InHunt Group Turun kauppakamarin jäseneksi

 

Toukokuun alussa InHunt Group on liittynyt Turun kauppakamarin jäseneksi. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917. Sillä on yli 1 500 jäsentä, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

Turun kauppakamarin jäsenenä InHunt Groupilla on mahdollisuus toimia kauppakamarin eri luottamuselimissä (hallitus/valtuusto/valiokunnat) ja siten vaikuttaa alueen elinkeinoelämän toimintaedellytysten parantamiseen. Jäsenenä InHuntilla on myös mahdollisuus lisätä merkittävästi omaa tunnettavuutta ja löytää uusia yhteistyökumppaneita.

“Turun Kauppakamarin jäsenyys antaa meille hyvän mahdollisuuden luoda lisää syvällisiä liiketoimintakontakteja alueen päättäjäverkostossa. InHunt avasi toimistonsa Turussa vuonna 2014 ja uuden paikallisen Headhunter toimiston avaintehtävä on verkostoitua alueen elinkeino- ja liike-elämään mahdollisimman laajasti, voidakseen palvella eri alojen ja eri yritysten tarpeita oikeiden ihmisten löytämisessä oikeille paikoille. InHunt Group on Suomen suurin suorahakutoimisto, joka toimii paikallisesti, valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti omien verkostojensa kautta ja antaa siten erittäin vahvaa osaamista johdon suorahakuun (Executive Search), asiantuntijoiden suorahakuun (Headhunting) ja erilaisiin uudelleensijoitus (Outlacement) tilanteisiin.”, kertoo Lounais-Suomen ja Satakunnan alueista vastaava InHunt Groupin paikallisjohtaja/Headhunter Harri Knaapi (kuvassa).

 

Jaa somessa:

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Viimeisimmät

Uutiset

Henkilökuvassa

Headhunterimme

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Vesiliikelaitoksen johtaja
Rahoitusjohtaja, SSA Rakennus Oy
Talousjohtaja
Palvelujohtaja, Söderberg & Partners
Toimitusjohtaja, Kuopion Palloseura
Uusimmat

Blogista

Hallituksen jäsenhaku – hakujen aatelia_InHuntBlogi_1200x630px_plain_1
Hallituksen jäsenhaku – hakujen aatelia
Hallitustyöskentelyn tulevaisuus vaatii muutosta, ja me InHuntilla olemme valmiina tähän muutokseen.
InHuntBlogi_Jukka Marttila – uudenlainen tapa tehdä headhunttausta_plain
Jukka Marttila – uudenlainen tapa tehdä headhunttausta
Jukka Marttila lähti rohkeasti kokeilemaan työurallaan uutta, jolloin pohdintaan nousivat myös omat arvot ja työskentelytavat.
Työnhaun hankaluudet- 7 yleistä virhettä ja niiden välttäminen_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vältä näitä virheitä, jos haluat tulla valituksi
Tässä lista sellaisia virheitä, joihin ehdokkaat aika ajoin sortuvat rekrytointiprosessin aikana ja joiden takia heikentävät omia mahdollisuuksiaan tulla valituksi...
Placementilla rakennetaan työnantajabrändiä_InHuntBlogi_1200x630px_plain_1
Placementilla rakennetaan työnantajabrändiä
Placement-palveluilla edistetään henkilön uudelleen työllistymistä.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa