400 miljoonaa LinkedInissä – Kuinka jäädä headhunterin haaviin?

Jaa somessa:

Jokaisella on syynsä olla LinkedInissä. Useimmille se on paikka verkostoitua tuttujen kanssa, kasvattaa verkostoa, löytää uusia kontakteja, lukea uutisia, mielenkiintoisia artikkeleita ja kirjoituksia, ottaa kantaa, vuorovaikuttaa, inspiroitua, tehdä businesta tai löytää ja vastaanottaa mielenkiintoisia työtarjouksia.

Isolle osalle ja varsinkin niille, jotka ovat valmistumassa ja aloittamassa omaa uraa niin suurin kysymys on se, että kuinka erottua yli 400 miljoonan henkilön joukosta, jotka jo omaavat LinkedIn -profiilin?

Ennen oli täysin riittävää, että ylipäätänsä oli rekisteröitynyt LinkedIniin ja omisti siellä profiilin. Näin oli jo hyvä mahdollisuus, että headhunter tai rekrytointialan ammattilainen lähestyisi työtarjouksen muodossa. Tänä päivänä tilanne on kuitenkin täysin toinen ja jäädäkseen headhunterin haaviin täytyy ymmärtää miten prosessi toimii ja minkälaisia tekniikoita, filttereitä ja avainsanoja me headhunterit käytämme kun haemme potentiaalisia henkilöitä.

Jos ymmärtää miten hakukoneet esim. Google, Yahoo tai Bing toimivat, ymmärtää jo aika paljon siitä mihin kannattaa kiinnittää huomiota omassa profiilissa, jotta se nousisi hakutuloksissa korkealle. Kun etsimme potentiaalisia ja profiiliin osuvia henkilöitä LinkedInistä, käytämme valmiiksi määriteltyjä filttereitä kuten sijainti, koulutus, työkokemus vuosina, toimialakokemus jne. Sen lisäksi käytämme aina vapaamuotoisia avainsanoja, jotka voivat siis olla mitä tahansa haettavaan profiiliin liittyvää.

Ollakseni kuitenkin hieman konkreettisempi ja auttavaisempi, seuraavassa kerron lyhyesti mihin sinun tulisi kiinnittää ennen kaikkea profiilissasi huomiota, jos olet siis kiinnostunut uusista työmahdollisuuksista, mutta et halua sitä kovaan ääneen huudella:

 

Avainsanat. Nämä sanat voivat olla siis mitä tahansa. Yleisesti ne ovat pari kolme keskeisintä sanaa profiilista esim. Sales, Director, Digital. Huomioitavaa on myös, että profiilit ovat yleisesti englannin kielellä ja suomea näin ei juuri käytetä henkilöitä etsiessä. LinkedIn etsii sanoja ensiksi profiilien pääotsikoista, joka löytyy oman nimen alta. Mikäli kyseiset sanat löytyvät pääotsikosta on sinulla erinomaiset mahdollisuudet nousta hakutuloksissa korkealle mikäli vielä osut kaikkiin muihin käytettyihin hakukriteereihin. Vinkki: Pääotsikkoon pystyy käyttämään maksimissaan 120 kirjainta tai merkkiä ja ne kannattaa käyttää viisaasti. Voit laittaa esimerkiksi vain avainsanoja kuten sales | director | MBA | international | business | marketing | online | digital jne. ja parantaa näin löydettävyyttäsi.

 

Sijainti. Suomessa ei ole vielä mahdollista rajata henkilöitä esim. kaupunkien mukaan, mutta aivan varmasti kohta se tulee, koska jo useimmissa maissa sen pystyy tekemään. Tällöin valitsemalla esim. Helsingin, näyttää LinkedIn ainostaan ne, joilla profiilissa sijainti on määritelty Helsingiksi. Toki useimmiten sisällytettäisiin ainakin Espoo ja Vantaa hakuun, jos haettava tehtävä sijaitsisi Helsingissä. Lisäksi on normaalia, että tätä filtteriä ei käytetä, vaan esim. Helsinki laitetaan yhtenä vapaana avainsanana. Näin LinkedIn etsii kaikki ne, joilla Helsinki löytyy sanana mistä tahansa profiilia. Näin usein toimitaan, kun esim. etsitään mahdollisia paluumuuttajia Suomesta ja maailmalta.

 

Työkokemus vuosina. Yksi varmasti useimmiten käytetyistä filttereistä on tämä eli työkokemus vuosina. Hyvin usein asiakkaamme sanovat, että henkilöllä pitää löytyä vähintään 5 tai 10 vuotta työkokemusta tai on muuten vaan selvää, että tehtävässä pärjätäkseen täytyy olla maileja mittarissa. Tämä myös tarkoittaa sitä, että jos työkokemusta on vasta kertynyt vähän, kannattaa profiiliin lisätä ne merkityksettömältäkin tuntuvat työsuhteet, jotta oma profiili nousisi esiin vaikka näitä filttereitä käytettäisiin.

 

Yllä mainittujen lisäksi muita erittäin paljon käytettyjä hakufilttereitä ovat: nykyinen tehtävä , vuodet nykyisessä tehtävässä, osaaminen (skills), senioriteetti, toimiala, funktio-osaaminen, koulutus, nykyinen yritys ja aiempi yritys.

 

LinkedIn Filters
Yleisimmin käytetyt hakufiltterit LinkedInissä.

 

Joku varmasti miettii, että eikö näillä kaikilla filttereiden jne. käyttämisellä ole se riski, että joku potentiaalinen jää löytämättä, koska hänen profiili on puutteellinen. Itse totean, että aivan varmasti jääkin, mutta sitä me emme voi jäädä murehtimaan. Yleensä asiakkaillemme on kiire ja emme niin sanotusti voi jäädä hieromaan ja miettimään, että jos mahdollisesti missasimme jonkun. Kun teemme työmme oikein ja perusteellisesti kaikkia eri kanavia käyttäen on ns. pitkällä listalla nopeasti useita kymmeniä potentiaalisia profiiliin osuvia henkilöitä ja voimme näin olla varmoja siitä, että asiakas tulee saamaan 3 – 5  erinomaista loppuehdokasta, joista he pääsevät tekemään lopullista valintaa.

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii InHunt Groupin kehitysjohtajana sekä on Hunting Heads Spainin toimitusjohtajana. Hunting Heads yksi maailman johtavista suorahakuketjuista johon InHunt Group liittyi vuonna 2013.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.