• Yrityksen nimi
  • Sijainti
    Itä-Suomi
  • Lisätietoja antaa

    Aluejohtaja, Senior Headhunter Heikki Ovaskainen, puh. 040 - 8439 221.

Kuusikkoaho Oy kehittää suomalaista asumista siten, että ikääntyminen Suomessa on entistä parempi ja arvostetumpi kokemus. Tavoitteenamme on tehdä suomalaisen asumisen muutoksesta mahdollisimman turvallista ja laadukasta.

Olemme suunnitelleet ja toteuttaneet yhteistyökumppaniemme kanssa lukuisia virkeän elämän asuinympäristöjä kehittämämme Virkkulankylä -konseptin mukaisesti, missä asuinympäristöt on tarkoitettu 50 vuotta täyttäneille asukkaille. Samassa yhteydessä voi olla tarjolla myös hyvin eri ikäisille ihmisille tarkoitettuja palveluita – kuten päiväkoteja ja kouluja.

Haemme nyt toimintamme edelleen kehittämiseksi ja hyvässä vauhdissa olevan kasvun kiihdyttäjäksi myyntiorientoitunutta

TOIMITUSJOHTAJAA

viemään aktiivisesti eteenpäin jo meneillään olevia Virkkulankylä kohteita ja hankkeita ja luomaan edellytyksiä seuraaville, jo suunnittelupöydällä oleville lukuisille uusille hankkeille.

Tehtävässä vastaat yhtiön hallituksen laatiman tavoitteellisen kasvustrategian toteuttamisesta, asetettujen liikevaihto- ja kannattavuustavoitteiden saavuttamisesta, Virkkulankylä -brändin tunnettuuden voimakkaasta lisäämisestä, yhteistyön sujuvuudesta valittujen rakennusurakoitsijoiden, rahoittajien ja hoivapalveluoperaattoreiden kanssa sekä hankevaiheessa olevien kohteiden etenemisestä ja uusien hankkeiden etsimisestä ja ylösajamisesta. Parin tulevan vuoden aikana johdollasi selvitetään myös mahdollisuudet vientimarkkinoiden avaamiseksi Virkkulankylä -konseptille.

Menestyt tehtävässä, kun sinulla on näyttöjä onnistuneista liikevaihdon ja myynnin kasvattamisista, kokemusta rakentamisesta tai rakennuttamisesta, julkishallinnon asiakkuuksista ja julkishallinnon päätöksenteko menettelyistä sekä rahoittajien kanssa toimimisesta ja rahoitusneuvotteluista mukaan lukien ARA -tyyppinen rahoitus. Kokemus toimitusjohtajan tehtävistä tuettuna sopivalla yliopisto- tai korkeakoulutasoisella tutkinnolla auttaa tehtävässä onnistumisessa. Kommunikoit sujuvasti sekä suullisesti että kirjallisesti suomen lisäksi ainakin englannin kielellä, muu kielitaito luetaan eduksi.

Luonteeltasi olet rohkean yrittäjähenkinen, sinnikäs sekä sitkeä neuvottelija ja tunnet perheyritystyyppisen toimintaympäristön omaksesi. Yhteistyötaitosi ja tiiminä onnistumisen periaatteesi saa Kuusikkoaho Oy:n yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa luomaan kerta toisensa jälkeen poikkeuksellisen positiivisia asiakaskokemuksia.

Toimipiste on lähtökohtaisesti Outokummussa tai sen läheisyydessä, mutta tehtävä edellyttää aktiivista matkustamista ensi vaiheessa Suomessa, jatkossa mahdollisesti myös ulkomailla.

Halutessasi voit myös neuvotella yhtiön merkittävästäkin osakkuudesta – joko heti työsuhteen alussa tai erikseen sovittavan ajanjakson jälkeen.

Mikäli koet tehtävän omaksesi, niin lähetä hakemuksesi alla olevan linkin kautta viimeistään 24.3.19. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi. Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antaa Aluejohtaja, Senior Headhunter Heikki Ovaskainen, puh. 040 – 8439 221.

Jätä hakemus

  • Nimi *
  • Syntymäaika *
  • Postinumero *
  • Katuosoite *
  • Postitoimipaikka *
  • Sähköposti *
  • Puhelinnumero *
  • Linkedin URL
  • Työkokemus Vuosina *
  • Palkkatoivomus *
  • Avainsanoja *
  • Kommentti
  • Liitä hakemus ja CV

    Sallitut tiedostomuodot: pdf, doc, docx, txt, rtf. Mikäli et saa liitettyä tiedostoja, toimi seuraavalla tavalla: Lähetä hakemus ilman liitettyjä tiedostoja. Lähetä sen jälkeen tiedostot sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu@inhunt.fi ja liitämme ne hakemukseen puolestasi. Voit myös kokeilla jättää hakemuksen toista selainta (esim. Google Chrome tai Mozilla Firefox) käyttäen.
Henkilötietosuojauskäytäntö »