Työpaikkailmoittelu siirtymässä vahvasti sosiaalisiin medioihin

 

Työpaikkailmoittelu on kovaa vauhtia siirtymässä sosiaalisiin medioihin kuten LinkedIn ja Facebook. Tämä selviää suoraan Duunitorin teettämästä vuotuisesta kansallisesta rekrytointitutkimuksesta:

 

 

LinkedIn ja Facebook ovat siis molemmat jo ohittaneet perinteiset rekrytointikanavat kuten TE-palvelut, Oikotie ja Monster. Eikä syyttä. Miksi ei ilmoitettaisi työpaikoista niissä samoissa kanavissa, joissa osaajat muutenkin liikkuvat ja rekrymainontaa voidaan aidosti kohdentaa tarkkaan halutulle kohderyhmälle?

 

Rekrytoijien mielenkiintoa sosiaalisia medioita kohtaan ei varmasti ainakaan laske sekään, että esim. LinkedInin viime vuonna teettämä Global Talent Report kertoi, että 90% LinkedInin käyttäjistä on kiinnostunut ainakin kuulemaan uusista työmahdollisuuksista:

 

 

 

Iso muutos on tapahtunut

 

Viimeisen 5 – 10 vuoden aikana on tapahtunut erittäin iso muutos. Digitalisaation mukanaan tuoma avoimuus, läpinäkyvyys ja ylipäätänsä tiedon lisääntyminen ovat tehneet sen, että työntekijöiden kiinnostus on herännyt ja nyt uskalletaan avoimemmin katsoa myös uusia haasteita vaikka ollaankin samaan aikaan toisella työnantajalla töissä.

 

Sosiaalisilla medioilla on myös tähän ollut sormet pelissä. Ennen tarvitsi mennä erikseen selailemaan puuduttavia työpaikkasivustoja, mikäli halusi tietää minkälaisia paikkoja on haussa. Nyt jokainen törmää mielenkiintoisiin avoinna oleviin työpaikkoihin lähes päivittäin.

 

Rekrytoijista on myös tulossa koko ajan luovempia ja nyt ei enää tyydytä ilmoittelemaan pelkästään esim. LinkedIn jobs -osiossa. Nyt on ymmärretty, että sosiaaliset mediat tarjoavat myös mielettömät mahdollisuudet kohdennetulle rekrymainonnalle ja näin sitä hyvin usein huomaakin jonkun mielenkiintoisen tehtävän omassa home feedissaan. Siinä ei ole sitten tarvinnut kuin oma esimies vähän sanoa huonosti edellispäivänä ja näin hiiri saattaakin yllättäen hakeutua ilmoituksessa olevan ”easy apply” napin päälle. Parilla klikkauksella onkin sitten hakemus ja omat tiedot lähtenyt rekrytointia hoitavalle henkilölle.

 

 

Facebookin luonne muuttumassa

 

Kansallisen rekrytointitutkimuksen tuloksissa erityisen mielenkiintoista oli Facebookin nousu merkittävänä rekrytointikanavana. Jälleen kerran en itse ihmettele sitä yhtään. Onhan se kanava, jossa vietetään päivittäin paljon aikaa ja jossa käytännössä kaikki ovat. Nopea Googlaus kertoi, että keskivertoamerikkalainen kuluttaa Facebookissa n. 40 minuuttia päivässä ja kun otetaan kaikki käyttäjät maailmasta, on keskimääräinen aika n. 20 minuuttia.

 

Facebook tarjoaa myös yrityksen työntekijöille erittäin helpon tavan jakaa tiedon avoinna olevasta tehtävästä omalle verkostolleen. Myös Facebookin valtava datamäärä ja jatkuvasti kehittyvät mainonnan työkalut, tekevät avoimen tehtävän mainontamisesta ja kohdentamisesta lähinnä pelottavan helppoa.

 

Mielenkiintoista on myös se, että Facebookin luonne on ollut pikku hiljaa muuttumassa hyvin paljon suvaitsevammaksi työelämää kohtaan. Tästä esimerkkinä ovat esimerkiksi erittäin aktiivisena käyvät työelämän eri keskusteluryhmät. Asia, jossa LinkedIn on epäonnistunut todella isosti ja siellä olevat ryhmät lähinnä muistuttavat joitain aavekaupunkeja.

 

On erittäin mielenkiintoista jäädä katsomaan, mihin tämä koko tilanne tulee vielä kehittymään, kun otetaan sekin huomioon, että rekrytoinnista tulee koko ajan taas haasteellisempaa ja aitoa osaajapulaa on aidosti jo nähtävissä eri toimialoilla sekä tietyissä tehtävissä.

 

Kirjoittanut,

 

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:

avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Viimeisimmät

Uutiset

Henkilökuvassa

Headhunterimme

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Liiketoimintajohtaja
Toimitusjohtaja
HR-johtaja
Head of Sales, Process Industry
Hotellinjohtaja
Uusimmat

Blogista

Vastuullisuusstrategia vai vastuullinen strategia_InHuntBlogi_1200x630px_plain3
Vastuullisuusstrategia vai vastuullinen strategia
Vastuullisuuden asettamat vaatimukset tulevat aidosti muuttamaan yritysten liiketoiminnan muotoja. Hallituksella on avainrooli tässä muutoksessa.
InHuntBlogi_Tapani-Tuohimaa_plain
Headhunterin vinkit työnhakijalle: näin teet vaikutuksen ja myyt itsesi uuteen työpaikkaan
Senior Headhunter Tapani Tuohimaan vinkit työnhaussa vakuuttamiseen.
InHuntBlog-Mistä koostuu hallitushaun laatu – ja miksi laatu on tärkeää_plain2
Mistä koostuu hallitushaun laatu - ja miksi laatu on tärkeää?
InHunt Groupin hallitushakujen mallia on kehitetty systemaattisesti viimeiset viisi vuotta ja hakujen laadun tarkastelu on jatkuvaa
InHunt Groupin toimitusjohtajan ajatuksia hakijapalautteista_plain
InHunt Groupin toimitusjohtajan ajatuksia hakijapalautteista: “Tätä osasin odottaa, mutta yllätyin sen toistuvuudesta.” 
InHunt Groupin toimitusjohtaja Kari Juutilainen kävi läpi tuoreimmat sata InHuntille tullutta sanallista palautetta työnhakijoilta. Työnhakijat odottavat jo...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa