Headhuntereille riittää hommia vielä pitkään

Jaa somessa:

 

Viime viikolla otin kantaa siihen, kuoleeko työpaikkailmoittelu? Totesin kirjoituksessa hyvin nopeasti, että ei kuole vaan tulee se siirtymään entistä enemmän kanaviin kuten LinkedIn. Siellä ilmoittelu on huomattavasti proaktiivisempaa ja näin on myös mahdollisuus tavoittaa ne paljon puhutut passiiviset työnhakijat. Varsinkin jos LinkedIn lähtee kehittämään palveluaan siihen suuntaan, jossa se ryhtyy nostamaan mielenkiintoisia työpaikkoja suoraan jokaisen käyttäjän home feediin.

 

Joku saattoi samalla pohtia, mitä tulee tapahtumaan headhuntereille siinä vaiheessa, kun näin käy. Headhuntereidenhan on jo pitänyt monen monta kertaa kuolla sukupuuttoon ihan siitä lähtien, kun työpaikkailmoittelu siirtyi verkkoon. Näin ei kuitenkaan käynyt ja headhunterit saivat kuin saivatkin jatkaa rauhassa oman ammattinsa harrastamista aina siihen asti, kunnes sosiaaliset mediat alkoivat toden teolla nostaa päätään. Näiden viimeistään piti olla se viimeinen naula arkkuun ja nyt headhunterit saisivat etsiä itselleen jotain muuta tekemistä.

 

No näin ei ole kuitenkaan käynyt ja konkreettista esimerkkiä en lähde hakemaan sen kauempaa kuin yrityksestä, jonka blogissa tällä hetkellä olet. InHuntilla tulee ensi vuonna 10-vuotta täyteen perustamisesta ja business kasvaa tällä hetkellä ennennäkemätöntä vauhtia niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin markkinoilla.  Headhunting ja headhunterit voivat siis hyvin eivätkä ole lähdössä täältä vielä pitkään aikaan.

 

Yksi syy tähän on, että myös digitaalisuuden avulla ymmärrys suorahausta eli headhuntingista on kasvanut ja levinnyt käytännössä kaikkien tietoisuuteen. Lisäksi on ymmärretty, että se ei ole ainoastaan työkalu, kun haetaan ylimmän johdon henkilöitä vaan useat yritykset käyttävät headhuntereita ihan päällikkö- ja asiantuntijatason hauissa.

 

Toinen syy headhuntereiden hyvinvointiin on se, että harvassa ovat ne yritykset varsinkin Suomessa, jotka herättävät pelkällä työpaikkailmoituksella parhaiden työntekijöiden kiinnostuksen. Siis niiden parhaiden, jotka hyvin usein ovat jo jossakin töissä. Vaikka työpaikkailmoittelusta tulisi kuinka proaktiivista, se ei näitä yrityksiä paljoa auta, koska heidän brändi on täysin tuntematon suurelle yleisölle työantajamielikuvasta puhumattakaan.

 

Moni mieltää headhunting sellaisena glamour busineksenä, jossa kokoustetaan hienoissa neukkareissa ja haetaan pörssiyrityksille toimareita. Valitettavan usein todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Usein toimeksiantajana on juuri se tuiki tavallinen suomalainen yritys, jolle pitäisi löytää tärkeään asiantuntijarooliin sopiva henkilö, koska eivät itse ole onnistuneet sellaista löytämään.

 

Kun mennään Suomessa vuosi tai kaksi tästä eteenpäin sillä olettamuksella, että talous jatkaa nousuaan, tulee se vielä kasvattamaan huomattavasti headhuntereiden tarvetta. Yhä useampi yritys tarvitsee uusia työntekijöitä tukemaan kasvua ja samalla yhä useampi tulee myös tuskailemaan, kun sopivia henkilöitä ei ole tarjolla tai ei ainakaan aktiivisten työnhakijoiden joukossa.

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Liiketoimintajohtaja COO
Myyntijohtaja
Country and Sales Manager, Finland, Svedbergs
Lakiasiainjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Uusimmat

Blogista

Placement muutosjohtamisen investointina-blogi-1200x630
Placement muutosjohtamisen investointina
Placement ei ole muutosneuvottelujen kustannuserä, vaan strateginen investointi, joka suojaa yrityksen toimintakykyä, mainetta ja omistaja-arvoa. Kun hallitus...
Trendi, joka ei voi jatkua, pysähtyy-blogi-1200x630
Trendi, joka ei voi jatkua, pysähtyy
Talouden ja yritysten toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, mutta mikään kehitys ei etene loputtomiin samaan suuntaan. Steinin laki muistuttaa, että jokaisella...
Placement on enemmän kuin palvelu – se on viesti ihmisistä ja johtamisesta-blogi-1200x630
Placement on enemmän kuin palvelu – se on viesti ihmisistä ja johtamisesta
Placement ei ole kuluerä – vaan tapa johtaa muutosta vastuullisesti Placement on käsite, jonka merkitys on vuosien varrella hämärtynyt.Sanaa käytetään laajasti,...
biosafe-asiakastarina
Miten skaalata regulaatiokonsultointia kansainvälisesti ilman että laatu kärsii?
Ilmastonmuutoksen, vastuullisuusvaatimusten ja globaalien toimitusketjujen monimutkaistumisen myötä elintarvikeala muuttuu nopeasti. EU:n ja FDA:n vaatimusten...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.