LinkedIn saatavilla pian myös suomen kielellä

Jaa somessa:

InHuntin LinkedIn-profiilissa kerrottiin viime viikolla, että LinkedIn tulee pian olemaan saatavilla myös suomen kielellä. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa suomalaisille käyttäjille ja tuleeko jatkossa kaikilla olla oma profiili myös suomen kielellä?

LinkedInistä löytyy tällä hetkellä reilusti yli miljoona suomalaista, joiden profiilit ovat pääosin englannin kielellä. Näin on alusta asti ollut ja uudet käyttäjät ovat seuranneet vain ja ainoastaan muiden esimerkkiä ja ohjeistusta. Tästä syystä myös suomalaiset headhunterit ja rekrytoijat tekevät hakuja pääösin englannin kielellä eli toisin sanoen, jos on halunnut tulla LinkedInissä löydetyksi, on oma profiili täytynyt olla englannin kielellä.

Näin se on lähes kaikissa muissakin maissa, vaikka LinkedIn olisi saatavilla myös omalla paikallisella kielellä. Eli haut tehdään ensiksi englanniksi ja sitten vasta jollain toisella kielellä. Ja jo ihan tästä syystä on erittäin tärkeää, että se oma profiili tulee myös jatkossa olla englannin kielellä.

Kuitenkin jatkossa myös suomenkielisen profiilin löytyminen ei ainoastaan ole mahdollista, mutta äärimmäisen suotavaa, kuten Tom Lainekin kirjoitti viime viikolla omassa blogissaan, jossa käsitteli samaista asiaa:

”Suomen käyttö keskusteluissa ja muissa sisällöissä on kasvanut huomattavasti viime vuosina, ja nyt kun vihdoin on ennakkotietoa tulevasta suomenkielisestä Linkedin-versiosta, suomen voi olettaa kasvavan hakukielenäkin merkittävästi. Näin on käynyt aikanaan mm. muissa Pohjoismaissa, joissa oma kieliversio on ollut käytössä pitkään.

Muista kuitenkin, että löydettävyys profiilillesi pysyy tärkeämpänä jatkossakin englanniksi, kun kaikkialla muuallakin tehdään enemmän hakuja englanniksi kuin paikallisella kielellä, oli kieliversio ollut käytössä sitten, kuinka pitkään ja aktiivisesti tahansa.

Sen sijaan, kun teet statuspäivityksiä, julkaiset artikkeleita, työpaikkailmoituksia, teet yrityssivun tai sieltä julkaisuja, showcase-sivun, luot ryhmän tai teet ryhmässä päivityksen, tai mainoksen, on sen kielen syytä olla suomi, jos suomalaiset ovat kohdeyleisösi.”

Tom Laineen sanoja ei ole syytä epäillä ja näin ollen noudattaisin hänen ohjeistusta, jotta tulevaisuudessakin olisi mahdollista saada mielenkiintoisia yhteydenottoja LinkedInissä.

Miten sitten luodaan LinkedIn-profiili toisella kielellä, kun olet kirjautuneena tilillesi tietokoneen kautta, tulee tässä:

  1. Mene omaan profiiliisi LinkedInissä
  2. Klikkaa kuvasi alta nappia ”add profile section”
  3. Klikkaa ”supported languages”
  4. Klikkaa ”add profile in another language”
  5. Valitse haluamasi kieli

Ja ei kun rinnakkaista suomenkielistä profiilia luomaan!

Tom Laineen kirjoitus samasta aiheesta löytää tästä: https://www.somehow.fi/pitaako-linkedin-profiili-olla-suomeksi-vai-englanniksi/

Kirjoittanut,

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Stadsdirektör
Kaupunginjohtaja
Myyntijohtaja / Sales Director (Retail)
Yksikönjohtaja, Rakentaminen
Tuotantojohtaja
Uusimmat

Blogista

Johtajien osaamisen kehittäminen on tärkeää
Kun organisaatio kasvaa, mutta johtaminen ei skaalaudu – näkymätön riski tulee hiipien
Moni toimitusjohtaja tunnistaa tilanteen: organisaatio kasvaa, prosessit monimutkaistuvat, ja yhtäkkiä huomataan, että johtoryhmän kyvykkyydet eivät enää vastaa...
Interview,,Employer,Or,People,In,Office,With,Laptop,For,Recruitment
Kira-alan rekrytointimarkkinat kylmänä vai kuumana? InHuntin osaajat löytävät tekijät, joita muut eivät tavoita
Datakeskukset, infra ja energiahankkeet vetävät investointeja – mutta osaavista tekijöistä käydään kovaa kilpailua. InHuntin kiinteistö- ja rakentamisalan osaajapooli...
Two,Professionals,In,A,Business,Meeting,,Discussing,Data,On,A
Megatrendit muovaavat osaamistarvetta – pysytkö mukana muutoksessa?
Megatrendit vyöryvät työelämän yli vauhdilla, ja vanhat säännöt eivät enää päde. Tekoäly, digitalisaatio ja vihreä siirtymä ravistelevat työelämää –  ratkaisevaa...
Tulevaisuuden hallitus tarvitsee systeemistä ajattelua.
Vaikuttava strategia yhdistää merkityksen, rakenteet ja tulokset
InHuntin Hallitushakujen huhtikuun alumnitapahtumassa Keynote puheenvuoron pitänyt Sari Kola puhui hallitustyöstä, strategisen ajattelun merkityksestä sekä siitä,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.