Pitkästä aikaa työnhaussa: Osa 2/6 – Oma brändi, LinkedIn -profiili, CV, työhakemus ja verkostot

Jaa somessa:

Viime viikolla tämän blogisarjan ensimmäisessä osassa kirjoitin siitä, mistä lähteä liikkeelle, mikäli pitkästä aikaa joutuu aktiivisesti hakemaan töitä. Tänään käydään läpi oman brändin, LinkedIn -profiilin, CV:n, työhakemuksen ja verkostojen merkitystä työnhaussa.

Kun puhutaan omasta henkilöbrändistä, on tärkeää ymmärtää, että ihan jokaisella meillä on sellainen. Aika useat tiedostavat tämän ja ovatkin systemaattisesti viime vuosien aikana lähteneet kehittämään omaa brändiään esim. sosiaalisen median avulla. Nämä henkilöt ovat huomattavassa etulyöntiasemassa työnhakutilanteessa niihin verrattuna, jotka eivät ole asialle mitään tehneet.

Helpoin tapa lähteä kehittämään omaa henkilöbrändiä on ehdottomasti LinkedInin avulla. Siellä kaikki lähtee liikkeelle omasta profiilista ja siitä, että se antaa sinusta parhaan mahdollisen kuvan henkilölle, joka sattuu profiilissasi vierailemaan. En lähde tähän nyt avaamaan, mitä kaikkea hyvä LinkedIn -profiili pitää sisällään, mutta mikäli asia kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan nämä kaksi kirjoitustani:

Mikäli itse ajautuisin työnhakutilanteeseen, olisi LinkedIn olisi se paikka, johon panostaisin erittäin paljon CV:tä ja työhakemusta unohtamatta. CV:llä ja työhakemuksella on edelleen paikkansa työnhakuprosessissa ja näin ne kannattaa laittaa kuntoon. InHuntin kaikkien aikojen luetuin blogi on vuodelta 2014 ja se käsittelee 10 yleisintä virhettä CV:ssä. Vaikka kirjoitus on jo kuuden vuoden takaa, on se edelleen erittäin ajankohtainen, sillä CV:n saralla ei ole hirveästi innovointia tapahtunut:

Verkostoilla iso merkitys

Viimeksi viime vuoden puolella tuli kirjoitettua verkostojen merkityksestä työnhaussa ja siitä, kuinka omia verkostoja olisi syytä kasvattaa systemaattisesti. Suurin osa avoinna olevista työpaikoista, kun menee suoraan verkostojen kautta ja näin ne eivät tule minnekään julkisesti esille.

Sellaisilla henkilöillä, jotka ovat jo vuosia kasvattaneet verkostojaan ja jopa rakentaneet omaa henkilöbrändiään sosiaalisessa mediassa, varsinkin Linkedinissä, on heillä valtava etu muihin nähden, kun he joutuvat tilanteeseen, jossa uudelle työpaikalle olisi tarvetta. 

Kun verkostoituu aktiivisesti LinkedInissä, käy keskustelua ja on näkyvillä, johtaa se myös hyvin usein spontaaneihin yhteydenottoihin, yhteistyöehdotuksiin tai konkreettisiin työtarjouksiin. Yksi syy tähän on se fakta, että oman verkoston kasvattamisella on erittäin iso positiivinen vaikutus omaan löydettävyyteen LinkedInissä:

Tämän viikon tehtävä:

Oma LinkedIn -profiili ja CV kuntoon! Vasta siinä vaiheessa, kun ne ovat kunnossa, on järkevää lähteä etsimään itselle sopivia ja kiinnostavia uusia haasteita. Edellä mainittujen linkkien takaa löydät kaiken tarvitsemasi ja tästä voi ladata simppelin CV-pohjan, jonka olen tehnyt:

Kirjoittanut,

Ota yhteyttä: teemu(at)inhuntworld.com

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toiminnanjohtaja
Kontorschef – Åbo och Pargas 
Projektijohtaja
Konttorinjohtaja Turku ja Parainen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Uusimmat

Blogista

Vaikuttava hallitustyö syntyy rohkeudesta, ajattelusta ja vuorovaikutuksesta-blogi-1200x630
Vaikuttava hallitustyö syntyy rohkeudesta, ajattelusta ja vuorovaikutuksesta
Hallitushakujen huhtikuun valmennuksessa Heli Arantola piti vaikuttavan Keynote puheenvuoron, jossa hän jakoi kokemuksiaan useista rooleistaan toimitusjohtajana,...
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä_-blogi-1200x630
Miten rakennan työpaikan, jossa parhaat osaajat haluavat pysyä?
“Tyytyväinen lintu ei lähde pesästä.” Vanha sanonta pätee yhä työelämässä. Osaajien palkkaaminen on yhä kilpaillumpaa, ja siksi hyvien työntekijöiden pitäminen...
Making Responsible Choices in Board Roles with Rosie Kropp-blogi-1200x630
Responsible Board Selection as a Professional Obligation
Joining a Board of Directors is a significant professional decision that extends beyond mere prestige. It involves a high-impact, high-exposure role with substantial...
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa-blogi-1200x630
Hyvä rekrytointiprosessi vahvistaa työnantajamielikuvaa
Työnhakijan kokemus rekrytoinnista muovaa yrityksestä syntyvää mielikuvaa usein enemmän kuin mikään markkinointiviesti. Erityisesti yrityksissä ilman omaa HR‑ammattilaista...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.