5 asiaa, jotka jokaisen yrittäjän tulisi oppia Supercellin toimitusjohtajalta Ilkka Paanaselta

Jaa somessa:

”Yrityksen tulevaisuus rakennetaan pitkälti jo ensimmäisen vuoden aikana ja tulevaisuuden kannalta on ratkaisevan tärkeää, millainen johtoryhmä yritykseen rakennetaan, samoin ketkä ovat neuvonantajia ja sijoittajia. Olen valmis lyömään vetoa sen puolesta, että seuraavan viiden vuoden aikana näemme Suomesta useammankin Spotifyn kaltaisen menestystarinan.”

Näin kirjoitti Ilkka Paananen helmikuussa vuonna 2011 talouselämässä julkaistussa kolumnissa. Paananen oli hieman aiemmin lähtenyt Digital Chocolatesta, joka oli ostanut Paanasen perustaman mobiilipeliyhtiön Sumean vuonna 2004 ja perustanut Supercellin.

Supercell julkaisi ensimmäisen pelinsä Clas of Clanin vuonna 2012 ja sen jälkeen tarina hakeekin vertaistaan. Vuonna 2013 Supercellin liikevaihto oli jo 519 miljoonaa ja tulos 172 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 liikevaihto kasvoi 1,5 miljardiin ja tulos 515 miljoonaan euroon.

Eri lähteiden mukaan Supercell on kautta-aikojen nopeiten kasvanut pelialan yritys sekä toisten lähteiden mukaan yksi nopeiten miljardin liikevaihtoon yltäneistä start-upeista koko maailmassa.

Olen itse seurannut suomalaisena Supercellin tarinaa mielenkiinnolla ja voin omasta puolestani todeta, että menestys ei ole ihan silkkaa sattumaa. Kun on lukenut mm. toimitusjohtaja Ilkka Paanasen lukuisia haastatteluja, niin sieltä pystyy poimimaan asioita, jotka jokaisen yrittäjän / johtajan olisi syytä painaa mieleen, kun johtaa omaa yritystään kohti menestystä:

1. Älä ajattele rahan tekemistä

”Ydinidea on se, että alussa ei keskitytä rahan tekemiseen, vaan keskitytään tekemään pelejä, joita ihmisten olisi hauska pelata – ei vain viikkoja tai kuukausia, vaan meidän unelma on se, että meidän pelejä pelattaisiin vuosia. Taloudellinen tulos ei ole meidän päämotivaattorimme, joka toimintaa ohjaa. Sen sijaan me halusimme luoda ihan toisenlaisen yrityksen ja uudenlaisen tavan tehdä pelejä, oikeastaan vain koota parhaat ihmiset saman katon alle tekemään pelejä.”, Paananen kertoo.

2. Parhaat henkilöt mukaan heti alusta

Supercellin perustajat ovat intohimoisia jääkiekon seuraajia ja he puhuvatkin yrityksen rakentamisesta joukkueurheilutermein:

”On oltava parhaat pelaajat, ja niiden pelaajien pitää pelata yhteen. Mitä jos lähdettäisiin siitä, että pistetään ne ihmiset ja tekijät ykkössijalle ja mitä tahansa valintoja tehdään, tunnustetaan se, että peliala on talenttibisnestä ja ainoa, millä on merkitystä, on lahjakkuuden määrä. Kaikki muu on vähemmän tärkeää, liikevaihtoa myöten. Firman perustajien tärkein tehtävä on etsiä parhaat pelintekijät, luoda heille paras ympäristö ja antaa heidän tehdä työnsä mahdollisimman itsenäisesti – pienissä soluissa. ”, Paananen selittää.

Kun Supercell perustettiin kaksi perustajaa Paananen ja Kodisoja alkoivat pohtia, ketkä olivat parhaat tyypit, joiden kanssa he olivat ikinä työskennelleet. Näistä nimistä he kokosivat kuuden hengen perustajaryhmän, joka aloitti pelien kehittämisen vaatimattomassa 30 neliön toimistossa Espoon Niittykummussa.

3. Pienten tiimien voima

Supercell pyrkii kaikin keinoin välttämään henkilömäärän kasvamisen. Muhkea tulos vuonna 2014 tehtiin 152 työntekijän voimin. Liikevaihdon kolminkertaistuessa, henkilöstömäärä kasvoi ainoastaan 25 henkilöllä eli noin 20 prosentilla.

”Uskomme pienten tiimien voimaan”, Paananen toteaa.

4.  Jokainen rekrytointi kasvattaa yrityksen arvoa

Rekrytoinnissa Paananen kertoo saaneensa parhaan ohjeen Supercellin entiseltä hallituksen puheenjohtajalta Petteri Koposelta:

”Hän neuvoi rekrytoimaan niin, että jokainen uusi tyyppi nostaa firman kuvitteellista keskiarvoa.”

Ohje on Paanasen mukaan helppo sanoa mutta vaikea toteuttaa. Käytännössä se näkyy jos ei muuta niin ainakin rekrytoinnin hitautena. Supercellin haaste on myös kuinka houkutella tekijät Suomeen ja saada heidät pysymään siellä. Ainakaan tähän asti se ei ole ollut ylitsepääsemätön ongelma ja pelifirmassa on työntekijöitä 33 eri maasta.

”Suomella on yksi aivan älytön valtti, ja se on huippuluokan peruskoulu. Aina kun yritämme myydä Suomea näille ihmisille, lähetämme aina ne loistavat artikkelit, joita on ollut Businessweekissa ja muissa.” Paananen kertoo.

5. Panosta markkinointiin

Supercell käytti markkinointiin viime vuonna noin 400 miljoonaa euroa, mikä on yksi suomalaisyritysten suurimmista mainosbudjeteista. Supercell teki myös harvinaislaatuisen tempun mainostaessaan vuoden 2015 Super Bowlissa. Hintalappu vajaan minuutin mainokselle oli 9 miljoonaa euroa. Mainosta tahditti tunnettu Hollywood toimintanäyttelijä Liam Nelson ja loppuen lopuksi mainos oli selkeästi katsotuin Super Bowlin miljoonamainoksista ja se sai pelkästään Youtubessa yli 30 miljoonaa katselukertaa ensimmäisen viikon aikana. Tähän päivään mennessä mainosta on katsottu videopalvelussa yli 82 miljoonaa kertaa. Supercellin perustelut Super Bowlissa mainostamiselle saattoi tulla jollekin myös yllätyksenä.

”Mainostamisella Super Bowlissa ei ollut mitään tekemistä rahan tekemisen tai uusien pelaajien hankkimisen kanssa. Se oli ainoastaan meidän tapamme kiittää nykyisiä pelaajia ja antaa heille tunnustusta siitä, että jaksavat käyttää aikaa pelimme parissa.” Kommentoi Jimmy Lee, Supercellin Media Lead.

Katso mainos tästä: https://www.youtube.com/watch?v=GC2qk2X3fKA

Clash of Clans

Lähteet: yle.fi, kauppalehti.fi, talouselamä.fi & hs.fi

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

http://teemuruuska.branded.me/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii InHunt Groupin kehitysjohtajana sekä on Hunting Heads Spainin toimitusjohtaja. Hunting Heads yksi maailman johtavista suorahakuketjuista johon InHunt Group liittyi vuonna 2013.

Seuraa InHuntia LinkedInissä:

http://www.linkedin.com/company/inhunt-group-oy

Tykkää InHuntista Facebookissa:

https://www.facebook.com/InhuntGroup

Seuraa InHuntia Twitterissä:

https://twitter.com/InHuntGroup

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Kasvun ja oppimisen toimialajohtaja
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.