Oletko vaihtamassa työpaikkaa? Pidä nämä mielessä, kun teet päätöstä.

Jaa somessa:

Hyvin usein näkee tai kuulee, että henkilö on joutunut pettymään sen jälkeen, kun on vaihtanut työpaikkaa. Työpaikan vaihtoon liittyy useita riskejä ja liian usein uuteen työpaikkaan sännätään rahan tai jonkun muun asian sokaisemana. Tässä omalta osaltani pieni ”check-list” ennen kuin laitat nimesi uuteen työsopimukseen:

Miksi olen vaihtamassa? Analysoi tilanne kunnolla.

Kannattaa käydä tilanne kunnolla läpi ja listata ihan ylös ne asiat, jotka ovat saaneet sinut miettimään työpaikan vaihtoa. Onko kyse yrityksestä, omasta esimiehestä, työkavereista, omasta roolista, työmatkasta vai mistä? Monesti sen hetkinen tyytymättömyys saattaa haihtua, jos maiseman vaihto tai työkuvan muutos onnistuukin ihan nykyisessä organisaatiossa.

Tarjoaako kohdeyritys / rooli minulle tarpeeksi uutta

Kun lähtee vaihtamaan toiseen yritykseen, niin kannattaa varmistua siitä, että tehtävässä on tarpeeksi uutta oman mielenkiinnon säilymisen ja itsensä kehittämisen kannalta. Kukaan ei halua huomata muutaman kuukauden jälkeen tekevänsä taas kutakuinkin samaa työtä.

Viekö steppi minua oikeaan suuntaan urallani

Omaa uraa kannattaa suunnitella ihan sillä, että missä haluaa itsensä nähdä 5 – 10 vuoden päästä. Tätä varten pystyykin sitten jo rakentaa aikajanaa ja käydä läpi minkälaista osaamista / kokemusta tarvitsee matkan varrelta, jotta nuo pitkän tähtäimen tavoitteet tulee saavutettua.

Mikä on kohdeyrityksen historia, taloudellinen tilanne sekä tulevaisuuden näkymät.

Varsinkin tänä päivänä on ehdottoman tärkeää tarkistaa tulevan työnantajan taloudellinen tilanne sekä tulevaisuuden näkymät. Tänä päivänä internet on pullollaan tätä tietoa, mutta myös suoraan kysymällä voi saada paljon aikaan. Jos mahdollista, niin tee katsaus myös yrityksen historiaan ja yritä selvittää minkälaisia tilanteita siellä on mahdollisesti ollut.

Mikä on kohdeyrityksen omistustausta ja tahtotila

Onko kyseessä perheyritys, startup vai kenties pääomasijoittajat hääräävät taustalla. Näillä kaikilla on merkitystä omaan tulevaisuuteen yrityksessä. Onko yrityksen tarkoitus vain nopeasti kasvaa ja sen jälkeen tulla myydyksi vai onko kyseessä perheyritys, jonka kvartaali on 25 vuotta.

Kuka on tuleva esimiehesi ja miten kemiat hänen kanssaan synkkää

Yksi tärkeimmistä asioista työpaikkaa vaihtaessa on tulevasi esimiehesi. Onko hän ammattitaitoinen, tuletteko juttuun, synkkääkö kemiat etc. Pahinta on se, että työpaikan vaihdon jälkeen sukset menevät ristiin esimiehesi kanssa heti ensimmäisten kuukausien aikana.

Ketkä ovat tulevat työkaverisi ja mitä he sanovat työstään

Usein myös unohdetaan, että ne työkaverit ovat todella iso osa työssä viihtymistä ja vaihtamalla ei aina mennä parempaan päin. Jos mahdollista niin tutki esim. LinkedInin avulla ja löydät aivan varmasti jonkun tulevan työkaverisi, jonka kanssa jaatte yhteisen kontaktin. Tämän kontaktin kautta voit hyvinkin päästä kysymään ja saamaan rehellistä tietoa mahdollisesta uudesta työpaikasta sekä tulevasta työympäristöstäsi.

Älä anna rahan tai puheiden sokaista

Tähän miinaan niin moni on astunut ja se on ymmärrettävää. Yritykset haluavat parhaat henkilöt töihin ja näin välillä sortuvat ylimyymiseen rekrytointitilanteissa. Tämänhän me sitten hyväuskoiset suomalaiset ostamme täysin ja myöhemmin tulemme huomaamaan, että valitettavan vähän niistä puheista oli totta tai ei tullut koskaan toteutuneeksi.

Pyydä asiat kirjallisina

Ehkä yksi tärkeimmistä ohjeista on se, että mitä ikinä työhaastattelussa ja sopimusneuvotteluissa luvataan tai sovitaan, niin pyydä ne aina kirjallisena. Oli sitten kyseessä vuosibonukset, tulevat palkankorotukset ja lisävastuut tai yrityksen Levi-mökin käyttöoikeus, niin on kaikille helpompaa ja selkeämpää jos nämä asiat on tullut kirjatuksi paperille.

Tämä artikkeli on alunperin kirjoitettu syyskuussa 2015.  Päivitetty maaliskuussa 2023.

Tuuli Paasilehto - InHunt Group Oy
Tuuli Paasilehto - Miksi parhaat tekijät eivät valitse sinun yritystäsi? Näin käännät tilanteen eduksesi!
Senior Headhunter Tuuli Paasilehto etsii työn ja tekijän täydellistä matchia. Nämä viisi kysymystä organisaation kannattaa esittää...
Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Konttorinjohtaja Turku ja Parainen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Kaupallinen johtaja
Chief Executive Officer
Strategia- ja talousjohtaja, Seure Henkilöstöpalvelut Oy
Uusimmat

Blogista

Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä_-blogi-1200x630
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä?
“Tyytyväinen lintu ei lähde pesästä.” Vanha sanonta pätee yhä työelämässä. Osaajien palkkaaminen on yhä kilpaillumpaa, ja siksi hyvien työntekijöiden pitäminen...
Making Responsible Choices in Board Roles with Rosie Kropp-blogi-1200x630
Responsible Board Selection as a Professional Obligation
Joining a Board of Directors is a significant professional decision that extends beyond mere prestige. It involves a high-impact, high-exposure role with substantial...
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa-blogi-1200x630
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa
Työnhakijan kokemus rekrytoinnista muovaa yrityksestä syntyvää mielikuvaa usein enemmän kuin mikään markkinointiviesti. Erityisesti yrityksissä ilman omaa HR‑ammattilaista...
Oikeassa roolissa olemme onnellisia
Oikeassa roolissa olemme onnellisia. Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on strateginen valinta?
Moni strategia kaatuu arjessa, ei siksi että suunta olisi väärä, vaan siksi että ihmiset tekevät työtä rooleissa, joissa heidän vahvuutensa eivät pääse käyttöön....
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.