Yhdelläkään yrityksellä ei varaa ”työhaastattelukikkoihin”

Jaa somessa:

Aina tasaisin väliajoin saa Suomen mediasta lukea esimerkkejä Yhdysvaltalaisista yrityksistä ja heidän ”kikoista” sekä mitä eriskummallisimmista kysymyksistä työhaastattelutilanteessa. Viimeksi tämänlainen kirjoitus oli Taloussanomissa, jossa kerrottiin ”suosittujen jättifirmojen työhaastattelukikoista”. Itse toivon syvästi, että yksikään suomalainen firma tai rekrytointia tekevä henkilö ei ota näistä mallia. Ei varsinkaan silloin, kun haetaan henkilöä tärkeään positioon.

Seuraavassa muutama syy, miksi:

  1. Suomessa yksikään firma ei ole Google, Facebook tai Amazon

Yhdelläkään suomalaisella firmalla ei ole sellaista brändiä, joka automaattisesti houkuttelisi parhaat työntekijät heille. Tutkimukset muutenkin osoittavat, että huippuosaajat tänä päivänä karsastavat isoja yrityksiä ja haluavat enemmän vapautta sekä nähdä konkreettisemmin oman työnsä jäljen. Google, Facebook ja Amazon varmasti pystyvät varsinkin perus entry levelin hommiin pyörittämään hakijoita aivan kuten haluavat. Kuitenkin Piilaaksossa tällä hetkellä vallitsee valtava osaajapula ja näin aivan varmasti, kun tärkeään positioon rekrytään henkilöä, unohtuu ”kikat” ja kaikki paukut laitetaan siihen, että saadaan kandille myytyä ajatus uudesta työpaikasta.

  1. Kandidaateille täytyy myös myydä

Se, että henkilö on lähtenyt hakemaan paikkaa, on jo (yleensä) osoitus siitä, että tehtävä kiinnostaa. On kuitenkin aivan turha kuvitella, että jokainen työnhakija olisi siltä istumalta valmis aloittamaan työt. Tämä usein unohtuu ja työhaastattelutilanne on armotonta valmiiksi mietittyjen kysymysten pommittamista kandidaatin suuntaan, joka on samalla yksi varmimmista tavoista menettää hyvä työnhakija. Olisi hyvä muistaa, että työnhakutilanteessa usein molemmat osapuolet arvioivat soveltuvuutta itselleen ja näin keskittyisin enemmänkin rakentamaan hyvän keskustelun. Sitä kautta selvittäisin konkreettiset ja tehtävässä menestymiseen vaadittavat asiat sekä myisin samalla yritystä ja tehtävää.

  1. Hakijakokemus

Omaan kokemukseeni nojaten, liian usein hakijoille jää negatiivinen kokemus työnhakuprosessista sekä yrityksestä, joka on sitä hoitanut. Usein kuitenkin kokemukset pidetään omana tietonaan, koska työnhaku voi ja on monelle arka aihe, varsinkin silloin jos on samaa aikaa jossakin töissä. Tämä tarkoittaa sitä, että yritykset ovat voineet olla aika rauhallisin mielin. Kuitenkin on nousemassa palveluita kuten Glassdoor.com, jossa voi anonyymisti arvostella yrityksiä ja mm. heidän rekrytointiprosessejaan. Siinä vaiheessa, kun tämänlaiset palvelut rantautuvat kunnolla myös Suomeen, tulee moni yritys saamaan varmasti aika rankkaakin palautetta. Ja se ei ainakaan tule helpottamaan uusien hyvien henkilöiden rekrytointia.

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

http://teemuruuska.branded.me/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii InHunt Groupin digijohtajana sekä on Hunting Heads Espanjan toimitusjohtaja. Hunting Heads yksi maailman johtavista suorahakuketjuista johon InHunt Group liittyi vuonna 2013.

Seuraa InHuntia LinkedInissä:

http://www.linkedin.com/company/inhunt-group-oy

Tykkää InHuntista Facebookissa:

https://www.facebook.com/InhuntGroup

Seuraa InHuntia Twitterissä:

https://twitter.com/InHuntGroup

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.