei pelkää tarttua tehtäviin. Pystyt valmentamaan ja kannustamaan vetämäsi tiimin huippusuorituksiin ja sinulla on tarvittava energia ja motivaatio viedä operatiivisia sekä strategisia muutoksia talousorganisaation kehittämiseksi kasvavassa yrityksessä.

Tule mukaan osaksi hienoa kasvutarinaa. Keitele Forest Oy tarjoaa sopivalle henkilölle todella mielenkiintoisia ja kansainvälisiä haasteita laadukkaiden ja teknisesti nykyaikaisten tuotteiden parissa.

Mikäli kiinnostuit, jätä hakemuksesi sekä CV palkkatoiveineen oheisen linkin kautta viimeistään 15.5.2021 mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Headhunter Raimo Kielinen , +358 400 660 746 tai sähköpostitse raimo.kielinen@inhunt.fi.

Haku työpaikkaan on päättynyt. Hakemuksia ei voi enää jättää. Kiitos mielenkiinnostasi!

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Uusimmat työpaikat
Aluejohtaja
CEO, Trumo Finance
Toimitusjohtaja – Kirkkonummen Huolto Oy
Verkställande direktör – Kirkkonummen Huolto Oy
TALOUSJOHTAJA | CFO
Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat

Blogista

Somebannerkuva uutiselle: InHunt Group SSJS:n tapahtumakumppaniksi .
InHunt Group SSJS:n tapahtumakumppaniksi
InHunt Group on aloittanut yhteistyön SSJS:n tapahtumakumppanina vahvistaakseen yritysten strategista vaikuttavuutta. Kumppanuus yhdistää InHuntin ja InCrestin...
Mies työskentelee kannettavalla tietokoneella ulkona, suunnittelee yrityksen kasvua ja tulevaa yrityskauppaa.
Yrityskauppa – strateginen prosessi, ei sattuma
Yrityskauppa on paljon enemmän kuin yksittäinen tapahtuma – se on strateginen prosessi, joka kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen ostajayhteydenottoja. Huolellinen...
Kuvassa Suomalainen työ ry:n puheenjohtaja Kati Ihamäki.
Uudelleenbrändäys loi uudet lähtökohdat toimitusjohtajan rekrytointiin
Uudistuksia luotsanneen toimitusjohtajan siirtyessä eteenpäin Suomalainen työ ry tarvitsi johtajan, joka jatkaa ja juurruttaa muutoksen käytäntöön. InHunt auttoi...
InCrest_siiloutunut myynti, markkinointi ja viestintä ovat kaskia kasvun tiellä_plain_1
Siiloutunut myynti, markkinointi ja viestintä ovat kaskia kasvun tiellä
Monessa yrityksessä myynti, markkinointi ja viestintä ovat kasvaneet erilleen – vaikka niiden pitäisi vetää samaa köyttä. Kasvu ei aina vaadi lisää resursseja,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa